- etenkin varovaisille, teknistä älyä ylikorostaville ja itsensä turhaan vähättelyyn taipuvaisille ihmisille
(Kirjoitin tämän kirjoituksen alun perin vastaukseksi isälleni 5.6.2001. Suuresti uudistin tämän työn huhti-, syys- ja lokakuussa 2013.)
ITSETUNTEMUKSEN MONILLA EPÄSELVÄT LÄHTÖKOHDAT
Itsensä tuntemuksen ja henkisen kasvun yhteyksissä ei yleensä kysellä joko mitään tai mitään oleellista tarpeista.
Tarpeidemme olemassaoloon - ja ehkä joillakuilla joidenkin tarpeiden tyydyttämättömyyteen - useimmat meistä ovat tottuneet.
(Paitsi toki, jos jokin vähemmän elintärkeä tarve on kauan toteutumatta, niin tokihan sen voimakkuus ja siihen liittyvä merkitysmaailma voi jopa täysin tai lähes kadota tietoisuudesta ja alkaa vaikuttaa alitajunnasta käsin.)
Tarpeidemme ajattelu on ehkä suorastaan tylsää - emme ole vuosiin keksineet niistä mitään oleellista uutta kerrottavaa itsellemme. Emme kenties ajattele, että meidän tulisi tehdä mitään tarpeidemme suhteen kasvaaksemme henkisesti, vaan sen sijaan esimerkiksi halujemme suhteen.
(Ja siksikö vain noilla tavoin on, että minäkuvamme on ollut vuosia samankaltainen emmekä tutkaile mahdollisuuksia muuttaa sitä?)
Voimakkaasti tietoisen henkisen kasvun ihmisten enemmistökään ei välttämättä useinkaan kysy itseltään, miksi jokin tietty tarve korostuu heillä niin usein tai jollakin tietyllä hetkellä.
Joka tapauksessa tarpeemme vaikuttavat melko helposti selitettäviltä ja hyväksyttäviltä.
Myös halujemme olemassaolo sekä niiden toteutumiset ja toteutumattomuudet ovat monille ehkä tavallisuuksia, joita ei tarvitse ajatella.
Kuitenkin ne muovaavat ajan myötä oleellisuuksiamme.
Esimerkiksi minäkuvaamme ja elämämme yleisiä suuntaviivoja. Sitä, mitä ylipäätään tulemme ajatelleeksi - niin, että saamme aikaan syviä ajatuksia ja perustoja elämän muutoksillemme.
Siksi onkin minulle selvää, että liian harvoin ajatellaan, prosessoidaan ja meditoidaan sitä, mistä halumme tulevat.
Sen sijaan omille haluille antaudutaan sokeasti: vaikka ei tiedetä kunnolla sitä, mistä ne tulevat, ja annetaan niiden määrätä paljon.
Esimerkiksi jokin jättikäsite - kuten rakkaus, läsnäolo tai meditaatio - hahmotellaan ilman halujen luonteen syvempää muistamista, ymmärtämistä.
Kuitenkin minusta vaikuttaa siltä, että halut ovat tarpeita moninaisempia, yhteenkietoutuneempia ja kytkeytyvät suuriin kokonaisuuksiin epäselvemmin kuin tarpeet.
Halut, tunteet, mielialat ja tahtotilat ovat sitten taustoiltaan selkeämmin haasteellisia kuin tarpeiden maailma.
Mistä ne tulevat ja miksi niihin liittyvä merkitysmaailma muovautuu sellaiseksi kuin muovautuu?
Esimerkiksi, miksi kenenkään tulisi tai olisi hohdokasta pärjätä jollakin elämänalueella (vaikkapa liikunnassa) samoin periaattein kuin jollakin toisella elämänalueella (esim. koulutuksissa) hän todistetusti pärjäsi?
Kun ihminen haluaa kukoistaa tai ainakin kokea olevansa selkeimmin yksilöllinen, niin hän ei useinkaan korosta tarpeitaan, vaikka ne olisivat selkeästi voimakkaimpia.
(Paitsi jos mieltää tarve-käsitteen väärin: halut - tai voimakkaimmat halut - sisältäväksi.)
Sen sijaan hän korostaa halujaan ja pysyvimpiä arvojaan, tahtotilojaan ja päämääriään. Itseisarvojaan, päämäärä- ja välinearvojaan, tahdonvoimansa konkretisoitumisia. Ja kaikista päämääristään varmaankin konkreettisimpia päämääriään.
Kaikkia noita on syytä käsitellä yhdessä, koska ne vaikuttavat toinen toisiinsa.
TASAPAINON ARVO ITSENSÄ TIEDOSTAMISESSA
Tämän kirjoituksen ydin on jäsennellä informaatiota elämänfilosofisia tarkoituksia varten. Kohti uutuuksia, uudistuksia, sellaisten ihmisten ajattelussa, jotka haluavat yhdistää tavanomaisuuksiinsa syvempiä... ja ehkä edetä kokonaisvaltaisempiin näkemyksiin...
Siis, esimerkiksi: Miten saavuttaa tasapainoinen näkökulmavalikoima halujensa tarkasteluun?
Tuonnempana jossain määrin ilmenevä psyykkinen tasapaino -käsitykseni voi toki vaikuttaa "analyyttiseltä"...
Mutta onko sitten parempi vaihtoehto jokin tavallinen näkökulma, missä jopa syvät, tärkeinä pidetyt ajatukset juontuvat lähinnä vain yleisestä ja omien viiteryhmien massatietoisuudesta, ulkopuolelta tulleista tarinoista sekä traumoista ym. menneistä yksilöllisistä - eli helposti yleisesti pätemättömistä - kokemuksista.
Tasapainoista on mielestäni siis tulla tietoiseksi esimerkiksi ammatti-identiteettien ja työpaikkojen suuresta rajaus- ja ohjausvaikutuksesta omaan ajatus-asenne-arvomaailmaan...
Ihmisen tasapainoisuus on minulle ensisijaisesti muuta kuin koneenkaltaisuutta.
Miten sitten halujen luonnetta koskevia syvempiä totuuksia voi löytää henkisistä kouluistamme, siis ainakin työpaikkoja ja ihmissuhteita tarkastellen?
Avauskysymyksiä vastauksiksi
voivat olla isäni tekstiä mukaellen seuraavat (näihin rajoittumisen kritiikkiä tuonnempana) :
1) Mikä rooli halujemme muotoutumisessa on kyvyillämme ja uskollamme kyvykkyyksiimme?
Joillakin on oleellisesti niin, että he vähättelevät sitä, mihin eivät kykene. Ja yliarvostavat sitä, mihin kykenevät.
(Erityisesti tuon ajatuksen kaikille yleistämisen kritiikkiäni on tuonnempana.)
2) Ja edellä mainittuihin liittyen: mikä rooli elämässämme on hallinnanhalulla ja pätemisen tarpeella ym. haasteisiimme nähden liian heikolla itsetunnolla? Entä urautuneisuudella? Ja pakkotilanteilla?
3) Huomaammeko ja otammeko ennalta huomioon sen, että uusissa asioissa usein alku on aina hankalaa - ja vasta myöhemmin alamme nauttimaan tekemisistämme...? Ehkä sellaisistakin tekemisistä, joista nauttiminen ei koskaan aiemmin tullut mieleemmekään. Ja ehkä siinä nauttimisessa on mukana nauttimista hallinnasta ja pätemistä?
PARAS AVAUKSENI HALUJEN LUONTEEN TARKASTELUUN
Yllä olevissa avauskysymyksissä on eräs iso ongelma: Niiden taustalla ei vaikuta olevan lainkaan käsitystä siitä, että ihmisen ydinolemuksen läpäisee oleellisesti ei-koneenkaltaisuus, vapaus.
Toiseksi, avauskysymyksissä ihmisen suhde omiin haluihin kiinnitetään (ehkä kevyesti mutta silti näköalaa laajemmalle jättämättömästi) suureen erillisyydentuntoon ja oleellisesti matalaan itsetunnon asteeseen.
Tahdon tuollaisen sijaan löytää laajemmin ihmisille pätevän näkemyksen halujen luonteesta.
Asetan siksi asettaa yleisen kysymyskimpun:
- Onko modernia tai nykyajan ihmistä koskien yleensä olemassa sellaista tilannetta, mitä olisi mielekästä kuvata (jollakin aina samalla mekaanisella) loogisella suhteistolla omien halujen ja kykyjen sekä itsensä aliarvostamisen välillä? Onko sellaista suhdekimppua edes?
Vastaukseni on kielteinen.
Vapaudenhaluni ja -kokemukseni sekä vapausfilosofiani (etenkin 1990-luvun puolivälistä alkaen) viittaa aivan muuhun.
Siis otetaanpa uusiksi:
* Ajattele koko elämänsä köyhänä eläneitä myöhemmin huippukuuluisiksi ja teostensa raha-arvoiltaan huippuarvostetuiksi nostettuja taiteilijoita?
Vaikkapa Van Gogh'ia, joka tappoi itsensä 37-vuotiaana köyhänä ja menestymättömänä lähes 900 maalauksen ja 1100 piirustuksen jälkeen, mutta nykyisin monet hänen teoksistaan kuuluvat maailman kalleimpiin.
Millaisella elämänfilosofialla he taiteellisen työnsä tekivät? Millaisella elämänfilosofialla(t) heidän olisi ollut loogista se tehdä? Tarkastellen tietysti myös kuoleman Peiliä vasten eli onko loogista, että jos joku on elänyt elämänsä vain taiteelle, niin menetettyään fyysisessä ja/tai psyykkisessä vammautumisessa kykynsä tehdä taidetta, ilman toivoa paranemisesta, hänelle ainoa looginen vaihtoehto voi olla itsemurha?
* Esimerkiksi em. kohtien 1 - 3 kautta moni etsii liian mekaanista ja ei-yksilöllistä halujen ja kykyjen sekä itsensä aliarvostamisen kolmisuhteistoa.
Sellaisen olemassaoloa vastaan (logiikka on monimutkaisenakin mekaanista) em. kolmen tekijän välillä vaikuttaisi olevan se, että ihminen muokkaa arvostuksiensa voimakkuuksia, arvojensa suhteita toisiinsa, halujaan, asenteitaan jne. myös rationaalisesti ja vapaasti.
Rationaalisuuteen vaikuttaa ymmärrys ihmisen oman tajunnan toiminnasta samoin kuin ympäristön ilmiöistä.
Ja olipa ymmärrystä tositilanteesta tai ei, vähättely voi olla sekä rationaalista että epärationaalista tilanteesta riippuen. Ja ”objektiivisesta totuudesta” riippumatta.
(Samalla periaatteella toiseen lopputulos-suuntaan toimii kuivimmassa epistemologiassakin tunnustettu liioittelun merkityksellisyys: hukkumassa olevan uimarin kannattaa parantaa ”objektiivisia mahdollisuuksiaan” eli lietsoa itselleen uskon kautta voimia uida kohti rantaa, vaikka ”objektiiviset mahdollisuudet” olisivat vähäisiä. - Tahdonvoima ei vähene, jos ei usko sen vähenevän. Ks. lisää: Klikkaa http://tahdonvoima.com/ -sivun blogista mielestäni merkittävän filosofin Frank Martelan bloggaus Tahdonvoima? Se on asenteesta kiinni [12.9.2013] + keskustelu.)
* Metodologinen selviö: Tietenkin mekaanisia suhteita kuitenkin on etsittävä, jos uskoo, kuten uskon, em. kolmen tekijän jonkinlaisten (käytännössä: dynaamisten, vaihtelevaisten) suhteiden olevan jotenkin hyvin selvitettävissä.
Alkaen siitä, että oletetaan em. kolmen tekijän olevan toisistaan niin riippumattomia, että yhtä elementtiä voi parametreiltään olennaisesti liikuttaa ja katsoa sitten vaikutuksia muihin elementteihin.
Tuollainen on tietysti liian suurta yksinkertaistamista, mutta jotain tietoa se voi tuoda.
* Suorana vastauksena: Eivät meistä läheskään kaikki halua vähääkään suurinta osaa siitä, mihin kykenee, vaan ensisijaisesti sitä, mihin ei kykene.
Eli on harhaanjohtavaa väittää, että haluaisimme sitä, mihin kykenemme. Ei voi yleistää.
Kykenemme niin paljoon, ettemme edes melko yleisten linjojen osalta halua edes kokeilla kaikkea, mihin kykenemme. Ihmiskunta kokonaisuutena yksilöittensä valtavan määrän myötä tietenkin vähintään kokeilee kaikkea, mihin kykenee, ja paljon myös pitemmän aikaa haluaa, mutta käsittääkseni kirjoitit yksilötasolla.
* Jos näköala on se, että ITSE valitsee, suuntaa, muokkaa halujaan VAIN siinä valikoimassa, missä kyvyt ovat suhteellisen valmiina apuvälineinä, niin ilmeisestikin tällainen ihminen on väsynyt, turtunut, tms.
* Jos näköala on se, että TOISET vaikuttavat ainakin yleislinjojen tasolla tekevän kaiken, mihinkä ikinä pystyvät ja usein erityisen halukkaasti, se on tietysti huonoa, todennäköisesti ympäristön hallinnan halusta kumpuavaa todellisuudentajua, viestittäen ympäristön hallitsemattomuuden tuottamasta ärtyneisyydestä, epävarmuudesta, pelosta.
Siten tuntevalla on tietysti taipumus käyttää mielivalta – kontrolli-akselia ajattelussaan ja toimintalinjassaan.
*** VERTAILUN VUOKSI: SYMMETRINEN MUOTOILU: Yliarvostamme sitä, mihin kykenemme – aliarvostamme sitä, mihin emme kykene.
* Kuitenkaan emme voi arvioida kunnolla sitä, mistä emme kunnolla tiedä. Ja tiedämmekö kunnolla siitä, mihin emme kykene (taidon filosofiaa)? - Vastauksen jätän avoimeksi.
* Kykyjensä yliarvostaminen voi olla a) rationaalista, b) tervettä. Koska ihmisen täytyy a) keskittyä saadakseen vähäisellä ajallaan jotain merkittävää…aikaiseksi ja koska b) hyvä itsetunto on monesti välttämätön myllertävässä maailmassa selviämiseen.
A. KOHTIEN 1-3 KÄSITTEISTÄ LÄHTÖKOHTINA
- Vähättely tai aliarvostaminen vaatii seurakseen pessimismin käsitteen ja vertailun yliarvostamiseen ja optimismiin.
Lisäksi: Miksi itsensä aliarvostaminen olisi yleensä ihmisillä keskeistä?
No, esimerkiksi älykkäät ihmiset aliarvioivat yleensä älykkyyttään, ja keskivertoa tyhmemmät ihmiset yliarvioivat älykkyyttään.)
Silti kulttuurimme on niin suuresti kehityssuuntautumisen läpitunkemaa, ettei halu saavuttaa uusia kykenevyyksiä – taitoja, mahdollisuuksia ja onnistumisia yksittäisissä asioissa – ole pelkästään ulkoinen pakko. Väsyneelle ihmiselle todellisuus näyttäytyy rajoitteina, pakkoina ja välttämättömyyksinä.
Kuluttajaihminen on tottunut siihen, että maailma toteutuu (lue: näyttäytyy hänelle) voimina ja virtoina, mitkä sekä antavat hänelle itsensä että oma-aloitteisesti, jopa tyrkyttävän perusteellisesti perustelevat suuren hyvyytensä (lue: tehokkuutensa, yleensä käyttökelpoisuutensa).
Antautuessaan tämän kaupallistetun maailman (ja harvapa elämänalue ei ole kaupallistettu ainakin jossain mielessä) vietäväksi ihminen on antanut pois mahdollisuuksiaan mm. luovuuteen ja tullut niin sanoakseni tosiaan kuluttajaihmiseksi.
Sellaiselle ihmiselle on luontevaa vähätellä sitä, mihin ei kykene. Poikkeuksena ovat tietysti vain sellaiset elämismaailmat, kuten koulu, joissa kykenemistä moniin asioihin, mihin yksilö ei ennalta kykene, voimakkaasti markkinoidaan.
- Olennaista on myös tutkia, millaiseen toimintaan kykenemättömyyden vähättely sitten suuntautuu.
Sitä en usko, että vähättely olisi yhtä voimakasta jokaiseen kykenemättömyyden suuntaan.
Tässä tulisi ottaa laajemminkin kohteiksi kuluttamisen ja tuottamisen toiminnot. Kuluttamisen ja tuottamisen käsitteitä voi koettaa laajentaa totutuista – mutta toisaalta ei kannata kuvitella, että niin saadaan haltuun kaikki ne ilmiöalueet, mille ne nimellisesti voidaan ulottaa.
- Halut ovat keskeinen osa subjektiivisuuden perustaa ja siksi sokaisevat helposti sekä haluajan että ulkopuolisen tarkkailijan. Halut kohdistuvat tulevaisuuteen sijoitettuihin mielentiloihin, asemiin, kykyihin, jne. Halut pyrkivät olemuksellistamaan itsensä – siis kunkin tyyppisen haluamisen – minäkuvaprosessoinnissa - samoin kuin haluamisen kohteen. Juuri tämä olemuksellistaminen on harhaa, koska halut eivät emootiotasolla kohdistu ainakaan yleensä kovin isoihin asioihin.
Ajatellaanpa vaikkapa nerokkuutta. Moni sivistynyt aineellisen tasonsa turvannut ihminen haluaa olla mutta harva kykenee olemaan nerokas. Mutta noiden harvojenkin nerokkuus itse asiassa rakentuu suurimmaksi osaksi pitkäjänteiselle, systemaattiselle, oman sisäisen rytmin huomioivalle työnteolle – ja emotionaaliselta halun näkökannalta ”nerokkuus” on itse asiassa se epämääräisen kykyjoukon loisto eli huipputuloksellinen yhdessä toimivuus, mikä on kuvattavissa koko asiaan liittyvän työnteon ja elämänhistorian aallonharjana.
Halut kohdistuvat emotionaalisella tasolla usein nimenomaan tuollaisiin ja vastaaviin aallonharjoihin – ja saavat mahdollisen kiihkeytensä juuri siitä sokeudesta, mikä syntyy kokonaisnäkökulman puuttumisesta.
(- Rakkaus on eri asia. Rakkaus on kokonaisvaltaisuutta ja kokonaisvaltaistamista, eheyttä ja puhtautta. Valokehotason asia eikä astraalitason asia, kuten halut. Rakkaus on energeettinen harmoninen resonanssi-ilmiö, jossa toisiaan rakastavien yksilöiden aurat vaihtavat erityisen paljon energiaa ja voimistuvat ja kasvavat toistensa läheisyydessä automaattisesti. Rakkautta ei voida kuvata minkäänlaisten halumekaniikkojen kautta.)
- Halujen sokeuttavaa subjektiivisuutta keinotekoisen olemuksellistamisen kautta toiseen potenssiin ovat arvovaltakuviot. Taloudelliset, ideologiset, ihmissuhteelliset ja moraaliset järjestykset saatetaan mukauttaa tai jopa kokonaan muokata arvovaltatyyppisestä näkökulmasta. Tämä tarkoittaa jonkinlaisen, ehkä yksinkertaisenkin haluideologian voimakasta vaikutusta. Siinä ideologiassa oma itse voi olla sijoitettuna melko absoluuttisesti kuvattavissa olevaan paikkaan. Arvovaltanäkökulma onkin dogmaattisuuden kanssa yksi psyykkisiä prosesseja hidastuttavia ja kitkauttavia tekijöitä. Halu sinänsä ei ole sellainen, mutta arvovalta- ja dogmaattisuuskuvioissa halusysteemit ovat tosiaan monikerroksellista olemuksellistamista toiseen potenssiin.
- Kyvyt. Kyvyillä rakennamme 3-ulotteisessa tilassa (no, kvanttitietokoneet ovat tällä vuosisadalla vielä todellisuutta), ajassa ja ideamaailmassa. Rakennamme tavaroita, palveluja, ideoita (kuten keksintöjä), projekteja, prosesseja, systeemejä ja energeettis-psykologis-sosiaalisia ilmiöitä kuten ihmissuhteita.
- Jos puhutaan kyvyistä, tulisi puhua myös taidoista. Tämä on sopimuskysymys. Filosofiassa vain puhutaan taidoista, ei kyvyistä.
Kuitenkin esimerkiksi rahantekotaito on käytännössä hyvin suuri ja vaikeasti hahmotettavissa oleva kykyjen joukko, mistä hyvinkin taidokkaan yksilön ei tarvitse omata välttämättä montaakaan kykyä.
Taidokkuuden selvittämisessä ei silti auta välttämättä edes jokaisen kyvyn luonteen ja tason selvittäminen, vaan on myös eliminoitava sattuman osuus.
- Halut ovat olemassa vain kun niillä on jokin kohde eli intentionaalisina. Halut ovat suhdeilmiö.
- Ihminen voi luoda edellytyksiä halujen syntymiselle, mutta virittäytyminen meditaatiossa, kanavoinnissa, yleensä henkisyyteen, mystisiin kokemuksiin, rakkauteen tms. on eri asia!
Meditaatiota, rakkautta jne. ei voi haluta ja kun sellaista koetaan kaivattavan, niin kaivataan itse asiassa jotakin muuta kuin sitä itseään, esim. tasapainoisuutta, korkeaa itsetuntoa, onnellisuutta.
Se, että kaipuu kiinnittyy itse kokonaisuuteen esineenä, on samanlaista eläimellistä vaistonvaraisuutta kuin karkin syömisen haluamisen kiinnittyminen houkuttelevaan karkkipaperiin, jonka sisällä karkki on.
Tietysti silläkin on seurauksensa – voimakas rakkauden kaipuu ei suvaitse rinnallaan rakkauden kokonaistajunnallista ymmärtämistä ja siksi esineellistää rakkausilmiön ja sitä myötä se toteutuessaan sisältää yhä nopeammin ja voimakkaammin kiintymystä ja muita tekijöitä, jotka häivyttävät aidon rakkausilmiön.
- Halun, tahdon ja teknisen älyn yhteiskunnassamme rakkaus ymmärretään korkeimmillaankin usein vain tahdon asiaksi.
Parempi vaikka niin kuin jääminen sen harhan valtaan, että rakkautta voi haluta. Yksioikoinen ”rakkauden tunteen rakastamisen” arvostelu kuitenkin kätkee sisälleen halun tehdä rakkaudesta esine, jolla on ajallista pituutta, eli projekti. Sen taas täytyy kätkeä sisälleen merkittävää omistushalua, muutoin en näiden projekti-ihmisten voimakasta kiihkoa ja yleistasoista, melko perustelemattoman projektimaisuuden korostamista ymmärrä.
- Halut ovat määrittelemättä käytettynä helposti holtiton käsiteryhmä jo siksi koska ne voivat kohdistua käytännöllisesti katsoen mihin vain.
Halut voivat kohdistua vaikka itseensä, siis haluamisen tapaan. Esimerkiksi: ”haluan olla strategi(nen)”, mikä tarkoittaa minimissään esimerkiksi: ”operatiivinen tehokkuus ei koskaan korvaa strategisia virheitä - ja siksi esimerkiksi: puutteellinen menettely on aina osattava erottaa perustavaa laatua olevista virheistä”.
- Jonkin haluaminen voi olla monikerroksellista eli jonkin haluamisella voi olla syitä monella tasolla. Joka tasolla syyt voivat olla tiedostamattomia ja tiedostettuja.
- Jonkin haluamisen jopa koko syy voi olla yleistason motiivi tai alkusyy, sanotaan vaikkapa halunhalu, tietoisesti tai tiedostamatta.
Yleissyy jollakulla vaikkapa kaikille hänen haluilleen voi olla vaikkapa yleisegoilu: erityisyyden kokemisen halu.
Kuten joksikin tulemisen ja jotakin olemisen yleistarpeet.
(Henkisyys on egoilun vastakohta.)
Määrittyneempänä ovat siis kehittymisen tai pakenemisen yleistarpeet.
(En tosin nyt ole varma, pitäisikö ”yleistarve”-ilmaukseni tilalle kehittää jotain muuta.)
Alemmalla tasolla voidaan sitten ehkä erottaa tiedostamattomia syitä, mutta jos yksilön käytös on laumallista, oikea tarkastelunäkökulma on lauman taso. Ja on sitten ehkä kyseenalaista puhua haluista, koska ne näyttävät edellyttävän subjektia. Vaistonvarainen käyttäytyminen on samaa kuin eläimillä ja erotettava haluista, koska vaistonvaraisuus on niin syvästi alitajuntaista ja siihen sekoittuvat niin monet tekijät. Biologisesti aivojen vanhimmat kerrostumat. (Toisaalta en halua vähätellä tutkimustuloksia eräiden eläinten ihmisellisistä piirteistä.)
- Tarkastelunäkökulma on ihmisillä usein, kuten edellä kohdassa 1, haluamisen yleissyitä tai yleishaluja yksityiskohtaisemmalla tasolla.
Siis on huomautettava, että jonkin haluamisen motiivi voi olla vaikkapa se, ettei muutakaan keinoa nähdä ammatillisen kehittymisen saavuttamiseksi tai että ammatillista kehittymistä ei sinänsä arvosteta, mutta kehittymättömyyden seurauksia pelätään.
Haluun voi olla siis piilotettuna yleistarpeiden lisäksi pelko.
- Haluun voi olla piiloutunut myös väline- ja itseisarvostuksia.
Shakinpeluutaidon käyttämisen halu voi sisältää shakinpeluun itseisarvostuksen. Sitä voi tietysti yrittää filosofisestikin selittää, mutta lähtisin ensisijaisesti selittämään psykologisesti. Itseisarvostuksen taustalla voi kuitenkin olla vaikka minkälaisia saavuttamisen ja pakenemisen tarpeita. Jo tämä MONINAISUUS vähentää huomion ”haluamme sitä mihin kykenemme…vähättelemme asioita joihin emme kykene” arvoa.
Rahantekotaitoon voidaan liittää välinearvostusta.
Jos joku olisi taitava tekemään rahaa, mutta maailma ei sitä arvostaisi eikä hän saisi sen avulla enempää maailmalta asioita kuin normaalillakaan työllä, niin ehkä hän ei arvostaisi myöskään rahantekotaitoaan niin paljon.
Osittain tämä johtuisi tietysti siitä, että minäkuva on rahantekotaitoa arvostavalle ihmiselle yleensä tärkeä (onhan se jo yleisistä syistä melkein kaikille ihmisille tärkeä) ja olisi ainakin pitkällä tähtäimellä hankala motivoida itseään perustamaan minäkuvaansa pieneltäkään osalta sille, että omaa taidon, mistä ei ole mitään hyötyä ja mikä ei ole yhdenkään ympäristön tahon arvostama.
B. ”OBJEKTIIVINEN” RAKENTEITA ETSIVÄ IHMISTIETEELLINEN TARKASTELU
I ELEMENTTEJÄ JA PROSESSEJA (keskikokoisia käsitteitä)
- Kykyjen rakenne on hyvin mielenkiintoinen asia, mutta siitä moni ei kommunikoi mitään, vaan toisesta mielenkiintoisesta asiasta: halujen luonteesta.
Näkökulma on kohdissa 1-3 kykyjen ja halujen suhde, mikä edellyttäisi kuitenkin tarpeiden käsittelyä (esim. tarvehierarkiat).
Samalla myös joissakin kohdin karkeasti sanottuna tunne- ja järkimaailman erottelemista. Voi sanoa noin karkeasti, kun pysyy yleistasolla.
Hyvä esimerkki: ”Ihmisen hädän kuunteleminen sielunhoidossa ja terapiassa kertoo, että monesti ihmisen opillisesti ja kognitiivisesti omaksuma jumalakuva on erilainen kuin hänen sisimmässään ja tunne-elämässään kokemansa Jumala.” (Paavo Kettunen: ”Pastoraalipsykologia ei ole dogmatiikkaa”, TA 2/2000, s. 135 – 139)
- Urautuminen. Tavat. Tapojen vaihtelemattomuus. Luovat ihmiset saattavat tietoisesti vaihdella vaikka kättä, jolla avaavat ovia – stimuloidakseen luovuuttaan.
- Onko asioiden osaamisella mitään muotoiltavissa olevaa suhdetta niistä nauttimiseen?
Olen avoin vastaukselle. Mutta 1. asteen muodollinen logiikka – todennäköisyyden lisääntyminen sille että muodostuu suoraan verrannollinen tai vastaava suhde - ei minulle riitä.
- Olisi varmaan hyvä etsiskellä, mitä Platon on kirjoittanut. Platonin teokset tulisi tietysti löytyä jokaisen sivistyneen ihmisen hyllystä (itse ostin loput osat eli II –VII viime vuonna kun Otava julkaisi pehmeäkantisen pokkaripainoksen). Tätä suositelmaani Platonin ymmärtämisestä nykypsykologian näkökulmasta et kuitenkaan varmaan tiedä: Tapio Nummenmaa: ”Ensimmäinen emootioteoria koskaan”, Psykologia 3/99 eli 34 (1999), 164 – 170.
II SYSTEEMITASO
- Halut, kyvyt, tarpeet jne. ovat psykologiaa – välineitä, joilla voi paljastaa mekaniikkoja. New Age-ajattelua niillä ei niissä kohdin voi ymmärtää, kun se on oikeaa. New Age-ajattelussa (esim. Gurdjieffin-Bennettin linja) on energeettiseen kokonaisvaltaistumiseen (kokonaisvaltaistamiseen) perustuvaa laatutaso-ajattelua perustelemassa kehittyneiden poikkeusyksilöiden epäonnistumisia sisältämätöntä menestyksellistä (omiin, ulkoa päin korkeilta näyttäviin päämääriin nähden) elämää.
- Halut, kyvyt, tarpeet jne. ovat suhteessa itseymmärrykseen, joka ei koskaan ole täydellinen (valaistuneita ei tarvitse nyt ottaa huomioon).
- Itseymmärrys on teknistä ja usein eksistentiaalisista syistä ja kulttuurin ohjaamana enemmän tai vähemmän yksilöllisesti laadullistettua. Systeemitasolla puhutaan jälkimmäisen asian myötä mm. identiteetistä ja yleisemmin elämän ja olemassaolon tarkoituksellisuuden hakemisesta.
- Identiteetti usein lisää subjektiivisuutta, toisin sanoen vähentää teknistä ja sitä myötä käytännössä objektiivisempaa itseymmärrystä.
- Identiteetti-käsitteestä suosittelen mm. kirjaa Stuart Hall: Identiteetti (suom. 1999), mikä on arvosteltu ehkä parhaiten Tuukka Tomperin toimesta Niin & Näin 4/99-lehdessä s. 72 – 74 otsikolla ”Identiteetti ja etnisyys”.
- Yhteen näkökulmaan pyrkivää perinteistä identiteettikäsitteen muodostamista voi tietysti kritisoida. Minä kuulun tässä kuitenkin traditionalisteihin.
- Minäkuva-käsite on laajempi, siitä voisin suositella laajaa omaa käsikirjoitustani, lähinnä syksyltä 1999, jos se olisi valmis.
- Systeemitasolla mm. minäkuvan suhteen olennainen ilmiö on yksilöön kohdistuva ”kulttuurinen paine” olla jotakin ja tulla joksikin, myös ilman konkreettisempia pakkoja. On AINA syytä selvittää, mikä on yksilön suhde joksikin tulemiseen ja jotakin olemiseen paitsi jossain tilanteessa niin myös YLEISELLÄ TASOLLA ennen kuin tehdään johtopäätöksiä halujen ja kykyjen suhteesta.
- Halujen luonnetta olisi syytä aluksi erikseen käsitellä identiteetti / minäkuva-näkökulmasta ja eksistentiaalisesta näkökulmasta (näihin näkökulmiin kuuluu tietysti em. kulttuurisen paineen näkökulma). Tajunnan hahmottamisessa on huomioitava myös tasapainoon pyrkivät tarvetyydytysmallit ja ennen kaikkea se, ettei tajunta ole kokonaan nykyajassa, vaan sillä on erilaisia tärkeysjärjestyksiä, koska sen toiminnot ovat kehittyneet eri aikakausina ihmiskunnan historiallisesti.
- Se, ettei erotella tajunnan tasapainopyrkimystä, persoonan eksistentiaalisuutta ja siihen liittyen varsinkin yksilöllistä identiteetti / minäkuvanäkökulmaa, on populismin keskeisimpiä lähtökohtia.
C. RAKENTEISTAVA TARKASTELU (ihmistieteiden teoria ja filosofia)
I TEOREETTISEN FILOSOFIAN PIENKÄSITETASO
- Ennen kuin lähdetään haluamiisi ”herkullisiin” päätelmiin, olisi pystyttävä määrittelemään ja soveltamaan ainakin seuraavia käsitteitä (metanäkökulmia): intentionaalisuus ja rationaalisuus
- Intentionaalisuus ja rationaalisuus ovat kuin yleisvalaistusta. Niiden määrittelyn ja soveltamisenkin onnistuminen ei vielä välttämättä tuota tuloksia. On myös onnistuttava psykologisessa A-kohdan tarkastelussa. Näiden yhdistäminen voi tuottaa hyviä tuloksia.
II IHMISTIETEELLINEN ELEMENTTI- JA PROSESSITASO
- Rakenteistamisen prosessien paljastajat, esim. Giddens, Foucault. Lähtökohtana esim. valta-käsite. Jo pelkästään valta-käsitettä analysoimalla voidaan uskottavasti osoittaa yhteiskunnan ja ihmisen rakenteistuvuus.
- Rakenteistamisen prosessien inspiraattorit, esim. positiivinen ajattelu (ja siinä esim. Dyer, Saarinen ja Sarasvuo). Lähtökohtina esim. tunteiden luominen ja hyväksikäyttäminen.
III TIETEELLIS-FILOSOFINEN SYSTEEMITASO
- Vapauden filosofiassa ihmisen vapauden määritelmä, esim. valinnanvalinta.
Siis pakko tutkia systeemi (tässä tapauksessa ihmistajunta) kokonaisuudessaan.
- Huomataan, miten systeemitaso muuttuu...
- Tuleeko tarve muuttaa myös metatason tarkastelunäkökulmia? Jopa niinkin laajojen käsitteiden ollessa kyseessä kuin minäkuva?
(Kirjoitin tämän kirjoituksen alun perin vastaukseksi isälleni 5.6.2001. Suuresti uudistin tämän työn huhti-, syys- ja lokakuussa 2013.)
ITSETUNTEMUKSEN MONILLA EPÄSELVÄT LÄHTÖKOHDAT
Itsensä tuntemuksen ja henkisen kasvun yhteyksissä ei yleensä kysellä joko mitään tai mitään oleellista tarpeista.
Tarpeidemme olemassaoloon - ja ehkä joillakuilla joidenkin tarpeiden tyydyttämättömyyteen - useimmat meistä ovat tottuneet.
(Paitsi toki, jos jokin vähemmän elintärkeä tarve on kauan toteutumatta, niin tokihan sen voimakkuus ja siihen liittyvä merkitysmaailma voi jopa täysin tai lähes kadota tietoisuudesta ja alkaa vaikuttaa alitajunnasta käsin.)
Tarpeidemme ajattelu on ehkä suorastaan tylsää - emme ole vuosiin keksineet niistä mitään oleellista uutta kerrottavaa itsellemme. Emme kenties ajattele, että meidän tulisi tehdä mitään tarpeidemme suhteen kasvaaksemme henkisesti, vaan sen sijaan esimerkiksi halujemme suhteen.
(Ja siksikö vain noilla tavoin on, että minäkuvamme on ollut vuosia samankaltainen emmekä tutkaile mahdollisuuksia muuttaa sitä?)
Voimakkaasti tietoisen henkisen kasvun ihmisten enemmistökään ei välttämättä useinkaan kysy itseltään, miksi jokin tietty tarve korostuu heillä niin usein tai jollakin tietyllä hetkellä.
Joka tapauksessa tarpeemme vaikuttavat melko helposti selitettäviltä ja hyväksyttäviltä.
Myös halujemme olemassaolo sekä niiden toteutumiset ja toteutumattomuudet ovat monille ehkä tavallisuuksia, joita ei tarvitse ajatella.
Kuitenkin ne muovaavat ajan myötä oleellisuuksiamme.
Esimerkiksi minäkuvaamme ja elämämme yleisiä suuntaviivoja. Sitä, mitä ylipäätään tulemme ajatelleeksi - niin, että saamme aikaan syviä ajatuksia ja perustoja elämän muutoksillemme.
Siksi onkin minulle selvää, että liian harvoin ajatellaan, prosessoidaan ja meditoidaan sitä, mistä halumme tulevat.
Sen sijaan omille haluille antaudutaan sokeasti: vaikka ei tiedetä kunnolla sitä, mistä ne tulevat, ja annetaan niiden määrätä paljon.
Esimerkiksi jokin jättikäsite - kuten rakkaus, läsnäolo tai meditaatio - hahmotellaan ilman halujen luonteen syvempää muistamista, ymmärtämistä.
Kuitenkin minusta vaikuttaa siltä, että halut ovat tarpeita moninaisempia, yhteenkietoutuneempia ja kytkeytyvät suuriin kokonaisuuksiin epäselvemmin kuin tarpeet.
Halut, tunteet, mielialat ja tahtotilat ovat sitten taustoiltaan selkeämmin haasteellisia kuin tarpeiden maailma.
Mistä ne tulevat ja miksi niihin liittyvä merkitysmaailma muovautuu sellaiseksi kuin muovautuu?
Esimerkiksi, miksi kenenkään tulisi tai olisi hohdokasta pärjätä jollakin elämänalueella (vaikkapa liikunnassa) samoin periaattein kuin jollakin toisella elämänalueella (esim. koulutuksissa) hän todistetusti pärjäsi?
Kun ihminen haluaa kukoistaa tai ainakin kokea olevansa selkeimmin yksilöllinen, niin hän ei useinkaan korosta tarpeitaan, vaikka ne olisivat selkeästi voimakkaimpia.
(Paitsi jos mieltää tarve-käsitteen väärin: halut - tai voimakkaimmat halut - sisältäväksi.)
Sen sijaan hän korostaa halujaan ja pysyvimpiä arvojaan, tahtotilojaan ja päämääriään. Itseisarvojaan, päämäärä- ja välinearvojaan, tahdonvoimansa konkretisoitumisia. Ja kaikista päämääristään varmaankin konkreettisimpia päämääriään.
Kaikkia noita on syytä käsitellä yhdessä, koska ne vaikuttavat toinen toisiinsa.
TASAPAINON ARVO ITSENSÄ TIEDOSTAMISESSA
Tämän kirjoituksen ydin on jäsennellä informaatiota elämänfilosofisia tarkoituksia varten. Kohti uutuuksia, uudistuksia, sellaisten ihmisten ajattelussa, jotka haluavat yhdistää tavanomaisuuksiinsa syvempiä... ja ehkä edetä kokonaisvaltaisempiin näkemyksiin...
Siis, esimerkiksi: Miten saavuttaa tasapainoinen näkökulmavalikoima halujensa tarkasteluun?
Tuonnempana jossain määrin ilmenevä psyykkinen tasapaino -käsitykseni voi toki vaikuttaa "analyyttiseltä"...
Mutta onko sitten parempi vaihtoehto jokin tavallinen näkökulma, missä jopa syvät, tärkeinä pidetyt ajatukset juontuvat lähinnä vain yleisestä ja omien viiteryhmien massatietoisuudesta, ulkopuolelta tulleista tarinoista sekä traumoista ym. menneistä yksilöllisistä - eli helposti yleisesti pätemättömistä - kokemuksista.
Tasapainoista on mielestäni siis tulla tietoiseksi esimerkiksi ammatti-identiteettien ja työpaikkojen suuresta rajaus- ja ohjausvaikutuksesta omaan ajatus-asenne-arvomaailmaan...
Ihmisen tasapainoisuus on minulle ensisijaisesti muuta kuin koneenkaltaisuutta.
Miten sitten halujen luonnetta koskevia syvempiä totuuksia voi löytää henkisistä kouluistamme, siis ainakin työpaikkoja ja ihmissuhteita tarkastellen?
Avauskysymyksiä vastauksiksi
voivat olla isäni tekstiä mukaellen seuraavat (näihin rajoittumisen kritiikkiä tuonnempana) :
1) Mikä rooli halujemme muotoutumisessa on kyvyillämme ja uskollamme kyvykkyyksiimme?
Joillakin on oleellisesti niin, että he vähättelevät sitä, mihin eivät kykene. Ja yliarvostavat sitä, mihin kykenevät.
(Erityisesti tuon ajatuksen kaikille yleistämisen kritiikkiäni on tuonnempana.)
2) Ja edellä mainittuihin liittyen: mikä rooli elämässämme on hallinnanhalulla ja pätemisen tarpeella ym. haasteisiimme nähden liian heikolla itsetunnolla? Entä urautuneisuudella? Ja pakkotilanteilla?
3) Huomaammeko ja otammeko ennalta huomioon sen, että uusissa asioissa usein alku on aina hankalaa - ja vasta myöhemmin alamme nauttimaan tekemisistämme...? Ehkä sellaisistakin tekemisistä, joista nauttiminen ei koskaan aiemmin tullut mieleemmekään. Ja ehkä siinä nauttimisessa on mukana nauttimista hallinnasta ja pätemistä?
PARAS AVAUKSENI HALUJEN LUONTEEN TARKASTELUUN
Yllä olevissa avauskysymyksissä on eräs iso ongelma: Niiden taustalla ei vaikuta olevan lainkaan käsitystä siitä, että ihmisen ydinolemuksen läpäisee oleellisesti ei-koneenkaltaisuus, vapaus.
Toiseksi, avauskysymyksissä ihmisen suhde omiin haluihin kiinnitetään (ehkä kevyesti mutta silti näköalaa laajemmalle jättämättömästi) suureen erillisyydentuntoon ja oleellisesti matalaan itsetunnon asteeseen.
Tahdon tuollaisen sijaan löytää laajemmin ihmisille pätevän näkemyksen halujen luonteesta.
Asetan siksi asettaa yleisen kysymyskimpun:
- Onko modernia tai nykyajan ihmistä koskien yleensä olemassa sellaista tilannetta, mitä olisi mielekästä kuvata (jollakin aina samalla mekaanisella) loogisella suhteistolla omien halujen ja kykyjen sekä itsensä aliarvostamisen välillä? Onko sellaista suhdekimppua edes?
Vastaukseni on kielteinen.
Vapaudenhaluni ja -kokemukseni sekä vapausfilosofiani (etenkin 1990-luvun puolivälistä alkaen) viittaa aivan muuhun.
Siis otetaanpa uusiksi:
* Ajattele koko elämänsä köyhänä eläneitä myöhemmin huippukuuluisiksi ja teostensa raha-arvoiltaan huippuarvostetuiksi nostettuja taiteilijoita?
Vaikkapa Van Gogh'ia, joka tappoi itsensä 37-vuotiaana köyhänä ja menestymättömänä lähes 900 maalauksen ja 1100 piirustuksen jälkeen, mutta nykyisin monet hänen teoksistaan kuuluvat maailman kalleimpiin.
Millaisella elämänfilosofialla he taiteellisen työnsä tekivät? Millaisella elämänfilosofialla(t) heidän olisi ollut loogista se tehdä? Tarkastellen tietysti myös kuoleman Peiliä vasten eli onko loogista, että jos joku on elänyt elämänsä vain taiteelle, niin menetettyään fyysisessä ja/tai psyykkisessä vammautumisessa kykynsä tehdä taidetta, ilman toivoa paranemisesta, hänelle ainoa looginen vaihtoehto voi olla itsemurha?
* Esimerkiksi em. kohtien 1 - 3 kautta moni etsii liian mekaanista ja ei-yksilöllistä halujen ja kykyjen sekä itsensä aliarvostamisen kolmisuhteistoa.
Sellaisen olemassaoloa vastaan (logiikka on monimutkaisenakin mekaanista) em. kolmen tekijän välillä vaikuttaisi olevan se, että ihminen muokkaa arvostuksiensa voimakkuuksia, arvojensa suhteita toisiinsa, halujaan, asenteitaan jne. myös rationaalisesti ja vapaasti.
Rationaalisuuteen vaikuttaa ymmärrys ihmisen oman tajunnan toiminnasta samoin kuin ympäristön ilmiöistä.
Ja olipa ymmärrystä tositilanteesta tai ei, vähättely voi olla sekä rationaalista että epärationaalista tilanteesta riippuen. Ja ”objektiivisesta totuudesta” riippumatta.
(Samalla periaatteella toiseen lopputulos-suuntaan toimii kuivimmassa epistemologiassakin tunnustettu liioittelun merkityksellisyys: hukkumassa olevan uimarin kannattaa parantaa ”objektiivisia mahdollisuuksiaan” eli lietsoa itselleen uskon kautta voimia uida kohti rantaa, vaikka ”objektiiviset mahdollisuudet” olisivat vähäisiä. - Tahdonvoima ei vähene, jos ei usko sen vähenevän. Ks. lisää: Klikkaa http://tahdonvoima.com/ -sivun blogista mielestäni merkittävän filosofin Frank Martelan bloggaus Tahdonvoima? Se on asenteesta kiinni [12.9.2013] + keskustelu.)
* Metodologinen selviö: Tietenkin mekaanisia suhteita kuitenkin on etsittävä, jos uskoo, kuten uskon, em. kolmen tekijän jonkinlaisten (käytännössä: dynaamisten, vaihtelevaisten) suhteiden olevan jotenkin hyvin selvitettävissä.
Alkaen siitä, että oletetaan em. kolmen tekijän olevan toisistaan niin riippumattomia, että yhtä elementtiä voi parametreiltään olennaisesti liikuttaa ja katsoa sitten vaikutuksia muihin elementteihin.
Tuollainen on tietysti liian suurta yksinkertaistamista, mutta jotain tietoa se voi tuoda.
* Suorana vastauksena: Eivät meistä läheskään kaikki halua vähääkään suurinta osaa siitä, mihin kykenee, vaan ensisijaisesti sitä, mihin ei kykene.
Eli on harhaanjohtavaa väittää, että haluaisimme sitä, mihin kykenemme. Ei voi yleistää.
Kykenemme niin paljoon, ettemme edes melko yleisten linjojen osalta halua edes kokeilla kaikkea, mihin kykenemme. Ihmiskunta kokonaisuutena yksilöittensä valtavan määrän myötä tietenkin vähintään kokeilee kaikkea, mihin kykenee, ja paljon myös pitemmän aikaa haluaa, mutta käsittääkseni kirjoitit yksilötasolla.
* Jos näköala on se, että ITSE valitsee, suuntaa, muokkaa halujaan VAIN siinä valikoimassa, missä kyvyt ovat suhteellisen valmiina apuvälineinä, niin ilmeisestikin tällainen ihminen on väsynyt, turtunut, tms.
* Jos näköala on se, että TOISET vaikuttavat ainakin yleislinjojen tasolla tekevän kaiken, mihinkä ikinä pystyvät ja usein erityisen halukkaasti, se on tietysti huonoa, todennäköisesti ympäristön hallinnan halusta kumpuavaa todellisuudentajua, viestittäen ympäristön hallitsemattomuuden tuottamasta ärtyneisyydestä, epävarmuudesta, pelosta.
Siten tuntevalla on tietysti taipumus käyttää mielivalta – kontrolli-akselia ajattelussaan ja toimintalinjassaan.
*** VERTAILUN VUOKSI: SYMMETRINEN MUOTOILU: Yliarvostamme sitä, mihin kykenemme – aliarvostamme sitä, mihin emme kykene.
* Kuitenkaan emme voi arvioida kunnolla sitä, mistä emme kunnolla tiedä. Ja tiedämmekö kunnolla siitä, mihin emme kykene (taidon filosofiaa)? - Vastauksen jätän avoimeksi.
* Kykyjensä yliarvostaminen voi olla a) rationaalista, b) tervettä. Koska ihmisen täytyy a) keskittyä saadakseen vähäisellä ajallaan jotain merkittävää…aikaiseksi ja koska b) hyvä itsetunto on monesti välttämätön myllertävässä maailmassa selviämiseen.
A. KOHTIEN 1-3 KÄSITTEISTÄ LÄHTÖKOHTINA
- Vähättely tai aliarvostaminen vaatii seurakseen pessimismin käsitteen ja vertailun yliarvostamiseen ja optimismiin.
Lisäksi: Miksi itsensä aliarvostaminen olisi yleensä ihmisillä keskeistä?
No, esimerkiksi älykkäät ihmiset aliarvioivat yleensä älykkyyttään, ja keskivertoa tyhmemmät ihmiset yliarvioivat älykkyyttään.)
Silti kulttuurimme on niin suuresti kehityssuuntautumisen läpitunkemaa, ettei halu saavuttaa uusia kykenevyyksiä – taitoja, mahdollisuuksia ja onnistumisia yksittäisissä asioissa – ole pelkästään ulkoinen pakko. Väsyneelle ihmiselle todellisuus näyttäytyy rajoitteina, pakkoina ja välttämättömyyksinä.
Kuluttajaihminen on tottunut siihen, että maailma toteutuu (lue: näyttäytyy hänelle) voimina ja virtoina, mitkä sekä antavat hänelle itsensä että oma-aloitteisesti, jopa tyrkyttävän perusteellisesti perustelevat suuren hyvyytensä (lue: tehokkuutensa, yleensä käyttökelpoisuutensa).
Antautuessaan tämän kaupallistetun maailman (ja harvapa elämänalue ei ole kaupallistettu ainakin jossain mielessä) vietäväksi ihminen on antanut pois mahdollisuuksiaan mm. luovuuteen ja tullut niin sanoakseni tosiaan kuluttajaihmiseksi.
Sellaiselle ihmiselle on luontevaa vähätellä sitä, mihin ei kykene. Poikkeuksena ovat tietysti vain sellaiset elämismaailmat, kuten koulu, joissa kykenemistä moniin asioihin, mihin yksilö ei ennalta kykene, voimakkaasti markkinoidaan.
- Olennaista on myös tutkia, millaiseen toimintaan kykenemättömyyden vähättely sitten suuntautuu.
Sitä en usko, että vähättely olisi yhtä voimakasta jokaiseen kykenemättömyyden suuntaan.
Tässä tulisi ottaa laajemminkin kohteiksi kuluttamisen ja tuottamisen toiminnot. Kuluttamisen ja tuottamisen käsitteitä voi koettaa laajentaa totutuista – mutta toisaalta ei kannata kuvitella, että niin saadaan haltuun kaikki ne ilmiöalueet, mille ne nimellisesti voidaan ulottaa.
- Halut ovat keskeinen osa subjektiivisuuden perustaa ja siksi sokaisevat helposti sekä haluajan että ulkopuolisen tarkkailijan. Halut kohdistuvat tulevaisuuteen sijoitettuihin mielentiloihin, asemiin, kykyihin, jne. Halut pyrkivät olemuksellistamaan itsensä – siis kunkin tyyppisen haluamisen – minäkuvaprosessoinnissa - samoin kuin haluamisen kohteen. Juuri tämä olemuksellistaminen on harhaa, koska halut eivät emootiotasolla kohdistu ainakaan yleensä kovin isoihin asioihin.
Ajatellaanpa vaikkapa nerokkuutta. Moni sivistynyt aineellisen tasonsa turvannut ihminen haluaa olla mutta harva kykenee olemaan nerokas. Mutta noiden harvojenkin nerokkuus itse asiassa rakentuu suurimmaksi osaksi pitkäjänteiselle, systemaattiselle, oman sisäisen rytmin huomioivalle työnteolle – ja emotionaaliselta halun näkökannalta ”nerokkuus” on itse asiassa se epämääräisen kykyjoukon loisto eli huipputuloksellinen yhdessä toimivuus, mikä on kuvattavissa koko asiaan liittyvän työnteon ja elämänhistorian aallonharjana.
Halut kohdistuvat emotionaalisella tasolla usein nimenomaan tuollaisiin ja vastaaviin aallonharjoihin – ja saavat mahdollisen kiihkeytensä juuri siitä sokeudesta, mikä syntyy kokonaisnäkökulman puuttumisesta.
(- Rakkaus on eri asia. Rakkaus on kokonaisvaltaisuutta ja kokonaisvaltaistamista, eheyttä ja puhtautta. Valokehotason asia eikä astraalitason asia, kuten halut. Rakkaus on energeettinen harmoninen resonanssi-ilmiö, jossa toisiaan rakastavien yksilöiden aurat vaihtavat erityisen paljon energiaa ja voimistuvat ja kasvavat toistensa läheisyydessä automaattisesti. Rakkautta ei voida kuvata minkäänlaisten halumekaniikkojen kautta.)
- Halujen sokeuttavaa subjektiivisuutta keinotekoisen olemuksellistamisen kautta toiseen potenssiin ovat arvovaltakuviot. Taloudelliset, ideologiset, ihmissuhteelliset ja moraaliset järjestykset saatetaan mukauttaa tai jopa kokonaan muokata arvovaltatyyppisestä näkökulmasta. Tämä tarkoittaa jonkinlaisen, ehkä yksinkertaisenkin haluideologian voimakasta vaikutusta. Siinä ideologiassa oma itse voi olla sijoitettuna melko absoluuttisesti kuvattavissa olevaan paikkaan. Arvovaltanäkökulma onkin dogmaattisuuden kanssa yksi psyykkisiä prosesseja hidastuttavia ja kitkauttavia tekijöitä. Halu sinänsä ei ole sellainen, mutta arvovalta- ja dogmaattisuuskuvioissa halusysteemit ovat tosiaan monikerroksellista olemuksellistamista toiseen potenssiin.
- Kyvyt. Kyvyillä rakennamme 3-ulotteisessa tilassa (no, kvanttitietokoneet ovat tällä vuosisadalla vielä todellisuutta), ajassa ja ideamaailmassa. Rakennamme tavaroita, palveluja, ideoita (kuten keksintöjä), projekteja, prosesseja, systeemejä ja energeettis-psykologis-sosiaalisia ilmiöitä kuten ihmissuhteita.
- Jos puhutaan kyvyistä, tulisi puhua myös taidoista. Tämä on sopimuskysymys. Filosofiassa vain puhutaan taidoista, ei kyvyistä.
Kuitenkin esimerkiksi rahantekotaito on käytännössä hyvin suuri ja vaikeasti hahmotettavissa oleva kykyjen joukko, mistä hyvinkin taidokkaan yksilön ei tarvitse omata välttämättä montaakaan kykyä.
Taidokkuuden selvittämisessä ei silti auta välttämättä edes jokaisen kyvyn luonteen ja tason selvittäminen, vaan on myös eliminoitava sattuman osuus.
- Halut ovat olemassa vain kun niillä on jokin kohde eli intentionaalisina. Halut ovat suhdeilmiö.
- Ihminen voi luoda edellytyksiä halujen syntymiselle, mutta virittäytyminen meditaatiossa, kanavoinnissa, yleensä henkisyyteen, mystisiin kokemuksiin, rakkauteen tms. on eri asia!
Meditaatiota, rakkautta jne. ei voi haluta ja kun sellaista koetaan kaivattavan, niin kaivataan itse asiassa jotakin muuta kuin sitä itseään, esim. tasapainoisuutta, korkeaa itsetuntoa, onnellisuutta.
Se, että kaipuu kiinnittyy itse kokonaisuuteen esineenä, on samanlaista eläimellistä vaistonvaraisuutta kuin karkin syömisen haluamisen kiinnittyminen houkuttelevaan karkkipaperiin, jonka sisällä karkki on.
Tietysti silläkin on seurauksensa – voimakas rakkauden kaipuu ei suvaitse rinnallaan rakkauden kokonaistajunnallista ymmärtämistä ja siksi esineellistää rakkausilmiön ja sitä myötä se toteutuessaan sisältää yhä nopeammin ja voimakkaammin kiintymystä ja muita tekijöitä, jotka häivyttävät aidon rakkausilmiön.
- Halun, tahdon ja teknisen älyn yhteiskunnassamme rakkaus ymmärretään korkeimmillaankin usein vain tahdon asiaksi.
Parempi vaikka niin kuin jääminen sen harhan valtaan, että rakkautta voi haluta. Yksioikoinen ”rakkauden tunteen rakastamisen” arvostelu kuitenkin kätkee sisälleen halun tehdä rakkaudesta esine, jolla on ajallista pituutta, eli projekti. Sen taas täytyy kätkeä sisälleen merkittävää omistushalua, muutoin en näiden projekti-ihmisten voimakasta kiihkoa ja yleistasoista, melko perustelemattoman projektimaisuuden korostamista ymmärrä.
- Halut ovat määrittelemättä käytettynä helposti holtiton käsiteryhmä jo siksi koska ne voivat kohdistua käytännöllisesti katsoen mihin vain.
Halut voivat kohdistua vaikka itseensä, siis haluamisen tapaan. Esimerkiksi: ”haluan olla strategi(nen)”, mikä tarkoittaa minimissään esimerkiksi: ”operatiivinen tehokkuus ei koskaan korvaa strategisia virheitä - ja siksi esimerkiksi: puutteellinen menettely on aina osattava erottaa perustavaa laatua olevista virheistä”.
- Jonkin haluaminen voi olla monikerroksellista eli jonkin haluamisella voi olla syitä monella tasolla. Joka tasolla syyt voivat olla tiedostamattomia ja tiedostettuja.
- Jonkin haluamisen jopa koko syy voi olla yleistason motiivi tai alkusyy, sanotaan vaikkapa halunhalu, tietoisesti tai tiedostamatta.
Yleissyy jollakulla vaikkapa kaikille hänen haluilleen voi olla vaikkapa yleisegoilu: erityisyyden kokemisen halu.
Kuten joksikin tulemisen ja jotakin olemisen yleistarpeet.
(Henkisyys on egoilun vastakohta.)
Määrittyneempänä ovat siis kehittymisen tai pakenemisen yleistarpeet.
(En tosin nyt ole varma, pitäisikö ”yleistarve”-ilmaukseni tilalle kehittää jotain muuta.)
Alemmalla tasolla voidaan sitten ehkä erottaa tiedostamattomia syitä, mutta jos yksilön käytös on laumallista, oikea tarkastelunäkökulma on lauman taso. Ja on sitten ehkä kyseenalaista puhua haluista, koska ne näyttävät edellyttävän subjektia. Vaistonvarainen käyttäytyminen on samaa kuin eläimillä ja erotettava haluista, koska vaistonvaraisuus on niin syvästi alitajuntaista ja siihen sekoittuvat niin monet tekijät. Biologisesti aivojen vanhimmat kerrostumat. (Toisaalta en halua vähätellä tutkimustuloksia eräiden eläinten ihmisellisistä piirteistä.)
- Tarkastelunäkökulma on ihmisillä usein, kuten edellä kohdassa 1, haluamisen yleissyitä tai yleishaluja yksityiskohtaisemmalla tasolla.
Siis on huomautettava, että jonkin haluamisen motiivi voi olla vaikkapa se, ettei muutakaan keinoa nähdä ammatillisen kehittymisen saavuttamiseksi tai että ammatillista kehittymistä ei sinänsä arvosteta, mutta kehittymättömyyden seurauksia pelätään.
Haluun voi olla siis piilotettuna yleistarpeiden lisäksi pelko.
- Haluun voi olla piiloutunut myös väline- ja itseisarvostuksia.
Shakinpeluutaidon käyttämisen halu voi sisältää shakinpeluun itseisarvostuksen. Sitä voi tietysti yrittää filosofisestikin selittää, mutta lähtisin ensisijaisesti selittämään psykologisesti. Itseisarvostuksen taustalla voi kuitenkin olla vaikka minkälaisia saavuttamisen ja pakenemisen tarpeita. Jo tämä MONINAISUUS vähentää huomion ”haluamme sitä mihin kykenemme…vähättelemme asioita joihin emme kykene” arvoa.
Rahantekotaitoon voidaan liittää välinearvostusta.
Jos joku olisi taitava tekemään rahaa, mutta maailma ei sitä arvostaisi eikä hän saisi sen avulla enempää maailmalta asioita kuin normaalillakaan työllä, niin ehkä hän ei arvostaisi myöskään rahantekotaitoaan niin paljon.
Osittain tämä johtuisi tietysti siitä, että minäkuva on rahantekotaitoa arvostavalle ihmiselle yleensä tärkeä (onhan se jo yleisistä syistä melkein kaikille ihmisille tärkeä) ja olisi ainakin pitkällä tähtäimellä hankala motivoida itseään perustamaan minäkuvaansa pieneltäkään osalta sille, että omaa taidon, mistä ei ole mitään hyötyä ja mikä ei ole yhdenkään ympäristön tahon arvostama.
B. ”OBJEKTIIVINEN” RAKENTEITA ETSIVÄ IHMISTIETEELLINEN TARKASTELU
I ELEMENTTEJÄ JA PROSESSEJA (keskikokoisia käsitteitä)
- Kykyjen rakenne on hyvin mielenkiintoinen asia, mutta siitä moni ei kommunikoi mitään, vaan toisesta mielenkiintoisesta asiasta: halujen luonteesta.
Näkökulma on kohdissa 1-3 kykyjen ja halujen suhde, mikä edellyttäisi kuitenkin tarpeiden käsittelyä (esim. tarvehierarkiat).
Samalla myös joissakin kohdin karkeasti sanottuna tunne- ja järkimaailman erottelemista. Voi sanoa noin karkeasti, kun pysyy yleistasolla.
Hyvä esimerkki: ”Ihmisen hädän kuunteleminen sielunhoidossa ja terapiassa kertoo, että monesti ihmisen opillisesti ja kognitiivisesti omaksuma jumalakuva on erilainen kuin hänen sisimmässään ja tunne-elämässään kokemansa Jumala.” (Paavo Kettunen: ”Pastoraalipsykologia ei ole dogmatiikkaa”, TA 2/2000, s. 135 – 139)
- Urautuminen. Tavat. Tapojen vaihtelemattomuus. Luovat ihmiset saattavat tietoisesti vaihdella vaikka kättä, jolla avaavat ovia – stimuloidakseen luovuuttaan.
- Onko asioiden osaamisella mitään muotoiltavissa olevaa suhdetta niistä nauttimiseen?
Olen avoin vastaukselle. Mutta 1. asteen muodollinen logiikka – todennäköisyyden lisääntyminen sille että muodostuu suoraan verrannollinen tai vastaava suhde - ei minulle riitä.
- Olisi varmaan hyvä etsiskellä, mitä Platon on kirjoittanut. Platonin teokset tulisi tietysti löytyä jokaisen sivistyneen ihmisen hyllystä (itse ostin loput osat eli II –VII viime vuonna kun Otava julkaisi pehmeäkantisen pokkaripainoksen). Tätä suositelmaani Platonin ymmärtämisestä nykypsykologian näkökulmasta et kuitenkaan varmaan tiedä: Tapio Nummenmaa: ”Ensimmäinen emootioteoria koskaan”, Psykologia 3/99 eli 34 (1999), 164 – 170.
II SYSTEEMITASO
- Halut, kyvyt, tarpeet jne. ovat psykologiaa – välineitä, joilla voi paljastaa mekaniikkoja. New Age-ajattelua niillä ei niissä kohdin voi ymmärtää, kun se on oikeaa. New Age-ajattelussa (esim. Gurdjieffin-Bennettin linja) on energeettiseen kokonaisvaltaistumiseen (kokonaisvaltaistamiseen) perustuvaa laatutaso-ajattelua perustelemassa kehittyneiden poikkeusyksilöiden epäonnistumisia sisältämätöntä menestyksellistä (omiin, ulkoa päin korkeilta näyttäviin päämääriin nähden) elämää.
- Halut, kyvyt, tarpeet jne. ovat suhteessa itseymmärrykseen, joka ei koskaan ole täydellinen (valaistuneita ei tarvitse nyt ottaa huomioon).
- Itseymmärrys on teknistä ja usein eksistentiaalisista syistä ja kulttuurin ohjaamana enemmän tai vähemmän yksilöllisesti laadullistettua. Systeemitasolla puhutaan jälkimmäisen asian myötä mm. identiteetistä ja yleisemmin elämän ja olemassaolon tarkoituksellisuuden hakemisesta.
- Identiteetti usein lisää subjektiivisuutta, toisin sanoen vähentää teknistä ja sitä myötä käytännössä objektiivisempaa itseymmärrystä.
- Identiteetti-käsitteestä suosittelen mm. kirjaa Stuart Hall: Identiteetti (suom. 1999), mikä on arvosteltu ehkä parhaiten Tuukka Tomperin toimesta Niin & Näin 4/99-lehdessä s. 72 – 74 otsikolla ”Identiteetti ja etnisyys”.
- Yhteen näkökulmaan pyrkivää perinteistä identiteettikäsitteen muodostamista voi tietysti kritisoida. Minä kuulun tässä kuitenkin traditionalisteihin.
- Minäkuva-käsite on laajempi, siitä voisin suositella laajaa omaa käsikirjoitustani, lähinnä syksyltä 1999, jos se olisi valmis.
- Systeemitasolla mm. minäkuvan suhteen olennainen ilmiö on yksilöön kohdistuva ”kulttuurinen paine” olla jotakin ja tulla joksikin, myös ilman konkreettisempia pakkoja. On AINA syytä selvittää, mikä on yksilön suhde joksikin tulemiseen ja jotakin olemiseen paitsi jossain tilanteessa niin myös YLEISELLÄ TASOLLA ennen kuin tehdään johtopäätöksiä halujen ja kykyjen suhteesta.
- Halujen luonnetta olisi syytä aluksi erikseen käsitellä identiteetti / minäkuva-näkökulmasta ja eksistentiaalisesta näkökulmasta (näihin näkökulmiin kuuluu tietysti em. kulttuurisen paineen näkökulma). Tajunnan hahmottamisessa on huomioitava myös tasapainoon pyrkivät tarvetyydytysmallit ja ennen kaikkea se, ettei tajunta ole kokonaan nykyajassa, vaan sillä on erilaisia tärkeysjärjestyksiä, koska sen toiminnot ovat kehittyneet eri aikakausina ihmiskunnan historiallisesti.
- Se, ettei erotella tajunnan tasapainopyrkimystä, persoonan eksistentiaalisuutta ja siihen liittyen varsinkin yksilöllistä identiteetti / minäkuvanäkökulmaa, on populismin keskeisimpiä lähtökohtia.
C. RAKENTEISTAVA TARKASTELU (ihmistieteiden teoria ja filosofia)
I TEOREETTISEN FILOSOFIAN PIENKÄSITETASO
- Ennen kuin lähdetään haluamiisi ”herkullisiin” päätelmiin, olisi pystyttävä määrittelemään ja soveltamaan ainakin seuraavia käsitteitä (metanäkökulmia): intentionaalisuus ja rationaalisuus
- Intentionaalisuus ja rationaalisuus ovat kuin yleisvalaistusta. Niiden määrittelyn ja soveltamisenkin onnistuminen ei vielä välttämättä tuota tuloksia. On myös onnistuttava psykologisessa A-kohdan tarkastelussa. Näiden yhdistäminen voi tuottaa hyviä tuloksia.
II IHMISTIETEELLINEN ELEMENTTI- JA PROSESSITASO
- Rakenteistamisen prosessien paljastajat, esim. Giddens, Foucault. Lähtökohtana esim. valta-käsite. Jo pelkästään valta-käsitettä analysoimalla voidaan uskottavasti osoittaa yhteiskunnan ja ihmisen rakenteistuvuus.
- Rakenteistamisen prosessien inspiraattorit, esim. positiivinen ajattelu (ja siinä esim. Dyer, Saarinen ja Sarasvuo). Lähtökohtina esim. tunteiden luominen ja hyväksikäyttäminen.
III TIETEELLIS-FILOSOFINEN SYSTEEMITASO
- Vapauden filosofiassa ihmisen vapauden määritelmä, esim. valinnanvalinta.
Siis pakko tutkia systeemi (tässä tapauksessa ihmistajunta) kokonaisuudessaan.
- Huomataan, miten systeemitaso muuttuu...
- Tuleeko tarve muuttaa myös metatason tarkastelunäkökulmia? Jopa niinkin laajojen käsitteiden ollessa kyseessä kuin minäkuva?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti