(10.5.14 tehty pikaluonnos)
1. Itsemurhaa harkitsemattoman ihmisen on mielekkäästi mahdotonta kysyä: "Pitääkö olla onnellinen?"
Koska toive, halu tai tahto olla onnellinen on niin syvällä ihmisessä, että se on osa kaiken kokemisen ja ajattelun perustaa.
Siis jos onnellisuuteen luetaan esimerkiksi oman elämän mielekkääksi kokemisen tunto.
(Siihen toki muuten sisältyy väistämättä myös jossain määrin maailman mielekkäänä olemisen tunto, koska oma elämä toteutuu maailmassa.)
(Toinen asia on sitten se, jos onnellisuudeksi katsotaan vain tyytyväisyys liittyen tavallisiin maallisiin tarpeisiin... Etenkin omasta mielestä riittävän jatkuva ja voimakas aistinautintojen saaminen. - Mutta onhan maallisimmallakin ihmisellä kuitenkin usko johonkin omaan yksilöllisyyteensä ja halu "toteuttaa itseä". Joten tämä huomautus on sulkeistettava.)
Kaikkien ihmisten lähtökohta on siis, että ainakin jossakin mielemme sopukassa toivomme, haluamme tai tahdomme olla onnellisia.
Oman vapautemme perustalta, sen jossain määrin tiedostaen. Eikä siksi, että joku taho koettaisi pakottaa meitä olemaan onnellisia.
Masentunutkin ihminen voi em. toiveen, halun tai tahdon itsestään tiedostaa kun itseensä kunnolla syventyy.
Ja se, että kokee masentuneisuuden hallitsevan itseään, on mahdollista vain siksi, että on joskus kokenut mielekkyyttä (mm. vakautta ja tarkoituksenmukaisuutta) ja elämänvoimansa virtaavuutta (ilokeveyshauskuutta).
Toisia tai jotakin auktoriteettia (kuten kirjaa tai "yleistä mielipidettä") miellyttämään pyrkivä ihminenkin on sisäistänyt onnellisuuden idean omalla tavallaan.
Hän omaa idean, että kokisi parempaa oloa, jos jotenkin onnistuisi miellyttämisessään. Ja että varmaan miellyttämällä yhä paremmin hän voikin siinä onnistua.
Jo yllä kuvatun perusteella on ilmeistä: onnellisuuden käsitteen on teoreettisista ja käytännöllisistä syistä syytä olla vähintään ihmisten enemmistölle hyvin käyttökelpoinen.
On itsekästä koettaa aikaansaada onnellisuuden käsite vain omista lähtökohdistaan, mitkä ne sitten ovatkin.
Ei ole meidän Maan ihmisten kannalta mieltä yrittää kehitellä edes jumalallista onnellisuuden käsitettä ja koettaa käyttää vain sitä.
Vaikka Jumalalla/jumaluudella sellainen olisikin ja se kuvaisi sen tason eli perimmäistä todellisuutta. Ja vaikka voimme kokea korkeita eli laajentuneita tietoisuudentiloja, jumalallisia tunteita ja visioita, kuten muun muassa aidoille Valotyöntekijöille mahdollista ihmiskunnan yhteistä sielullista tietoisuutta.
Voimme toki aidosti tiedostaa olevamme pohjimmiltaan jumalallisia sieluja. Ja ehkä saamme joskus vastaanottaa korkeilta fyysisiltä ja ei-fyysisiltä tahoilta huippuharmonisia parantavia energioita.
(Tosin kunnollisen energiahoitajan tehtävä ei ole parantaa, vaan auttaa sairasta ihmistä kehittymään paremmin henkisesti sairautensa kanssa, tekemään itse parantumistyönsä.)
Mutta käyttökelpoisuussyistä meidän kannattaa muutoinkin käyttää arkitilanteissa vain käsitteitä, jotka 1) nousevat siltä tietoisuudentasolta, missä yleensä olemme ja joilla 2) voimme kunnolla kommunikoida kanssaihmistemme kanssa.
Vaikka superonnellisten kokemusten määrä lisääntyisi melko suurellakin joukolla ihmisistä paljon, niin onnellisuus-käsitettä joka tapauksessa enimmäkseen käytetään arkitilanteissa.
2. Koeta tiedostaa syvemmin.
Onnellisuutta eri tietoisuudentasoilla ajatellessa kannattaa huomata se, että moni on jälkeenpäin ollut kiitollinen ja muutoin hyvillään ainakin osasta saamistaan isoista vaikeuksista.
Sellainen saa ehkä jopa ihmisten enemmistölle tuntuman, että itseään kannattaa onnellisuuden suhteen tiedostaa tavanomaista syvemmin.
Etenkin kannattaa tiedostaa itseään syvemmin kuin vain "paha olo - hyvä olo" -asteikolla.
Ei ole mieltä jäädä kyseiselle madonkaltaisen itsensä tiedostamisen tasolle.
Tai ajatella, että "ei minun tarvitse tietää tai tiedostaa, mitä onnellisuus on - murran vain onnellisuuteni esteet".
Kuitenkin on melko suuri tiedostamisen askel esimerkiksi se, että tiedostaa onnellisuutensa olleen piintynyttä sinnittelyä vuosia jatkuneissa vaikeissa oloissa, jatkuvasti ohittaen ympäristöstä tulleet kohtalonomaiset iskut. (Vrt., miten keskitysleirissä vanki voi kokea onnellisuutta ja millainen on hänen psykososiaalisuutensa todennäköisesti muiltakin osin...)
Ajattele: moni on saanut henkisen herätyksensä voimakkaan kriisin myötä.
Siten ei olisi ihme, jos monen motiivi ainakin johonkin hänen henkisessä maailmassaan olisi sinnittelyä (selviytymiskeino) eli ei pohjimmiltaan läheskään jotain niin hienoa kuin mitä pinnalta näytti.
On hassua, että ainakin New Age -ihmisillä heidän henkisiin kasvutarinoihinsa monesti kuuluu se, että kasvun lähtökohtaa kuvataan tunteiden osalta vain "pahaksi oloksi" tai levottomuudeksi tai muutoin ympäripyöreästi. Ja huippuhetkiä yhtä ympäripyöreästi, kuten "mahtavat energiat".
Älä hyväksy yhtäkään ympäripyöreyttä ainakaan julkiseen itseilmaisuusi.
Helposti ympäripyöreydet ja muut kuviot saavat monet ihmiset kommunikoimaan onnellisuudestaan ilman linkityksiä esimerkiksi laajasti käsitettyyn fyysiseen kuntoon.
(Ks. lisää Dan Millman: Kaksitoista porttia eheään elämään (2000, alkut. 1998).)
Se on merkittävää tiedostamattomuutta.
Selkeytymisessäsi "vanhanaikaisen" karma-ajattelun mukaan ottaminen voi myös olla hyvää syventämistä, tiedostamista.
Vaikka voi se olla myös menneiden haavoittaneiden kokemusten kaunistelua, jossa haavat halutaan jättää hoitamatta.
(Mutta ei sekään ole totta, että niiden hoitaminen olisi jatkuvaa niissä rypemistä.)
Miten karmallisuuksien suhteen on, sitä on usein vaikea tietää... Joka tapauksessa kokemukseni mukaan vapaimpia, henkisimpiä ihmisiä eivät yleensä ole olleet ne, jotka ovat ilmaisseet uskovansa olevansa karmattomia (esim. Lee Carroll'n kanavoimalla neutraali-implanttitekniikalla itsensä puhdistaneita) ja hyviä luojia.
Selkeyttä henkilökohtaiseen kokemiseen saadaan ajattelulla, jolla pyritään luomaan vähintään ihmisten enemmistölle yleispäteviä käsitteitä.
Käsitteet oleellisesti ohjaavat elämän kokemistamme.
Korkeakulttuurin olemme kehittäneet ja sitä eteenpäin vieneet oleellisesti kirjoitettujen sanojen kautta.
Emmekä varmaan kaipaa esimerkiksi delfiineiksi, joilla on kyllä hyvin monimutkainen kieli sanavarastoineen, mutta ei mahdollisuutta kirjoittaa.
Ihminen on selkeästi ihminen vain kun hän kirjoittamalla kehittää jotain lähtökohtiinsa nähden oleellisesti uutta. (Ja se voi tietysti olla vain melko pitkämuotoista, sisältäen todennäköisesti joissain aiheissa myös uusia käsitteitä.)
Nykyisin itse asiassa onnellisuuden kohdalla sellaiseen on suomeksi julkaistuun tietoon nähden tietääkseni ilahduttavan hyvin mahdollisuuksia niille, joilla tiedostamisen ja teknisen älyn resursseja riittää.
Ensinnäkin, ajattelussasi lähde siitä, että onnellisuus ei ole muista käsitteistä, kokemuksista ja mielialoista irrallinen käsite.
Onnellisuus on normaali käsite eli mielekäs vain osana sopivanlaista, johdonmukaista käsiteverkostoa.
Niinpä onnellisuuden tutkijan on selvitettävä se, mitkä ovat hänen mielestään onnellisuuden lähikäsitteet (esim. sisäinen ja ulkoinen vapaus, tyytyväisyys ja elämänhallinta).
Niitä selvittäessä hänelle viimeistään selviää se, että hänen olisi etsittävä tutkimuksiinsa paljon syvyyttä, monitieteisyyttä ja filosofisuutta.
(Filosofisuudella tarkoitan yleisimpiä asioita - kaikkea sitä, minkä taakse / ylle ei enää käsitteellisesti pääse.)
Viime mainitun kautta selviää, että kunnollista onnellisuus-näkemystä ei voi aikaansaada, jos ei tunne sitä oliota, mikä on kaikessa selkeästi ymmärretyssä filosofiassa vaikuttamassa ja parhaimmillaan selkeästi muotoiltuna mukana: sisäistä vapautta (kohtuullisten ulkoisen vapauden puitteiden vallitessa).
Suosittelenkin ennen onnellisuuden tutkimista - ja osin myös onnellisuutta tutkiessa - tutkimaan sisäistä vapautta.
Se on muuten New Age -alueella harvinainen suuren keskittymisen kohde siksi, että siinä onnistuminen edellyttää suuresti (varmaan enemmän kuin mikään muu aihe) rehellisyyttä. Eli kaikki tunneälyä arvostava toisten ihmisten loukkaantumisten varominen voi olla vain haitallista yhä paremman tiedon löytämisen kannalta.
Sisäistä vapautta kannattaa tutkia vähintään 4 000 - 20 000 sanan verran ennen kuin esittää tietävänsä onnellisuudesta juuri mitään.
(Itse tein niin ainakin vuosina 1995 ja 1997 sisäisen vapauden aiheesta innostuessani. - Loin perustan nykyiselle ajattelulleni aiheesta. Ja siksi tänään tämä tämäntasoinen kirjoitus syntyi näin nopeasti, vaikka en tämän perustaksi lukenut juuri mitään.)
Kohtalaisesti hallittuina ja tutkimuskohteina tulee silloin olla tavanomaisuuksien lisäksi ainakin Aini Jaarin väitöskirja Itsetunto, elämänhallinta ja arvot, J. Krishnamurtin (1895-1986) Oivalluskyky herää I-II -teos, Ihmeiden Oppikurssin ja Raphael Cushnirin Sytytä sydämesi -teoksen harjoitukset sekä G.I. Gurdjieff'n (1866/77 - 1949) vapauttavat tahdonvoimaharjoitukset.
(Gurdjieff on tahdonvoimaisin ehkä koskaan elänyt ihminen, mutta hänen elämänsä jäi lyhyeksi mm. siksi, että kolmeen eri kertaan hän haavoittui harhaluodista, ainakin viimeisellä kerralla vakavasti, vaikka hän aina niistä toipuikin.)
Mutta ilman palvontaa eli muun muassa tietäen Krishnamurtin ja Gurdjieff'n pimeistä puolista...
Usein - etenkin New Age -ihmisillä - onnellisuuspuhe on tavattoman ympäripyöreää tai yksiulotteista. Ja näyttää liittyvän oleellisimmin seksuaaliseen mielihyvään tai seksuaalisen puutteen torjunnan onnistumiseen. Ja/tai korkealentoisiin pelkästään ylächakroihin liittyvät asiat huomioiviin kokemuksiin, käsitteisiin, ideoihin ja teorioihin, joita selvästikään ei ole tutkittu, vaan ne on vain kopioitu kuuluisista lähteistä...
No, voin sanoa, että sielulliset totuudet ovat itselleni tavallaan tosimpia, mutta ei niiden tiedostelu yksin tee ihmistä sisäisesti vapaaksi.
Itselläni sisäinen vapaus ja sen aikaansaaminen on suuri kokonaisuus. Ja syvin, suurin arvoni, vaikka en ihan aina sitä tiedostakaan.
Siksi koen koomiseksi, kun joku henkisen kasvun ihminen julistaa onnellisuuttaan esimerkiksi siksi, että on pitkän tauon jälkeen saanut mielestään hyvän rakasteluelämän.
Tiedostan kuitenkin voimakkaasti sen, että olen henki kehossa. Eikä kehoon samastumisella ole elämäni ja maailmankaikkeuden kannalta mitään mieltä. Ainakaan tässä vaiheessa kun sitä kautta olen jo paljon kokenut.
Eri ihmisten tietoisuudentasojen yläpuolelle mahdollisimman hyvin edeten, niitä tasapuolisesti huomioiden, on syytä vielä todeta: todennäköisesti useimmat meistä kuitenkin haluaisivat vakaan, selkeän ja johdonmukaisesti käytettävissä olevan onnellisuuden käsitteen.
Niinpä jatkakaamme syventäen...
3. Miksi pohtia onnellisuuden käsitettä?
Suomessa ylivoimaisesti eniten onnellisuudesta on kommunikoinut onnellisuusprofessoriksi median leimaama Markku Ojanen.
Hän on tuottanut aiheesta paljon - ja mielestäni kypsymättömän nopeasti - kirjojakin.
Hän on kristillisyytensä vuoksi kovin ideologinen, ennakkoluuloinen.
Hänen kauttaan onkin vaikea motivoitua hahmottamaan onnellisuuden käsitettä.
Esimerkiksi keskustellapa nyt sellaisen kanssa, joka uskottelee, että avuliaisuus on materialisteilla vähäisempää kuin ei-materialisteilla. Ja että materialistien ihmissuhteissa on keskimääräistä enemmän ristiriitoja, aggressioita ja vieraantuneisuutta. Ojasen mukaan materialistiset asenteet heikentävät ihmissuhteiden laatua. (Markku Ojanen: Murra onnellisuutesi esteet (2013), 79)
On lapsellista etsiä maailmasta itsekkäitä ja rahaa arvostavia ihmisiä ja leimata vain heidät materialisteiksi.
Todellisuudessa materialisteja on paljon muitakin. Heissä on paljon suuria intuition, tunneälyn, rentouden ja huumorin taitajia.
Todellisuudessa samanlaiset ihmiset tulevat ainakin hyvin yleensä toimeen keskenään. Mutta itseään tiedostamattomuus ja syvästi vastakkaiset persoonallisuuden puolet heikentävät ihmissuhteiden laatua. Siis itsepetoksellisuus ja elämänfilosofisten oppien konkretialinkittömyys.
Mutta vaikka paljon voidaan perustellusti sanoa, luulen ymmärtäväni hyvin sitä, miksi onnellisuuden käsite on yleensä siitä kirjoittaneiden psykologienkin mukaan vaikea.
Juontuen varmaan osin siitä, ettei onnellisuuden hahmottamista ilmeisesti voida tehdä normaalipsykologiassa muutoin kuin ottamalla suureksi rajaaja-ohjaajaksi kaikenlaisille täysivaltaisille ihmisille suunnattujen onnellisuus-kyselytutkimusten tulokset...
Toiseksi ihminen on muuntumiskykyinen.
Siten ehdottoman vakaata näkymää ei saada edes muodostamalla ehdottomien sanojen kautta onnellisuus-onnettomuus -asteikko. Siis asteikko ilmauksesta "olen niin onnellinen etten voisi onnellisempi olla" ilmaukseen "en voisi olla onnettomampi".
Käytäntö on osoittanut, että useimmat ihmiset sopeutuvat yllättävän paljon ja pystyvät kokemaan joskus jotain tyytyväisyyttä keskitysleirissäkin.
Toisaalta tässä kirjoituksessa eri kohdissa osoitan, että onnellisuutta voi monin tavoin hahmottaa.
Siten herää kysymys: Onko onnellisuuden käsitteen monimutkaiseksi tai heikosti hahmottuvaksi kokeva ihminen mennyt jotenkin identiteetillisesti tai muutoin sekaisin? Siksikö, että hänen tunteet vaihtuvat usein äärimmäisyydestä toiseen ylös-alas-ylös...? Siinähän helposti ihmisen voi olla vaikea tiedostaa itseään ja keskittyä riittävästi asenne- ja arvomaailmoissa ja muutoinkin.
Onnellisuuden käsitteen mielekäs pohdinta edellyttää jonkinlaista mielen tasapainoa.
4. Onnellisuuden käsitettä on paras tarkastella mahdollisimman objektiivisesti ja yksityiskohtaisesti.
Eli tasapuolisesti kaikkiin ihmisen chakroihin liittyen. Ja kaikkiin onnellisuuden elementteihin liittyen.
Siten onnellisuuden käsitteestä tulee tasapainoinen eli hyvä kommunikointiin.
Niin on paras olla, vaikka kaikilla meillä on painotuksemme chakroissa jne.
Esimerkiksi onnellisuuden elementtinä voidaan ajatella koherenssia - elämän sopivassa hallinnassa ja rajoissa olevuuden ja muun mielekkyyden mielialaa. Se on korkeampiin chakroihin liittyen jumalallista tarkoituksenmukaisuudentuntoa.
Tasapuolisesti tulisi tarkastella onnellisuutta ydinolemuksellisesti / sisällöllisesti sekä rajoiltaan ja sisärakenteellisesti.
Nuo rajat ja rakenteet eivät koskaan voi korostua pelkissä hyvän olon ilmauksissa, vaan muun ohessa kunnollisessa itsetunnon käsitteessä.
On tapana sanoa, että jollakulla on korkea itsetunto. Ja tarkoitamme silloin, että hän on vähintään perusonnellinen. Mutta tosiaan automaattisesti korkea itsetunto ei tarkoita huippuonnellisuutta.
Korkeasti itsetuntoinen ihminen ei vaikeissa oloissa välttämättä koe huippuonnellisuutta, mutta säilyttää suuresti itsetuntonsa etenkin jämäkkyyden osalta. Siis vakaan tietoisuuden identiteettinsä sisällöstä, henkilökohtaisista psykososiaalisfyysisistä rajoistaan ja kyvyn pitää niistä kiinni.
Itsetunnon käsitteen suhdetta onnellisuuteen olisi tärkeää sikälikin miettiä, että onnellisuuden henkisesti mielekäs käsittely edellyttää mielestäni suurta tasapainoa ja itsenäisyyttä.
Onhan hassua kommunikoida onnellisuutensa olevan suurta ja syvähenkistä, jos on psykososiaalisesti kokonaisuutena katsoen kovin riippuvainen, rajautunut ja jumiutunut kovin tavallisista asioista.
Jos on vaikkapa kovin riippuvainen saamansa seksuaalisen ja/tai ei-seksuaalisen läheisyyden määrästä. Ja kansallistuntoinen, maansa valtauskonnon jäsen, tuhansia aistinautintoja koskevia mielestään tärkeitä näkemyksiä omaava. Ja olisi väistämättä onneton ilman hyvää parisuhdetta, lasta, TV:ä, sohvaa, jne. (yhtäkin niistä).
Jos on kovin mielellään kovin tavallinen, on varmaan erityisen hankalaa koettaa tarkastella onnellisuuden käsitettä hyvin objektiivisesti ja yksityiskohtaisesti.
5. Ota huomioon: Huippukokemusten hehkuttaminen on mielestäni ihan ok. Mutta Valoravintoisia ym. lukuun ottamatta ne ovat ihmisillä harvinaisia.
Mitä teemme sillä tiedolla, että tulemme varmaankin kehittymään Ramana Maharshin kaltaisiksi ja lausumaan kuten hän: riittävän toteutuneelle (kehittyneelle) ihmiselle edes maailman tuhoutuminen ei merkitse mitään? (Tiedon lähde: Helmer Sande: Väärinkäsitetyt yogit ja viisaat, Ultra 6/83, s. 26.)
Mitä teemme sillä tiedolla, että kaikki muodollinen on harhaa?
Esimerkiksi sillä tiedolla, että mitään pysyväistä minää ei ole, kuten Ramakrishna (eli Gadadhar Chattopadhyay, 1836-86) opetti. (Raimo A. Nikula: Ramakrishna - Intian universaali henki, III osa, Ultra 5/83, s. 24.)
Henkisessä maailmassa on paljon Sydänkeskusta korkeampiin chakroihin liittyvää tietoa, jota en sinänsä mitenkään halua arvostella, mutta joka ei ainakaan auta Sydämen avautumisessa.
Lisäksi ihminen on kokonaisuus ja elää sellaisena. - Ja yleensä ihan tietoisesti haluaakin elää sellaisena.
En ole koskaan tavannut ihmistä, jolle pikkuasiat eivät koskaan olisi mielen lähestulkoon kokonaan täyttäviä...
(Pikkuasia = mm. sellainen, jonka ihminen itsekin viimeistään kuukauden kuluttua kokee pikkuasiaksi - myöntää sen pikkuasiaksi tai esimerkiksi unohtamisin osoittaa sen sellaiseksi.)
Saati ihmistä, jolle hänen elämänsä konkreettisilla asioilla ei olisi suurta merkitystä.
On kyllä henkisiä ihmisiä, jotka jatkuvasti kommunikoivat korkeita henkisiä sanomia.
Kuten New Age -opettajalta vaikuttava John Cosgrove lausuu Henkimaailma 4/2004 -lehden haastattekussa: "Nykyajan ihminen kuitenkin samaistuu virheellisesti kehoon, persoonallisuuteen ja tunteisiin." Ja esittää, että onnellisuuden etsiminen ulkoisista asioista on "kuin yrittäisi nostaa vettä kaivosta rikkinäisellä ämpärillä".
Kuitenkin varmaan Cosgrove itsekin pitää tärkeänä sitä, että hänellä on ollut seksuaalisuuttakin sisältävä parisuhde Anu Kumpulaisen kanssa?
Kuinka moni henkinen opettajakaan tyytyisi rakkaussuhteeseen jonkun kanssa ilman seksuaalista energianvaihtoa?
Se olisi mahdollista voimakkaasti syvällistä ajattelua korostaen.
Kuinka monelle henkiselle opettajalle vuosikymmenten luostarielämä on koskaan ollut aito vaihtoehto?
Mutta voimakkaasti ajattelijuutta korostavat ihmiset ovat hyvin harvinaisia.
(Esimerkiksi moni pitää minua hyvänä, syvänä ajattelijana. Mutta hyvin harvoin ja vähäisiä aikoja joku on halunnut olla edes ystäväni siksi, että olen hänen mielestään hyvä ajattelussa.)
Samoin voimakkaasti hengellisyyttä korostavat ihmiset ovat hyvin harvinaisia.
Ramakrishnan oli vaimonsa kanssa sellainen. (Ultrasta 3/83 lukemassani Nikulan jutussa kerrotaan, että he päättivät olla ilman tavanomaista perhe-elämää, siis mm. seksuaalista energianvaihtoa, ja Ramakrishnanista tuli vaimonsa henkinen opettaja). Mutta siinä ovatkin kaikki tietämäni poikkeukset.
Eikä Ramakrishnan siinä kohdin välttämättä valinnut niin hyvin (vaikka muutoin varmaan onnistuikin elämässään - oli hienosti henkinen).
Koska kuoli selvästi ennenaikaisesti kurkkusyöpään. (Siinä eräs henkinen opettaja lisättäväksi syövän saaneiden henkisten opettajien pitkään luetteloon, jonka esitin täällä. - Syövän merkityksestä kannattaa ehkä tutkia Mitä sairaudet meille viestittävät -kirjan Syöpä -kohta, s. 59. Se on sen kirjan pisin sairausselitys, liuskan mittainen. Kirja on suomennos Bodo J. Baginskin ja Shalila Sharamonin saksankielisen Reiki-kirjan sairauksia koskevasta osasta.)
Seksuaalisuuden merkitys onnellisuuden (ja terveyden ja henkisen kasvun) osalta kannattaisikin kohdata kunnolla.
Olen huomannut, että henkiset ihmiset, joilla on mielestään riittävästi rakasteluja, usein jättävät mainitsematta niiden merkityksen. Tai ehkä eivät edes kunnolla tiedosta sitä.
Vaikka on yleisen elämänkokemuksen nojalla ilmeistä, että useimmilla ihmisillä helposti usein saatava hyvä ei kauan voi olla huippuhyvältä tuntuvaa.
Samoin olisi hyvä tiedostaa se, että moni henkinen kirja ja oppi tuntuu monista niin huumaavan hienolta siksi, että siitä on jätetty pois kaikki se arkisuus ja maallisuus, mikä ihmiselämään kuitenkin kuuluu - myös kunkin kirjan ja opin luojilla.
Siksi onkin tärkeää se, miten olen muistuttanut etenkin newagesuomi.blogspot.com -blogissani mm. Deepak Chopan pimeistä puolista ja Dyerin ja monien tuntemieni Valotyöntekijöiden addiktiivisesta, usein alkoholillisesta taustasta.
Niinpä en koe mielekkääksi ajatella, että puhdas onnellisuus ilmenisi huippukokemuksissa tms. ja kaikkea muuta tulisi suhteuttaa niihin.
Ihminen on kuitenkin muutakin kuin Sydänkeskusta ylemmät chakransa. Ja onnellisuus on ihmisillä laajassa käytössä oleva käsite.
Ei ihmisestä tule ainakaan yhtään parempaa ihmistä, jos hän alkaa ohittelemaan Sydänkeskustaan alempien chakrojen maailmoja keskittymällä vain niitä sisältämättömään ajatusmaailmaan.
On esimerkiksi virhe luoda itselleen vain korkeiden sanomien rukouselämä. Vaikka rukoukselliset energiat ovatkin korkeita.
(*muistelee, miten kauan sitten eräskin New Age -ihminen piti parisuhteen ja perheen tavoittelua hyvin tärkeänä, vaikka lausui korkealentoisia NA-valtavirtaisia rakkausideoita ja mantrasi joka päivä the Summit Ligthousen Liekinpitäjän päivittäisen A4-kokoisen rukouksen, jossa on mm. kymmenen kertaa ilmaus MINÄ OLEN (siis: "Jumala minussa on")*)
Olisikin tärkeää saada onnellisuuden käsite käyttökelpoiseksi ihmisen, ei jonkun enkelin, kannalta.
Vaikka samanaikaisesti pyrimmekin henkistymään.
Ja maalliset ihmiset käsittävätkin onnellisuuden melko maadoittuneesti.
Tärkein onnellisuuden rajaus ja sisältö on yleisessä kielenkäytössä se, että ihmisellä on pitkän aikavälin keskiarvona on enemmän kuin puutteiden puuttuminen - jonkinmoinen hyvä olo.
Siis kyse on siinä tunteiden sijaan etenkin mielialoista ja tarpeiden melko hyvistä tyydyttyneisyyksistä.
Silloin melko jatkuva huumaantuneisuuskin voi kuulua onnellisuuden kokemiseen.
Tunnetusti myös moni henkisenä itseään pitävä ihminen korostaa olevansa onnellinen kokiessaan rakasteluelämänsä myötä seksuaalista tai hengenelämänsä myötä hengellistä täyttymyksellisyyttä.
6. Ihminen voi sataprosenttisesti kuvata omaa kokemustaan...
... enkä arvostele kenenkään onnellisuuskokemuksen todellisuutta.
Mutta se kokemus voi olla vain huumaantuneisuutta. Ihan samaan tyyliin kuin kahvi liidätyttää ihmistä, estäen jonkin aikaa hänen alempien chakrojensa tilan vaikutusta hänen tietoisuuteensa...
Paras on siis tarkastella ihmistä psyykkis-energeettisesti mahdollisimman objektiivisesti.
Siten voimme todeta: Ihminen ei aina hahmota omaa onnellisuuden tasoaan.
Esimerkiksi huumeita käyttämätön ihminen saattaa kuvitella tiedostavansa itsensä hyvin, koska ei käytä huumeita ja kaikki pitävät häntä täysin terveenä.
Mutta hän saattaa olla esimerkiksi pitkän, dramaattisesti päättyneen parisuhteen jälkeen vuosia herkässä tilassa ilman rakasteluja. Ja jos hän sitten saa niitä, hän helposti kokee olevansa täysin onnellinen ja hyväksyvänsä kumppaninsa täysin.
Kuitenkin kyse voi olla vain rakastuneisuudesta tai muusta maadoittumattomasta huumaantuneisuudesta. Ja on sataprosenttinen virhe väittää hyväksyvänsä toinen ihminen, jos häntä ei edes tunne. Ja jos on aiemminkin osoittanut toisen ihmisen hyväksymättömyyttä ja liian vähäisin tietotaidoin tehtyjä suhteisiin sitoutumisratkaisuja.
Esimerkiksi noin huomaamme, että ihmisen oman kokemuksen merkitys on varsin rajallinen onnellisuuden käsitettä hahmottaessamme.
En halua kiistellä, mutta ei ole mieltä ajatella, että jokainen itse - niin halutessaan - määritelköön onnellisuutensa asteen ja sitten muiden on se vain hyväksyttävä.
Koska ihminen ja kaikki muutkin oleelliset Kokonaisuudet ovat prosesseja ja suurimmaksi osaksi tietoisuudentasoltamme katsoen alitajuntaa, niin käsitteet eivät helposti erotu toisistaan.
Joudumme luomaan käsiteryhmiä samoin kuin itsetietoiset olennot on aina luotu yhteistyöhön sidotuista osista.
Esimerkiksi ihmiskehon sadat lihakset voivat toimia vain yhteistyössä keskenään.
7. Onnellisuus on itsetietoisen olennon kokonaisuuden ominaisuus.
Ihan yhtä paljon ja syvästi kuin sisäinen vapaus.
"Olen onnellinen" = väite, jonka mukaan ihmisen meneillään oleva kokonaistila on täyttymyksellinen.
Toisin sanoen sen vallitessa ego ei koe puutetta. Eivätkä yhteenkään chakraan liittyvät tarpeet tms. tunnu täyttymättömiltä.
Toinen asia on sitten toki se, tiedostaako ihminen paljoakaan kaikista chakroistaan ja vielä niitäkin korkeammista energeettisistä olemuspuolistaan...
Ja kolmas asia on se, onko onnellinen ihminen psyykkis-energeettisesti kaikilta osin terve.
Tietenkin hän voi äärimmäisesti esimerkiksi kiihdyttää esimerkiksi ylächakrojaan vaikkapa sopivin huumein, mantroin, meditaatiotekniikoin ja kokea sitten olevansa onnellinen.
Siten koomista on hehkuttaa onnellisuuttaan ympäripyöreästi.
Koska eihän sellainen estä suurimmankaan egoilevuuden sisältymistä siihen onnellisuuteen.
Niinpä egoiluvapautta korostaessani en olekaan koskaan kommunikoinut onnellisuudesta, vaan hionut harmonian käsitettäni. (Mutta se on toisen kirjoituksen aihe.)
Mielestäni olisikin hyvä pitää onnellisuuden ja harmonian käsitteet selkeästi erillään.
Mitä mieltä yleensäkään on luoda paljon synonyymejä tms.?
Varmaan sekavimmillaan ilmaistaan, että tyytyväisyys = tasapainoisuus = elämän tarkoituksentuntuisuus = yleinen hyvä olo = onnellisuus = harmonia...
Siis sanoilla on merkityksensä vain, jos ne ovat erottelukyvyn työkaluja.
Samoin kuin egokin kannattaa käsittää henkisen kasvun neutraaliksi tapahtumapaikaksi ja työkaluksi. Eikä - New Age -tyylissä tavanomaisesti - laajaksi roskakoriksi.
8. Kohta 7 voi vaikuttaa omituiselta, koska ylimpiin chakroihin ei tavallisesti liitetä tarvetyydytys-mekaniikkoja...
Harvahan kokee ykseydessä olemisen puutetta, tarvetta. - Jotkut kokevat ennemminkin omantuntuisessa laumassaolon halua ja siihen liittyen turvallisuuden tarvetta. - Yleensä varsinainen ykseyden kokemus tulee spontaanisti tai meditaatiossa ja kestää pienen hetken...
Hyvä onkin erotella virtaavuus, tasapaino ja eheys. Kuitenkin huomioiden, että käsitteinä ja ilmiöinä niiden olemassaolo on ehdottomasti keskinäisriippuvaista.
Ja määritellä, että korkeampi onnellisuus = harmonia = eheys.
Mutta ihmisten enemmistöllä yksilön onnellisuus = suuri hänen alempiin chakroihin liittyvien tarpeiden tyydyttyneisyys ja niihin kohdistuvien uhkien onnistunut torjuneisuus.
9. Onnellisuus ei ole kuitenkaan pysyvä tarvetyydytyskeskeinen tila
Pitkällä tähtäimellä ihmisessä näkyy myös hänen sielunsa - enemmän tai vähemmän suuri - kasvutahtoisuus.
Sen myötä ihmisessä on muutosmyönteisyyttä pysähtyneisyyden halun ja tahdon lisäksi.
Siten jo sisäisistä syistämme kenenkään onnellinen tila ei pysy vakaasti samanlaisena.
Se olisi tervettä tiedostaa, vaikka helposti kommunikoimme - tai tulemme kommunikoineeksi - onnellisuudesta kuin sementtiin valettuna muotona.
______________
AIHEESTA LISÄÄ
Aiemmin olen käsitellyt onnellisuutta esimerkiksi täällä.
1. Itsemurhaa harkitsemattoman ihmisen on mielekkäästi mahdotonta kysyä: "Pitääkö olla onnellinen?"
Koska toive, halu tai tahto olla onnellinen on niin syvällä ihmisessä, että se on osa kaiken kokemisen ja ajattelun perustaa.
Siis jos onnellisuuteen luetaan esimerkiksi oman elämän mielekkääksi kokemisen tunto.
(Siihen toki muuten sisältyy väistämättä myös jossain määrin maailman mielekkäänä olemisen tunto, koska oma elämä toteutuu maailmassa.)
(Toinen asia on sitten se, jos onnellisuudeksi katsotaan vain tyytyväisyys liittyen tavallisiin maallisiin tarpeisiin... Etenkin omasta mielestä riittävän jatkuva ja voimakas aistinautintojen saaminen. - Mutta onhan maallisimmallakin ihmisellä kuitenkin usko johonkin omaan yksilöllisyyteensä ja halu "toteuttaa itseä". Joten tämä huomautus on sulkeistettava.)
Kaikkien ihmisten lähtökohta on siis, että ainakin jossakin mielemme sopukassa toivomme, haluamme tai tahdomme olla onnellisia.
Oman vapautemme perustalta, sen jossain määrin tiedostaen. Eikä siksi, että joku taho koettaisi pakottaa meitä olemaan onnellisia.
Masentunutkin ihminen voi em. toiveen, halun tai tahdon itsestään tiedostaa kun itseensä kunnolla syventyy.
Ja se, että kokee masentuneisuuden hallitsevan itseään, on mahdollista vain siksi, että on joskus kokenut mielekkyyttä (mm. vakautta ja tarkoituksenmukaisuutta) ja elämänvoimansa virtaavuutta (ilokeveyshauskuutta).
Toisia tai jotakin auktoriteettia (kuten kirjaa tai "yleistä mielipidettä") miellyttämään pyrkivä ihminenkin on sisäistänyt onnellisuuden idean omalla tavallaan.
Hän omaa idean, että kokisi parempaa oloa, jos jotenkin onnistuisi miellyttämisessään. Ja että varmaan miellyttämällä yhä paremmin hän voikin siinä onnistua.
Jo yllä kuvatun perusteella on ilmeistä: onnellisuuden käsitteen on teoreettisista ja käytännöllisistä syistä syytä olla vähintään ihmisten enemmistölle hyvin käyttökelpoinen.
On itsekästä koettaa aikaansaada onnellisuuden käsite vain omista lähtökohdistaan, mitkä ne sitten ovatkin.
Ei ole meidän Maan ihmisten kannalta mieltä yrittää kehitellä edes jumalallista onnellisuuden käsitettä ja koettaa käyttää vain sitä.
Vaikka Jumalalla/jumaluudella sellainen olisikin ja se kuvaisi sen tason eli perimmäistä todellisuutta. Ja vaikka voimme kokea korkeita eli laajentuneita tietoisuudentiloja, jumalallisia tunteita ja visioita, kuten muun muassa aidoille Valotyöntekijöille mahdollista ihmiskunnan yhteistä sielullista tietoisuutta.
Voimme toki aidosti tiedostaa olevamme pohjimmiltaan jumalallisia sieluja. Ja ehkä saamme joskus vastaanottaa korkeilta fyysisiltä ja ei-fyysisiltä tahoilta huippuharmonisia parantavia energioita.
(Tosin kunnollisen energiahoitajan tehtävä ei ole parantaa, vaan auttaa sairasta ihmistä kehittymään paremmin henkisesti sairautensa kanssa, tekemään itse parantumistyönsä.)
Mutta käyttökelpoisuussyistä meidän kannattaa muutoinkin käyttää arkitilanteissa vain käsitteitä, jotka 1) nousevat siltä tietoisuudentasolta, missä yleensä olemme ja joilla 2) voimme kunnolla kommunikoida kanssaihmistemme kanssa.
Vaikka superonnellisten kokemusten määrä lisääntyisi melko suurellakin joukolla ihmisistä paljon, niin onnellisuus-käsitettä joka tapauksessa enimmäkseen käytetään arkitilanteissa.
2. Koeta tiedostaa syvemmin.
Onnellisuutta eri tietoisuudentasoilla ajatellessa kannattaa huomata se, että moni on jälkeenpäin ollut kiitollinen ja muutoin hyvillään ainakin osasta saamistaan isoista vaikeuksista.
Sellainen saa ehkä jopa ihmisten enemmistölle tuntuman, että itseään kannattaa onnellisuuden suhteen tiedostaa tavanomaista syvemmin.
Etenkin kannattaa tiedostaa itseään syvemmin kuin vain "paha olo - hyvä olo" -asteikolla.
Ei ole mieltä jäädä kyseiselle madonkaltaisen itsensä tiedostamisen tasolle.
Tai ajatella, että "ei minun tarvitse tietää tai tiedostaa, mitä onnellisuus on - murran vain onnellisuuteni esteet".
Kuitenkin on melko suuri tiedostamisen askel esimerkiksi se, että tiedostaa onnellisuutensa olleen piintynyttä sinnittelyä vuosia jatkuneissa vaikeissa oloissa, jatkuvasti ohittaen ympäristöstä tulleet kohtalonomaiset iskut. (Vrt., miten keskitysleirissä vanki voi kokea onnellisuutta ja millainen on hänen psykososiaalisuutensa todennäköisesti muiltakin osin...)
Ajattele: moni on saanut henkisen herätyksensä voimakkaan kriisin myötä.
Siten ei olisi ihme, jos monen motiivi ainakin johonkin hänen henkisessä maailmassaan olisi sinnittelyä (selviytymiskeino) eli ei pohjimmiltaan läheskään jotain niin hienoa kuin mitä pinnalta näytti.
On hassua, että ainakin New Age -ihmisillä heidän henkisiin kasvutarinoihinsa monesti kuuluu se, että kasvun lähtökohtaa kuvataan tunteiden osalta vain "pahaksi oloksi" tai levottomuudeksi tai muutoin ympäripyöreästi. Ja huippuhetkiä yhtä ympäripyöreästi, kuten "mahtavat energiat".
Älä hyväksy yhtäkään ympäripyöreyttä ainakaan julkiseen itseilmaisuusi.
Helposti ympäripyöreydet ja muut kuviot saavat monet ihmiset kommunikoimaan onnellisuudestaan ilman linkityksiä esimerkiksi laajasti käsitettyyn fyysiseen kuntoon.
(Ks. lisää Dan Millman: Kaksitoista porttia eheään elämään (2000, alkut. 1998).)
Se on merkittävää tiedostamattomuutta.
Selkeytymisessäsi "vanhanaikaisen" karma-ajattelun mukaan ottaminen voi myös olla hyvää syventämistä, tiedostamista.
Vaikka voi se olla myös menneiden haavoittaneiden kokemusten kaunistelua, jossa haavat halutaan jättää hoitamatta.
(Mutta ei sekään ole totta, että niiden hoitaminen olisi jatkuvaa niissä rypemistä.)
Miten karmallisuuksien suhteen on, sitä on usein vaikea tietää... Joka tapauksessa kokemukseni mukaan vapaimpia, henkisimpiä ihmisiä eivät yleensä ole olleet ne, jotka ovat ilmaisseet uskovansa olevansa karmattomia (esim. Lee Carroll'n kanavoimalla neutraali-implanttitekniikalla itsensä puhdistaneita) ja hyviä luojia.
Selkeyttä henkilökohtaiseen kokemiseen saadaan ajattelulla, jolla pyritään luomaan vähintään ihmisten enemmistölle yleispäteviä käsitteitä.
Käsitteet oleellisesti ohjaavat elämän kokemistamme.
Korkeakulttuurin olemme kehittäneet ja sitä eteenpäin vieneet oleellisesti kirjoitettujen sanojen kautta.
Emmekä varmaan kaipaa esimerkiksi delfiineiksi, joilla on kyllä hyvin monimutkainen kieli sanavarastoineen, mutta ei mahdollisuutta kirjoittaa.
Ihminen on selkeästi ihminen vain kun hän kirjoittamalla kehittää jotain lähtökohtiinsa nähden oleellisesti uutta. (Ja se voi tietysti olla vain melko pitkämuotoista, sisältäen todennäköisesti joissain aiheissa myös uusia käsitteitä.)
Nykyisin itse asiassa onnellisuuden kohdalla sellaiseen on suomeksi julkaistuun tietoon nähden tietääkseni ilahduttavan hyvin mahdollisuuksia niille, joilla tiedostamisen ja teknisen älyn resursseja riittää.
Ensinnäkin, ajattelussasi lähde siitä, että onnellisuus ei ole muista käsitteistä, kokemuksista ja mielialoista irrallinen käsite.
Onnellisuus on normaali käsite eli mielekäs vain osana sopivanlaista, johdonmukaista käsiteverkostoa.
Niinpä onnellisuuden tutkijan on selvitettävä se, mitkä ovat hänen mielestään onnellisuuden lähikäsitteet (esim. sisäinen ja ulkoinen vapaus, tyytyväisyys ja elämänhallinta).
Niitä selvittäessä hänelle viimeistään selviää se, että hänen olisi etsittävä tutkimuksiinsa paljon syvyyttä, monitieteisyyttä ja filosofisuutta.
(Filosofisuudella tarkoitan yleisimpiä asioita - kaikkea sitä, minkä taakse / ylle ei enää käsitteellisesti pääse.)
Viime mainitun kautta selviää, että kunnollista onnellisuus-näkemystä ei voi aikaansaada, jos ei tunne sitä oliota, mikä on kaikessa selkeästi ymmärretyssä filosofiassa vaikuttamassa ja parhaimmillaan selkeästi muotoiltuna mukana: sisäistä vapautta (kohtuullisten ulkoisen vapauden puitteiden vallitessa).
Suosittelenkin ennen onnellisuuden tutkimista - ja osin myös onnellisuutta tutkiessa - tutkimaan sisäistä vapautta.
Se on muuten New Age -alueella harvinainen suuren keskittymisen kohde siksi, että siinä onnistuminen edellyttää suuresti (varmaan enemmän kuin mikään muu aihe) rehellisyyttä. Eli kaikki tunneälyä arvostava toisten ihmisten loukkaantumisten varominen voi olla vain haitallista yhä paremman tiedon löytämisen kannalta.
Sisäistä vapautta kannattaa tutkia vähintään 4 000 - 20 000 sanan verran ennen kuin esittää tietävänsä onnellisuudesta juuri mitään.
(Itse tein niin ainakin vuosina 1995 ja 1997 sisäisen vapauden aiheesta innostuessani. - Loin perustan nykyiselle ajattelulleni aiheesta. Ja siksi tänään tämä tämäntasoinen kirjoitus syntyi näin nopeasti, vaikka en tämän perustaksi lukenut juuri mitään.)
Kohtalaisesti hallittuina ja tutkimuskohteina tulee silloin olla tavanomaisuuksien lisäksi ainakin Aini Jaarin väitöskirja Itsetunto, elämänhallinta ja arvot, J. Krishnamurtin (1895-1986) Oivalluskyky herää I-II -teos, Ihmeiden Oppikurssin ja Raphael Cushnirin Sytytä sydämesi -teoksen harjoitukset sekä G.I. Gurdjieff'n (1866/77 - 1949) vapauttavat tahdonvoimaharjoitukset.
(Gurdjieff on tahdonvoimaisin ehkä koskaan elänyt ihminen, mutta hänen elämänsä jäi lyhyeksi mm. siksi, että kolmeen eri kertaan hän haavoittui harhaluodista, ainakin viimeisellä kerralla vakavasti, vaikka hän aina niistä toipuikin.)
Mutta ilman palvontaa eli muun muassa tietäen Krishnamurtin ja Gurdjieff'n pimeistä puolista...
Usein - etenkin New Age -ihmisillä - onnellisuuspuhe on tavattoman ympäripyöreää tai yksiulotteista. Ja näyttää liittyvän oleellisimmin seksuaaliseen mielihyvään tai seksuaalisen puutteen torjunnan onnistumiseen. Ja/tai korkealentoisiin pelkästään ylächakroihin liittyvät asiat huomioiviin kokemuksiin, käsitteisiin, ideoihin ja teorioihin, joita selvästikään ei ole tutkittu, vaan ne on vain kopioitu kuuluisista lähteistä...
No, voin sanoa, että sielulliset totuudet ovat itselleni tavallaan tosimpia, mutta ei niiden tiedostelu yksin tee ihmistä sisäisesti vapaaksi.
Itselläni sisäinen vapaus ja sen aikaansaaminen on suuri kokonaisuus. Ja syvin, suurin arvoni, vaikka en ihan aina sitä tiedostakaan.
Siksi koen koomiseksi, kun joku henkisen kasvun ihminen julistaa onnellisuuttaan esimerkiksi siksi, että on pitkän tauon jälkeen saanut mielestään hyvän rakasteluelämän.
Tiedostan kuitenkin voimakkaasti sen, että olen henki kehossa. Eikä kehoon samastumisella ole elämäni ja maailmankaikkeuden kannalta mitään mieltä. Ainakaan tässä vaiheessa kun sitä kautta olen jo paljon kokenut.
Eri ihmisten tietoisuudentasojen yläpuolelle mahdollisimman hyvin edeten, niitä tasapuolisesti huomioiden, on syytä vielä todeta: todennäköisesti useimmat meistä kuitenkin haluaisivat vakaan, selkeän ja johdonmukaisesti käytettävissä olevan onnellisuuden käsitteen.
Niinpä jatkakaamme syventäen...
3. Miksi pohtia onnellisuuden käsitettä?
Suomessa ylivoimaisesti eniten onnellisuudesta on kommunikoinut onnellisuusprofessoriksi median leimaama Markku Ojanen.
Hän on tuottanut aiheesta paljon - ja mielestäni kypsymättömän nopeasti - kirjojakin.
Hän on kristillisyytensä vuoksi kovin ideologinen, ennakkoluuloinen.
Hänen kauttaan onkin vaikea motivoitua hahmottamaan onnellisuuden käsitettä.
Esimerkiksi keskustellapa nyt sellaisen kanssa, joka uskottelee, että avuliaisuus on materialisteilla vähäisempää kuin ei-materialisteilla. Ja että materialistien ihmissuhteissa on keskimääräistä enemmän ristiriitoja, aggressioita ja vieraantuneisuutta. Ojasen mukaan materialistiset asenteet heikentävät ihmissuhteiden laatua. (Markku Ojanen: Murra onnellisuutesi esteet (2013), 79)
On lapsellista etsiä maailmasta itsekkäitä ja rahaa arvostavia ihmisiä ja leimata vain heidät materialisteiksi.
Todellisuudessa materialisteja on paljon muitakin. Heissä on paljon suuria intuition, tunneälyn, rentouden ja huumorin taitajia.
Todellisuudessa samanlaiset ihmiset tulevat ainakin hyvin yleensä toimeen keskenään. Mutta itseään tiedostamattomuus ja syvästi vastakkaiset persoonallisuuden puolet heikentävät ihmissuhteiden laatua. Siis itsepetoksellisuus ja elämänfilosofisten oppien konkretialinkittömyys.
Mutta vaikka paljon voidaan perustellusti sanoa, luulen ymmärtäväni hyvin sitä, miksi onnellisuuden käsite on yleensä siitä kirjoittaneiden psykologienkin mukaan vaikea.
Juontuen varmaan osin siitä, ettei onnellisuuden hahmottamista ilmeisesti voida tehdä normaalipsykologiassa muutoin kuin ottamalla suureksi rajaaja-ohjaajaksi kaikenlaisille täysivaltaisille ihmisille suunnattujen onnellisuus-kyselytutkimusten tulokset...
Toiseksi ihminen on muuntumiskykyinen.
Siten ehdottoman vakaata näkymää ei saada edes muodostamalla ehdottomien sanojen kautta onnellisuus-onnettomuus -asteikko. Siis asteikko ilmauksesta "olen niin onnellinen etten voisi onnellisempi olla" ilmaukseen "en voisi olla onnettomampi".
Käytäntö on osoittanut, että useimmat ihmiset sopeutuvat yllättävän paljon ja pystyvät kokemaan joskus jotain tyytyväisyyttä keskitysleirissäkin.
Toisaalta tässä kirjoituksessa eri kohdissa osoitan, että onnellisuutta voi monin tavoin hahmottaa.
Siten herää kysymys: Onko onnellisuuden käsitteen monimutkaiseksi tai heikosti hahmottuvaksi kokeva ihminen mennyt jotenkin identiteetillisesti tai muutoin sekaisin? Siksikö, että hänen tunteet vaihtuvat usein äärimmäisyydestä toiseen ylös-alas-ylös...? Siinähän helposti ihmisen voi olla vaikea tiedostaa itseään ja keskittyä riittävästi asenne- ja arvomaailmoissa ja muutoinkin.
Onnellisuuden käsitteen mielekäs pohdinta edellyttää jonkinlaista mielen tasapainoa.
4. Onnellisuuden käsitettä on paras tarkastella mahdollisimman objektiivisesti ja yksityiskohtaisesti.
Eli tasapuolisesti kaikkiin ihmisen chakroihin liittyen. Ja kaikkiin onnellisuuden elementteihin liittyen.
Siten onnellisuuden käsitteestä tulee tasapainoinen eli hyvä kommunikointiin.
Niin on paras olla, vaikka kaikilla meillä on painotuksemme chakroissa jne.
Esimerkiksi onnellisuuden elementtinä voidaan ajatella koherenssia - elämän sopivassa hallinnassa ja rajoissa olevuuden ja muun mielekkyyden mielialaa. Se on korkeampiin chakroihin liittyen jumalallista tarkoituksenmukaisuudentuntoa.
Tasapuolisesti tulisi tarkastella onnellisuutta ydinolemuksellisesti / sisällöllisesti sekä rajoiltaan ja sisärakenteellisesti.
Nuo rajat ja rakenteet eivät koskaan voi korostua pelkissä hyvän olon ilmauksissa, vaan muun ohessa kunnollisessa itsetunnon käsitteessä.
On tapana sanoa, että jollakulla on korkea itsetunto. Ja tarkoitamme silloin, että hän on vähintään perusonnellinen. Mutta tosiaan automaattisesti korkea itsetunto ei tarkoita huippuonnellisuutta.
Korkeasti itsetuntoinen ihminen ei vaikeissa oloissa välttämättä koe huippuonnellisuutta, mutta säilyttää suuresti itsetuntonsa etenkin jämäkkyyden osalta. Siis vakaan tietoisuuden identiteettinsä sisällöstä, henkilökohtaisista psykososiaalisfyysisistä rajoistaan ja kyvyn pitää niistä kiinni.
Itsetunnon käsitteen suhdetta onnellisuuteen olisi tärkeää sikälikin miettiä, että onnellisuuden henkisesti mielekäs käsittely edellyttää mielestäni suurta tasapainoa ja itsenäisyyttä.
Onhan hassua kommunikoida onnellisuutensa olevan suurta ja syvähenkistä, jos on psykososiaalisesti kokonaisuutena katsoen kovin riippuvainen, rajautunut ja jumiutunut kovin tavallisista asioista.
Jos on vaikkapa kovin riippuvainen saamansa seksuaalisen ja/tai ei-seksuaalisen läheisyyden määrästä. Ja kansallistuntoinen, maansa valtauskonnon jäsen, tuhansia aistinautintoja koskevia mielestään tärkeitä näkemyksiä omaava. Ja olisi väistämättä onneton ilman hyvää parisuhdetta, lasta, TV:ä, sohvaa, jne. (yhtäkin niistä).
Jos on kovin mielellään kovin tavallinen, on varmaan erityisen hankalaa koettaa tarkastella onnellisuuden käsitettä hyvin objektiivisesti ja yksityiskohtaisesti.
5. Ota huomioon: Huippukokemusten hehkuttaminen on mielestäni ihan ok. Mutta Valoravintoisia ym. lukuun ottamatta ne ovat ihmisillä harvinaisia.
Mitä teemme sillä tiedolla, että tulemme varmaankin kehittymään Ramana Maharshin kaltaisiksi ja lausumaan kuten hän: riittävän toteutuneelle (kehittyneelle) ihmiselle edes maailman tuhoutuminen ei merkitse mitään? (Tiedon lähde: Helmer Sande: Väärinkäsitetyt yogit ja viisaat, Ultra 6/83, s. 26.)
Mitä teemme sillä tiedolla, että kaikki muodollinen on harhaa?
Esimerkiksi sillä tiedolla, että mitään pysyväistä minää ei ole, kuten Ramakrishna (eli Gadadhar Chattopadhyay, 1836-86) opetti. (Raimo A. Nikula: Ramakrishna - Intian universaali henki, III osa, Ultra 5/83, s. 24.)
Henkisessä maailmassa on paljon Sydänkeskusta korkeampiin chakroihin liittyvää tietoa, jota en sinänsä mitenkään halua arvostella, mutta joka ei ainakaan auta Sydämen avautumisessa.
Lisäksi ihminen on kokonaisuus ja elää sellaisena. - Ja yleensä ihan tietoisesti haluaakin elää sellaisena.
En ole koskaan tavannut ihmistä, jolle pikkuasiat eivät koskaan olisi mielen lähestulkoon kokonaan täyttäviä...
(Pikkuasia = mm. sellainen, jonka ihminen itsekin viimeistään kuukauden kuluttua kokee pikkuasiaksi - myöntää sen pikkuasiaksi tai esimerkiksi unohtamisin osoittaa sen sellaiseksi.)
Saati ihmistä, jolle hänen elämänsä konkreettisilla asioilla ei olisi suurta merkitystä.
On kyllä henkisiä ihmisiä, jotka jatkuvasti kommunikoivat korkeita henkisiä sanomia.
Kuten New Age -opettajalta vaikuttava John Cosgrove lausuu Henkimaailma 4/2004 -lehden haastattekussa: "Nykyajan ihminen kuitenkin samaistuu virheellisesti kehoon, persoonallisuuteen ja tunteisiin." Ja esittää, että onnellisuuden etsiminen ulkoisista asioista on "kuin yrittäisi nostaa vettä kaivosta rikkinäisellä ämpärillä".
Kuitenkin varmaan Cosgrove itsekin pitää tärkeänä sitä, että hänellä on ollut seksuaalisuuttakin sisältävä parisuhde Anu Kumpulaisen kanssa?
Kuinka moni henkinen opettajakaan tyytyisi rakkaussuhteeseen jonkun kanssa ilman seksuaalista energianvaihtoa?
Se olisi mahdollista voimakkaasti syvällistä ajattelua korostaen.
Kuinka monelle henkiselle opettajalle vuosikymmenten luostarielämä on koskaan ollut aito vaihtoehto?
Mutta voimakkaasti ajattelijuutta korostavat ihmiset ovat hyvin harvinaisia.
(Esimerkiksi moni pitää minua hyvänä, syvänä ajattelijana. Mutta hyvin harvoin ja vähäisiä aikoja joku on halunnut olla edes ystäväni siksi, että olen hänen mielestään hyvä ajattelussa.)
Samoin voimakkaasti hengellisyyttä korostavat ihmiset ovat hyvin harvinaisia.
Ramakrishnan oli vaimonsa kanssa sellainen. (Ultrasta 3/83 lukemassani Nikulan jutussa kerrotaan, että he päättivät olla ilman tavanomaista perhe-elämää, siis mm. seksuaalista energianvaihtoa, ja Ramakrishnanista tuli vaimonsa henkinen opettaja). Mutta siinä ovatkin kaikki tietämäni poikkeukset.
Eikä Ramakrishnan siinä kohdin välttämättä valinnut niin hyvin (vaikka muutoin varmaan onnistuikin elämässään - oli hienosti henkinen).
Koska kuoli selvästi ennenaikaisesti kurkkusyöpään. (Siinä eräs henkinen opettaja lisättäväksi syövän saaneiden henkisten opettajien pitkään luetteloon, jonka esitin täällä. - Syövän merkityksestä kannattaa ehkä tutkia Mitä sairaudet meille viestittävät -kirjan Syöpä -kohta, s. 59. Se on sen kirjan pisin sairausselitys, liuskan mittainen. Kirja on suomennos Bodo J. Baginskin ja Shalila Sharamonin saksankielisen Reiki-kirjan sairauksia koskevasta osasta.)
Seksuaalisuuden merkitys onnellisuuden (ja terveyden ja henkisen kasvun) osalta kannattaisikin kohdata kunnolla.
Olen huomannut, että henkiset ihmiset, joilla on mielestään riittävästi rakasteluja, usein jättävät mainitsematta niiden merkityksen. Tai ehkä eivät edes kunnolla tiedosta sitä.
Vaikka on yleisen elämänkokemuksen nojalla ilmeistä, että useimmilla ihmisillä helposti usein saatava hyvä ei kauan voi olla huippuhyvältä tuntuvaa.
Samoin olisi hyvä tiedostaa se, että moni henkinen kirja ja oppi tuntuu monista niin huumaavan hienolta siksi, että siitä on jätetty pois kaikki se arkisuus ja maallisuus, mikä ihmiselämään kuitenkin kuuluu - myös kunkin kirjan ja opin luojilla.
Siksi onkin tärkeää se, miten olen muistuttanut etenkin newagesuomi.blogspot.com -blogissani mm. Deepak Chopan pimeistä puolista ja Dyerin ja monien tuntemieni Valotyöntekijöiden addiktiivisesta, usein alkoholillisesta taustasta.
Niinpä en koe mielekkääksi ajatella, että puhdas onnellisuus ilmenisi huippukokemuksissa tms. ja kaikkea muuta tulisi suhteuttaa niihin.
Ihminen on kuitenkin muutakin kuin Sydänkeskusta ylemmät chakransa. Ja onnellisuus on ihmisillä laajassa käytössä oleva käsite.
Ei ihmisestä tule ainakaan yhtään parempaa ihmistä, jos hän alkaa ohittelemaan Sydänkeskustaan alempien chakrojen maailmoja keskittymällä vain niitä sisältämättömään ajatusmaailmaan.
On esimerkiksi virhe luoda itselleen vain korkeiden sanomien rukouselämä. Vaikka rukoukselliset energiat ovatkin korkeita.
(*muistelee, miten kauan sitten eräskin New Age -ihminen piti parisuhteen ja perheen tavoittelua hyvin tärkeänä, vaikka lausui korkealentoisia NA-valtavirtaisia rakkausideoita ja mantrasi joka päivä the Summit Ligthousen Liekinpitäjän päivittäisen A4-kokoisen rukouksen, jossa on mm. kymmenen kertaa ilmaus MINÄ OLEN (siis: "Jumala minussa on")*)
Olisikin tärkeää saada onnellisuuden käsite käyttökelpoiseksi ihmisen, ei jonkun enkelin, kannalta.
Vaikka samanaikaisesti pyrimmekin henkistymään.
Ja maalliset ihmiset käsittävätkin onnellisuuden melko maadoittuneesti.
Tärkein onnellisuuden rajaus ja sisältö on yleisessä kielenkäytössä se, että ihmisellä on pitkän aikavälin keskiarvona on enemmän kuin puutteiden puuttuminen - jonkinmoinen hyvä olo.
Siis kyse on siinä tunteiden sijaan etenkin mielialoista ja tarpeiden melko hyvistä tyydyttyneisyyksistä.
Silloin melko jatkuva huumaantuneisuuskin voi kuulua onnellisuuden kokemiseen.
Tunnetusti myös moni henkisenä itseään pitävä ihminen korostaa olevansa onnellinen kokiessaan rakasteluelämänsä myötä seksuaalista tai hengenelämänsä myötä hengellistä täyttymyksellisyyttä.
6. Ihminen voi sataprosenttisesti kuvata omaa kokemustaan...
... enkä arvostele kenenkään onnellisuuskokemuksen todellisuutta.
Mutta se kokemus voi olla vain huumaantuneisuutta. Ihan samaan tyyliin kuin kahvi liidätyttää ihmistä, estäen jonkin aikaa hänen alempien chakrojensa tilan vaikutusta hänen tietoisuuteensa...
Paras on siis tarkastella ihmistä psyykkis-energeettisesti mahdollisimman objektiivisesti.
Siten voimme todeta: Ihminen ei aina hahmota omaa onnellisuuden tasoaan.
Esimerkiksi huumeita käyttämätön ihminen saattaa kuvitella tiedostavansa itsensä hyvin, koska ei käytä huumeita ja kaikki pitävät häntä täysin terveenä.
Mutta hän saattaa olla esimerkiksi pitkän, dramaattisesti päättyneen parisuhteen jälkeen vuosia herkässä tilassa ilman rakasteluja. Ja jos hän sitten saa niitä, hän helposti kokee olevansa täysin onnellinen ja hyväksyvänsä kumppaninsa täysin.
Kuitenkin kyse voi olla vain rakastuneisuudesta tai muusta maadoittumattomasta huumaantuneisuudesta. Ja on sataprosenttinen virhe väittää hyväksyvänsä toinen ihminen, jos häntä ei edes tunne. Ja jos on aiemminkin osoittanut toisen ihmisen hyväksymättömyyttä ja liian vähäisin tietotaidoin tehtyjä suhteisiin sitoutumisratkaisuja.
Esimerkiksi noin huomaamme, että ihmisen oman kokemuksen merkitys on varsin rajallinen onnellisuuden käsitettä hahmottaessamme.
En halua kiistellä, mutta ei ole mieltä ajatella, että jokainen itse - niin halutessaan - määritelköön onnellisuutensa asteen ja sitten muiden on se vain hyväksyttävä.
Koska ihminen ja kaikki muutkin oleelliset Kokonaisuudet ovat prosesseja ja suurimmaksi osaksi tietoisuudentasoltamme katsoen alitajuntaa, niin käsitteet eivät helposti erotu toisistaan.
Joudumme luomaan käsiteryhmiä samoin kuin itsetietoiset olennot on aina luotu yhteistyöhön sidotuista osista.
Esimerkiksi ihmiskehon sadat lihakset voivat toimia vain yhteistyössä keskenään.
7. Onnellisuus on itsetietoisen olennon kokonaisuuden ominaisuus.
Ihan yhtä paljon ja syvästi kuin sisäinen vapaus.
"Olen onnellinen" = väite, jonka mukaan ihmisen meneillään oleva kokonaistila on täyttymyksellinen.
Toisin sanoen sen vallitessa ego ei koe puutetta. Eivätkä yhteenkään chakraan liittyvät tarpeet tms. tunnu täyttymättömiltä.
Toinen asia on sitten toki se, tiedostaako ihminen paljoakaan kaikista chakroistaan ja vielä niitäkin korkeammista energeettisistä olemuspuolistaan...
Ja kolmas asia on se, onko onnellinen ihminen psyykkis-energeettisesti kaikilta osin terve.
Tietenkin hän voi äärimmäisesti esimerkiksi kiihdyttää esimerkiksi ylächakrojaan vaikkapa sopivin huumein, mantroin, meditaatiotekniikoin ja kokea sitten olevansa onnellinen.
Siten koomista on hehkuttaa onnellisuuttaan ympäripyöreästi.
Koska eihän sellainen estä suurimmankaan egoilevuuden sisältymistä siihen onnellisuuteen.
Niinpä egoiluvapautta korostaessani en olekaan koskaan kommunikoinut onnellisuudesta, vaan hionut harmonian käsitettäni. (Mutta se on toisen kirjoituksen aihe.)
Mielestäni olisikin hyvä pitää onnellisuuden ja harmonian käsitteet selkeästi erillään.
Mitä mieltä yleensäkään on luoda paljon synonyymejä tms.?
Varmaan sekavimmillaan ilmaistaan, että tyytyväisyys = tasapainoisuus = elämän tarkoituksentuntuisuus = yleinen hyvä olo = onnellisuus = harmonia...
Siis sanoilla on merkityksensä vain, jos ne ovat erottelukyvyn työkaluja.
Samoin kuin egokin kannattaa käsittää henkisen kasvun neutraaliksi tapahtumapaikaksi ja työkaluksi. Eikä - New Age -tyylissä tavanomaisesti - laajaksi roskakoriksi.
8. Kohta 7 voi vaikuttaa omituiselta, koska ylimpiin chakroihin ei tavallisesti liitetä tarvetyydytys-mekaniikkoja...
Harvahan kokee ykseydessä olemisen puutetta, tarvetta. - Jotkut kokevat ennemminkin omantuntuisessa laumassaolon halua ja siihen liittyen turvallisuuden tarvetta. - Yleensä varsinainen ykseyden kokemus tulee spontaanisti tai meditaatiossa ja kestää pienen hetken...
Hyvä onkin erotella virtaavuus, tasapaino ja eheys. Kuitenkin huomioiden, että käsitteinä ja ilmiöinä niiden olemassaolo on ehdottomasti keskinäisriippuvaista.
Ja määritellä, että korkeampi onnellisuus = harmonia = eheys.
Mutta ihmisten enemmistöllä yksilön onnellisuus = suuri hänen alempiin chakroihin liittyvien tarpeiden tyydyttyneisyys ja niihin kohdistuvien uhkien onnistunut torjuneisuus.
9. Onnellisuus ei ole kuitenkaan pysyvä tarvetyydytyskeskeinen tila
Pitkällä tähtäimellä ihmisessä näkyy myös hänen sielunsa - enemmän tai vähemmän suuri - kasvutahtoisuus.
Sen myötä ihmisessä on muutosmyönteisyyttä pysähtyneisyyden halun ja tahdon lisäksi.
Siten jo sisäisistä syistämme kenenkään onnellinen tila ei pysy vakaasti samanlaisena.
Se olisi tervettä tiedostaa, vaikka helposti kommunikoimme - tai tulemme kommunikoineeksi - onnellisuudesta kuin sementtiin valettuna muotona.
______________
AIHEESTA LISÄÄ
Aiemmin olen käsitellyt onnellisuutta esimerkiksi täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti