Tämä kirjoitukseni on vuosikymmenten, lähinnä aiemmin kirjaamattoman, ajatteluni yhteenvetoa.
JOHDANTO
Eräs vanhimmista taviksia koskettavista instituutioista on avioliitto.
Ihmisillä suunnilleen suurimmat urautumiset liittyvät yleensä juuri sen merkitykseen heidän mielenmaailmassaan.
Toki suurta vaihtelua on siinä, miten helposti eri ihmiset menevät avioliittoon, mutta siinä, mitä se heille käsitteenä ja ilmiönä merkitsee, ja missä rajoissa he pitävät sitä hyvänä asiana, on yllättävän paljon samanlaista.
Itselläni mieleni taustalla on useimpia tavallisuuksia kohdatessani usein: "Mitä hienoa on elää keskivertoelämä eli elämä, jonka rakennuspalikat ovat yleisinä ideoina toisten luomia?" Eikö todellakaan ole hohdokkaampaa ja Tarkoituksellisempaa luoda jotain parempaa, omintakeisempaa? Vai onko "avioliitto" jokin rajattu tila, paikka, jonka muotoa ei voi kyseenalaistaa ja luoda parempaa rituaalia - ja että tulisi keskittyä sisältöön?
En oikein ymmärrä.
Jos "avioliitto" merkitsee eri ihmisille hyvin eri sisältöjä, loogista luulisi muillekin kuin minulle olevan se, että avioliitto muotonakin menettää syvimmän merkityksensä.
Ei sitä tulisi pitää pyhänä, tyylikkäänä, statusta nostavana.
(Status-ilmiöt ovat ylipäätään henkisen kasvun ihmiselle kyseenalaisia.)
Pyhyys yleensäkin on olemassa täysin ihmisestä riippumatta.
Enkä minä ainakaan halua omalla esimerkilläni eli mahdollisella avioliittoon menemisellä nostaa avioliitto-instituution statusta, vaan teen sen muista syistä, jos teen.
Kyseinen instituutio on jo valmiiksi niin tekopyhä.
(Usein näyttää rehelliseltä - tosin ei aina tunneälykkäältä - kysyä: "Mitä tekemistä Jumalalla on sen kanssa, että jotkut haluavat varmistaa omistus-hallintasuhteensa säilymisen?")
Avioliiton merkitys on siis vain jotain konservatiivista sosiaalista ja juridista.
Kysytään siis uudelleen: "Mitä hienoa on elää keskivertoelämä eli elämä, jonka rakennuspalikat ovat yleisinä ideoina toisten luomia?"
Vai nouseeko elämäsi hienous siitä, että pystyt edistymään ja rakentamaan asioita toisten luomissa puitteissa ja vanhoihin arvoihin ja arvostuksiin liittyen toisia paremmin, nopeammin, tehokkaammin? Se voi liittyä nopeaan vakaaseen avioliittoon pääsyyn, rahan haalintaan ja moneen muuhun asiaan. Mutta viimeistään kuolemasi lähestyessä mielessäsi korostuu näkökulma siitä, miten paljon elämämsi on samaa kuin mitä on aina ennenkin tehty. Mistä tunteesi ja tahtotilasi pohjimmiltaan tulivat?
Saatamme pohtia paljonkin sitä, kestääkö jokin suhde kauan ja miksi - ja kestääkö se niin kauan, että avioliitto tulee mielekkääksi vaihtoehdoksi. Mutta monikaan ei pohdi sitä, miksi suhde ylipäätään on laitettava (juridisesti ja sosiaalisesti) avioliiton muotoon.
Liittyykö tuon asian pohtimattomuus mukavuudenhaluun ja korrektiuteen urautumiseen tai jopa kiintymiseen ja syvimmiltään pelkoon? Siihen, ettei muissakaan aiheissa oma-aloitteisesti koskaan ajatella mitään uutta, koeteta kyseenalaistaa, uudistaa, suuresti laajentaa mitään.
Lisäksi erittäin harvat ajattelevat ja prosessoivat avioliiton vaihtoehtoja.
Koko käsite/idea "avioliiton vaihtoehdot" on useimmille varmaan vieras kaikilla tasoilla. (Tasoja erotettakoon ainakin fakta-, tunne- ja arvotaso.)
Lukuun ottamatta tietenkin "vannoutunut sinkku" -käsitettä.
(Johdannon jälkeen alan sitä avata.)
Onko niin, että vain harvinaiset (yleensä nuoret?) kapinalliset kysyvät: "Miten ihmisistä on voinut tulla niin konservatiivisia ja tyhmiä tai mielikuvituksettomia, että heidän moninaisuuksistaan huolimatta avioliitto on eräs vakaimmista ja suosituimmista instituutioista?"
Miksi ei juuri vaikuta olevan keskusteluja syvimmistä syistä mennä avioliittoon ja avioliiton vaihtoehdoista?
Siksikö vain asiaintila on tuollainen, ettei avioliitolle ole juridisesti helppoja samantapaisia vaihtoehtoja?
Siis tokihan kaksi ihmistä - olivatpa he toisiinsa tunnesuhteessa tai ei - voi tehdä vaikkapa "YYA-sopimuksen(t)", johon kuuluu vaikkapa osin omanlaisiaan ja osin avioliittoa vastaavia kohtia. (Viime mainittuja ovat mm. elatusvelvollisuus sekä oikeudet ja velvollisuudet yhteisen kodin suhteen, jos ero tapahtuu.) Mutta sellaisten sopimusten tekeminen juridisesti päteviksi ja hyviksi on tavisten mielestä helposti huomattavasti avioliittoon menemistä työläämpää. (Varsinkin, jos tulee houkutusta yksityiskohtaistamiseen, kuten varmaan helposti tulee.)
Tilanne on erikoinen.
Avioliitto koetaan helpoksi tehdä, jos luottamusta suhteen pitkään jatkuvuuteen on, koska avioliitto on muodollisesti helppoa tehdä. Avioliitto on kuitenkin laissa monin tavoin säädelty ja lisäksi jotkut valtion laitokset huomioivat sen (ja niidenkin säädösten muutoksia voi joutua seuraamaan). Mutta ehdotapa ennen avioliittoa (tai parisuhteen rekisteröimistä) rakkaallesi jotain yksilöllisesti teidän erityislaatuisuutenne avioliittoa paremmin säätävää sopimusta! Kuinka se laskeekaan romantikkojen mielialaa - ja samaan aikaan niin vaimeana on mielikuvamaailmassa avioliiton juridinen luonne.
Ihmiset ovat kiintyneet rituaaleihin ja niiden konkreettisiin ja ei-konkreettisiin merkkeihin.
Kuten sormuksiin.
Pelko.
Pelko lamauttaa ihmisen itsenäistä ajattelua.
(Ajatellaanpa: yksi hoitaa asiat konservatiivisesti, toinen epäkonservatiivisesti, mutta molemmat saavat asiakkailta vain hyvää palautetta. Pelkojen hallitsemissa tilanteissa - eli yleensä - edellistä ei todennäköisesti arvostella lainkaan. Mutta jälkimmäistä arvostellaan helposti asioiden pieleen menemisen riskeistä kaukaa haetuin tavoin, esimerkiksi adjektiivilla "epämääräinen". - Vaikka kukaan ei väittäisi, että jotakin on oikeasti epäselvää.)
Lisäksi kansojen keskimääräinen älykkyys on vähenemään päin.
Tiede 12/14 -lehti kertoo, että tanskalaisten asevelvollisten (miesten) älykkyysosamäärä on laskenut jatkuvasti vuodesta 1998. Vaikka se sitä ennen nousi 1950-luvulta alkaen. - Tavallista älykkyyskäsitystä mittaavan, käsittääkseni Suomessakin tavallisen älykkyysosamäärätestin mukaan.
Tiede ei osaa asiaa selittää.
Mutta entä jos käytämme lähteenämme sitä tiedettä, mikä vielä on korruptoitumatonta tässä saatanallistuvassa maailmassa?
Silloin selityksinä löydämme lääkkeiden käytön lisääntymisen, elinympäristömme rajusti lisääntyneet sähkömagneettiset kentät, kuten tukiasemat, maadoittumisen huonon hoitamisen (talotekniikka ja jalkapohjien eristäminen maasta kumipohjaisin kengin), keskimääräisen nukkumisen vähenemisen jne. Miksei myös kaikki se kemikaalikuorma, mikä vaikuttaa kehoon, varsinkin aivoihin ja "vatsan aivoihin" eli suoleen.
(Ks. Tanskan vakavasta tilanteesta lääketeollisuuteen liittyen kirjasta Gøtzsche: Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus (suom. 2014, alkut. 2013). - Sähkömagneettisista kentistä taas on satoja tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittavat niiden vaarallisuuden... . Nykyään Suomessa vielä kolmasosan 3G:ä raskaammin säteilevä 4G-verkko monessa paikassa ja tukiasemia vastuuttomasti asetettuina joukkoliikennevälineissä (esim. junissa langaton verkko ainakin melkein joka vaunussa), ja vain vähän ja vaikeasti saatavilla olevia suojavaatteita.) Suomessa langattomien WLAN-verkkojen tukiasemia on asuinalueilla ilmeisesti tiheämmässä kuin missään muualla. (Lähde: http://ravintoasiantuntijat.blogspot.fi/2015/01/sateily-oma-kokemus.html, jonka alkuperäislähde OECD:n tilasto.)
Voimme silti ihmetellä: Ei uudistavuuksien huomaamisessa ole kyse niinkään paljon älykkyyden tasosta, vaan urautuneisuuksista. - Haluatko elää todeksi toisten ideoita vai omiasi niinkin syvällä alueella kuin rakkaussuhteessa?
Olen tähänkin blogikirjoitukseeni sisällyttänyt lähinnä asioita, joita luulisi vähemmälläkin järjellä ymmärtävän ja Suomen yleiskulttuuri on yleisesti ottaen melko tekninen, rationalisoiva...
Miksi siis niin monet ihmiset eivät nykyäänkään vaikuta ajattelevan enempää edes omastakin mielestään elämänsä tärkeimpiä psykososiaalisia asioitaan?
Haluavatko ihmiset fyysisen kuolemansa lähestyessä ajatella itsekseen, esimerkiksi: ”Ööh, niin no, elin elämäni ajattelematta ja prosessoimatta mitenkään erityisemmin monia suurimpia kuvioitani, kuten sitä, mitä avioliittoon meneminen minulle merkitsi ja mitä se olisi voinut merkitä”? Tai jopa: "Ööh, niin no, ehkä olin alkukantainen - kirkkovihkimiset eivät minulle pohjimmiltaan merkinneet, vaan se, että sain mahdollisimman virallisesti varata naaraani pois avoimilta markkinoilta."
Tuollaisia ajatuksia ja prosessointeja voi tietysti mielessään paeta ”henkisiin ulottuvuuksiin” kokien haluamiaan tunteita, saaden vaikkapa haluamansa onnellisuuden. Ja kokea nopeasti sielullista täydellisyyttä...
Mutta tässä(kään) kirjoituksessa en pakene.
Pakeneminen meditatiivisiin maailmoihin harvoin johtaa uudistaviin käytäntöihin.
Henkisiksi kutsumistani maailmoista ei tietojeni mukaan saa suoraa tukea yhdellekään epäkonservatiiviselle ajatukselle ritualisoida tms. erittäin tärkeäksi kokemansa rakkaussuhde...
Kyseiset maailmat joko tukevat avioliittoisuutta tai sitten ovat - tai esittävät olevansa - sellaisen tuolla puolen. (Ja usein kaiken muunkin maallisuutena pidetyn tuolla puolen.)
Henkisyys on ennen kaikkea rajatiedollisesti henkisille ihmisille, ainakin New Age -ihmisille, usein ydinolemukseltaan monin tavoin muodotonta.
Ihmiset ovat myös omaan henkisyyteensä syvästi tottuneet. Ja sitä myötä tottumattomia monien syvimpien näkemystensä kyseenalaistamiseen, suhteellisuudentajuiseen taustoittamiseen ja perustelemiseen.
Jos ihmiset harrastavat muotoja, ne ovat monesti suuresti rajoittavia.
Ajatellaan vaikkapa projektivistien ajattelua siitä, mitä ihmissuhde on.
Se voi olla niin rajoittavaa, että sen jälkeen avioliitolla on vain hyvin pieni asioita muuttava merkitys.
Siis vaikkapa: "Sen mitä olet, tulet oppimaan sen kautta, mitä olet projisoinut muihin ja mitä sen vuoksi uskot heidän olevan." (Ihmeiden Oppikurssi -kirja, T7.II.3.3)
- Tokihan tuo ajoittain monilla toimii. Vaikka kaikki eivät sitä tiedostakaan.
Mutta jos uskot koko elämän olevan todellinen ja sinulle henkisesti merkityksellinen ainoastaan Peilinä, rajoitat henkisen kasvun ja Elämän yltäkylläisyyden ilmenemisen mahdollisuuksia elämässäsi melko rajusti. Näet myös maailman ympärilläsi mustavalkoisesti.
Em. sitaatti on jo melko rajoittava. Mutta moni uskoo Peiliteorian ilmenevän elämässään jatkuvasti myös kapeimmassa merkityksessä. Eli niin, että elämän Peilistä näkyy (ajoittain ehkä hyvin rajustikin) itselle jatkuvasti erilaisia – ja jopa hyvinkin pieniä – oman luonteen ja käytöksen epäpuhtauksia.
Ajatellaanpa tuota perususkomusta tarkasti - eikö se olekin tavattoman rajoittava (täydellisessä itsekeskeisyydessään), JOS VAIKKAPA OLET TEHNYT MAAILMANKAIKKEUDELLE TAHDONILMAUKSEN SIITÄ, ETTÄ TAHDOT AIKAANSAADA MAAILMAN PARANTUMISTA?
Ja mitäpä muuta pohjimmiltaan henkisen kasvun ihmisen hyvä elämä on kuin maailman parantumisen aikaansaamista – työn lisäksi oleellisissa vapaa-ajan ratkaisuissakin.
Avioliitto on kuitenkin laissa tarkasti määritelty ja sosiaalisestikin ”varmimman/voimakkaimman suhteen” leimalla varustettu.
Sosiaalisista syistä avioliittoon myös yleensä mennään. Eikä esimerkiksi siksi, että varmistettaisiin ison rahasumman saaminen valtiolta (+ ehkä muualtakin), jos puoliso kuolee...
Avioliitto onkin hyvin voimakas instituutio.
Jos jonkun mielestä se ei voimakkaalta vaikuta, niin kyse voi olla muusta kuin itse avioliitosta.
Kyse voi olla siitä, että hänen ja hänen piiriensä elämässä parhaimmatkin aikuisten väliset ihmissuhteet ovat olleet kauan epävakaita.
Avioliiton suuresta asemasta kertoo esimerkiksi se, että jopa kristinuskosta vieraantuneet esoteerisuuksista kiinnostuneet piirit ovat mukautuneet avioliiton asemaan, muun muassa kehittämättä sille omia vaihtoehtoja.
Toisin sanoen vähälle huomiolle on jätetty esimerkiksi se, että omiakin rituaaleja ihmissuhteellisen liiton solmimiseen voisi kehittää.
Lisäksi jopa kaikki heistä, joille polyamoria-suhde voisi joissain tapauksissa olla mahdollinen, eivät edes tiedä, mitä polyamoria-sana tarkasti ottaen tarkoittaa (tarkoitan lähinnä sen ”aatteen” suurimpien ylläpitäjien taholta).
Onko kyse siitä, että avioliiton juridiikka taloudellisine kuvioineen ja avioliiton vahva sosiaalinen asema Suomen yleiskulttuurissa ovat yhteisesti yksilön voiman suuresti ylittävät?
Siitä huolimatta, ettei esoteerisuuksista kiinnostuneissa piireissä oteta vakavasti perinteistä kristinuskoa.
Mielenkiintoisen ristiriitainen yllä oleva kuvio on, sillä esoteerisissa piireissä usein esitetään, että ihmisen on mahdollista saavuttaa jollakin tavalla huikea, ylimaallinen voimaantuneisuus!
Kyse lienee siitä, että usein ihmissuhteet koetaan moniulotteisiksi prosesseiksi, joita ei ole mielekästä rajata-ohjata jotenkin tarkasti. (Tarkka jonkin rituaalin muodostaminen olisi sellaista energeettisesti.)
Lisäksi ihmiset tietävät edelleen korkeintaan vähän avioliitolle (ja muille siirtymäriiteille) vaihtoehtoisista rituaaleista...
Esimerkiksi vaihtoehtoja sisältävät uskonnot, kuten wiccalaisuus, ovat harvinaisia...
Ennemminkin esoteerisuuksista kiinnostuneissa piireissä hallitsevaa on á la carte -henkisyys (elämäntapa, jossa poimitaan sieltä täältä henkis-hengellisiä vaikutteita). Samoin kuin yleiskulttuurin kulutushenkisyydessä...
Eikä monellakaan ole itsetuntoa vaikkapa luoda itse parinsa kanssa jokin sellainen rituaali, josta arvaisi, että sen sisällön tulee kokemaan välttämättömäksi salata loputtomiin...
(Eiväthän ihmiset henkisissäkään piireissä ole niin arvoihmisiä, että tekisivät itselleen – edes epävirallisesti – esimerkiksi vaakunan.)
Toisaalta asiaa ei voi avata kehityksen mahdollistamiseksi, koska itsetunnon heikkoutta ei voi tunnustaakaan, koska se olisi omien henkisten perususkomusten vastaista...
******
AVIOLIITTOON?
Sinulla on jatkuvasti ylläpidettäväksi riittävän hyvä suhde? Ja aiot jossain vaiheessa solmia avioliiton, jos suhteesi on silloin osoittautunut avioliittoon riittävän hyväksi?
Miten ihmiset oikeasti ajattelevat ja prosessoivat sitä, milloin ja miksi avioliittoon menisivät?
En ole tietoinen, onko tuota kysymystä tutkittu tieteellisesti siten, että se olisi kiinnostavaa – eli lähinnä uusiin näkökulmiin avaavaa - henkisen kasvun näkökulmista.
Uskon myös, että tilanne on yksilötasolla jotenkin hämärä.
Siksi hyvin poikkeuksellisesti tämän varsinaisen tekstiosuuden alussa osittain toistelen sitä, mitä jo paljolti Johdannossa kerroin.
Tahdot avioliittoon...
- Okei, kiva, mutta miksi juuri avioliittoon?
Ensimmäiseksi siitä tulee mieleen monille varmaan siunauksen eli pyhityksen saaminen... Mutta moni parisuhdehan perustuu oleellisesti asioille, jotka ovat pyhyyden vastakohtia: kaiken mukavoittamiselle maallisin tavoin, etenkin yhteiselle fyysiselle läheisyydelle, usein seksuaalisuudelle. Jumalan edessä on aika paljon pokkaa mennä esittämään ensisijaisesti tuollaista suhdetta pyhäksi.
Tutkitaanpa suhdeasioita laajemmin.
Muuttuuko suhteesi todellisemmaksi/voimakkaammaksi, turvallisemmaksi, rakkaudellisemmaksi, kauniimmaksi, pyhemmäksi...
* ... kun olet julkistanut ja virallistanut sen;
* ... jonkin puolisosi kanssa suorittamasi rituaalin vuoksi, jota itse et ole edes keksinyt;
* ... siksi, että sinulle tulee lakisääteisiä velvollisuuksia, kuten elatusvelvollisuus
* ... jos liität avioliiton konservatiivisesti lapsen alulle saattamisen tai syntymän hetken lähelle?
(Viime mainittu ajatus tulee valtiolta, yleiskulttuurista.
Valtiohan tukee avioliittoinstituutiota monin tavoin paljon siksi, että sen mukaan kahden ihmisen (aiemmin: miehen ja naisen) liitto on keskimäärin paljon parempi ratkaisu lapsen huoltajuuteen ja kasvatukseen kuin yksinhuoltajan kyky ja halu huoltaa ja kasvattaa.)
Henkisistä näkökulmista vaikuttaa kuitenkin vähintään kyseenalaiselta perustaa oma henkisyytensä (siten kuin se yleensä koetaan) oman aidoimmaksi kokemansa yksilöllisyytensä löytämiselle ja samaan aikaan perustaa tärkein sosiaalinen kuvionsa muun muassa sille, että muut tietävät siitä yleisellä tasolla; jollekin ikivanhalle rituaalille, johon todennäköisesti osapuolet eivät paljolti edes usko, vaan tykkäävät vain sen tuomasta statuksesta ja turvallisuudesta. Avioliitto on siis vain osa ihmisen loputonta kaiken mukavoittamisen maailmaa ja julkikuvaa maailmassa, jossa itseä on usein esiteltävä ja myytävä.
Siten avioliitto toimii sosiaalisessa maailmassa samassa kategoriassa kuin iso omakotitalo ja kunnon auto.
Liittyykö avioliitto muuten vastuullisuuteenkin? Ikään kuin olisi vastuutonta olla ilman sitä.
Vaikkapa niin, että "on saatava ylleen lakisääteisiä velvollisuuksia, jotta voi olla uskottava", ikään kuin oman voiman rajaus-ohjauskyky (itsekuri ja sisältösuuntautunut tahto) olisi muutoin jotenkin epävakaa ja ennustamaton...
Kysy vielä kerran itseltäsi: Muuttuuko suhteesi todellisemmaksi, koska – tuntemasi ja ennen kaikkea sinulle tuntemattomat - IHMISMASSAT pitävät suhdettasi avioliiton alettuasi aiempaa voimakkaampana siksi, että se on muodollisesti täydellistetty?
Mistä sellaisen voimallisuus nousee?
Eikö sen voimalliselta tuntuvuudessa ole todennäköisesti kyse vähintään suurimmaksi osaksi statuksellisuudesta?
Vai onko avioliitto jokin tuntematon, arkkityyppinen energiamuoto, jota ei vain tunnu jostain syystä hyvältä koskaan kyseenalaistaa... Voima, joka on ikään kuin vapaan tahtomme ja Tarkoituksellisuuden(t) (syvän) tunnon yllä?
Miten joku voi olla mielestään selvästi, aatteellisesti henkisen kasvun ihminen, mutta sallia jonkin maallisen tahon vaikuttavan noin hänen Tarkoituksellisuuden(t) tuntoonsa?!
Ilman uskontoa ei olisi avioliittoa... Uskontoihin taas liittyvät usein pelot.
Ajatellaanpa suhteellisuudentajua hakien maailmaa ilman pelkoja.
Ilman pelkoja avioliittoon menemisen eräs motiivi ei olisi kenelläkään varmistelu. Ja sitä myötä varmasti paljon vähemmän ihmisiä olisi avioliitossa kuin muussa elämäntavassa.
Avioliitto olisi silloin varmaan melkein kummajaisten ratkaisu.
Sellaista tilannetta on monen kuitenkin vaikea kuvitella siksi koska avioliiton tuoma turvallisuus on ajatellaan-koetaan osaksi todellista onnellisuutta.
Toisaalta ymmärrän tuon turvallisuudentavoittelun henkisiltäkin ihmisiltä...
Toisaalta en jaksa ymmärtää, että monilla heistäkin on avioliiton solmimishetken ja lapsen alulle saattamisen välillä kytkentä.
Enkä sitä, ettei avioliitto-asioita kyseenalaistella siten kuin tässä teen.
Henkinen maailma on usein etenkin New Age -ihmisillä melko suurisuuntainen, lähes mahtaileva, mutta ajatukset (muun muassa) avioliitosta hyvin yksinkertaisia, perustelemattomia tai tavallisia.
MIELIKUVIEN VAIKUTUS
Avioliittoon liitetään yleensä hyvin myönteisiä mielikuvia ja täyttymyksellisyyden odotuksia.
Täyttymyksellisyydellä viittaan tässä suuriin, pitkäaikaisiin, (tarve-ja-halu-perusteisiin) odotuksiin kytkeytyvän hyvän elämän malliin.
Monilla ihmisillä on vakaa kuva loppuelämästään – siitä, millaisissa puitteissa se voi olla hyvä.
Avioliiton merkitys on siinä kuvassa usein eräs vakaimmista elementeistä.
Siinäkin tapauksessa, että ihminen olisi ollut vuosia epävarma siitä, tuleeko hän koskaan menemään avioliittoon.
Tavallisesti ajatellaan siis, että avioliittoon pääseminen on merkittävää ja korvaamatonta elämässä onnistumista.
Ja sitä myötä moni tunnustelee usein erästä merkittävistä elämässä onnistumisen mittareista: asteikkoa nollasta sataan tässä asiassa eli ”ei mahdollisuuksia avioliittoon” - ”vakaassa avioliitossa”.
Omaa asemaa kyseisellä janalla tunnustellaan tunnetusti status- ja itsetuntokytköisesti.
Ikävä kyllä ulkopuoliset tahotkin rajaavat-ohjaavat ihmisiä tuollaiseen vankimaisuuteen.
Esimerkiksi toistamalla parille kysymystä ”Milloinkas teidät vihitään?” (Ehkäpä myös puhumalla avoparin naispuolisesta osapuolesta – ilman sitaatteihin viittaavaa virnettä tai äänensävyä – vaimona, vaikka avopari ei olisi kommunikoinut avioliitosta tai "avovaimoisuudesta" mitään ja vaikka kihlasormus olisi selvästi kihla- eikä vihkisormuksen näköinen.)
Avioliitto on siis suuri tunne- ja sosiaalinen asia.
Avioliittoon liitettyjä mielikuvia ja odotuksia ei silti paljoa välttämättä tarkastella ja perustella.
Aivan samoin kuin on jopa korkeasti henkisiksi miellettyjä auktoriteetteja, joiden teoksia kutsutaan klassikoiksi oleellisesti siksi, että ihmiset ovat harhautuneet ylistämään niitä, koska niissä ei viitata niiden taustoihin, joita tarkastelemalla suhteellisuudentaju löytyisi.
Taustoilla viittaan esimerkiksi siihen, miten aiemmin tuntemassamme historiassa kyseisistä aiheista on kirjoitettu. Enkä tarkoita mitään vaikeaa. Yleensä kaikki jonkin henkisen klassikon ajatukset on kirjoitettu eri muodoissa moneen kertaan aiemmin jo viimeisen 10-50 vuoden aikana!
Muutenkaan henkisissä - varsinkaan selvästi newageläisissä - klassikkokirjoissa ei pyritä siihen, että niitä voisi ajatella suhteellistaen. Ennemminkin ne maalaavat oman universuminsa...
Hyvä esimerkki tuollaisista klassikoista on suggestiiviseen tyyliin kirjoitettu mutta sisällöltään vanhaa toistava ja yliarvostettu Eckhart Tollen Läsnäolon voima...
*
Tarkastelen seuraavassa avioliittoa ilman sen uskonnollisia kuvioita ja tähtäämistä lakien taloudelliseen hyödyntämiseen.
OMAN ELÄMÄN HENKISEN TARKASTELUTAVAN VAKIINNUTTAMINEN
Henkisyys on mielestäni oleellisesti meditatiivisuutta.
Meditatiivinen mieli ei pelkää, ole tarpeiden orja ja keksi jatkuvasti kyseenalaisia selityksiä asioille ja elämän tapahtumavirralle... Meditatiivinen mieli on faktakeskeinen, muttei tehottomasti niihin palaileva.
Toisin sanoen meditatiivinen ihminen voi olla kyllä tyhmä ja kykenemätön aavistamaan ja päättelemään monia oleellisia omiakin asioitaan. Mutta meditatiivinen mieli ei sekoile.
Meditatiivinen mieli on saavuttanut tasonsa pitkän ajan, monien elämien, kuluessa.
Kyse on henkisestä tasosta, jota ei saavuteta vain oppimalla – saati hokemalla - sopivaa henkistä tietoa, vaikka se olisi parasta luokkaa.
Tietotaitamisen (hallinnan) harhan voi kyllä itselleen aikaansaada toistamalla henkistä tietoa.
Varsinkin, jos jokin auktoriteetti(t) ja kaveritkin ovat siinä kuviossa vahvasti mukana.
HERÄÄMINEN AVIOLIITON KIRKKAASEEN POHDINTAAN?
Avioliittoon tai muuhun suureen sitoutumiseen meneminen on useimmille psykososiaalisista syistä niin iso askel, että suosittelen viimeistään silloin sellaista herätystä, missä henkisille harhoille ei ole sijaa.
Moni elää tiedostamatonta elämää...
Toki annamme merkitykset kaikelle. Ja toki voimme jossakin merkityksessä päästä hetkeksi "nollamerkitystilaan".
Mutta emme elä isoissa valinnoissamme omasta ja yleisestä historiasta ja kulttuurista irrallaan.
Siksi on oleellista muistaa se, että avioliiton solmiminen on valtion suojeluksessa oleva instituutio, jonka tavanomainen tulkinta on olla suhteen suggestiivinen muodollistus.... juridisesti helppo ja sopiva ratkaisu... suhteen kaunistus... ja suhteen sosiaalisen arvon nostoliike.
Yksityiskohtaisemmin ajatellen avioliitto on konservatismissa instituuio, joka on
1) merkittävästi suhteen muodollistus suggestiivisessa toistomerkityksessä.
Aivan kuten muistomerkkejä pystytetään ja annetaan tarkoituksessa juhlia tahdonvoimaa ja muuta keskittyneisyyttä (esim.: "tämän liiton tarkoitus on kestää ainakin 10 vuotta, koska henkisen kasvun kannalta lyhyemmässä ei ole mitään mieltä koska toista ei lyhyemmässä opi kunnolla tuntemaan"), tiedostaen, että suhde on monenlaista (toisin sanoen avioliiton solmiminen ei ole välttämättä lainkaan rakkauden suuruuden julistamista - rakkaus on eri asia kuin sitoutumistahto).
"Rituaaleja" arvosteleva voisikin miettiä, miten helppo hänen olisi luopua kaikista egoiluistaan, kuten vaihtaa nimensä epäsäännölliseksi numerosarjaksi (jos se olisi mahdollista).
2) juridisesti helppo ja sopiva ratkaisu, vaikka avioehto tehtäisiinkin (avoliittoa ei voi sopimuksinkaan tehdä laillisesti kaikilta osin avioliiton kaltaiseksi tai ainakaan elatusvelvollisuuden osalta)
3) suhteen kaunistus osapuolille ja ulospäin, koska yksityisistä korkeimman sitoutumistahdon ilmauksista ”ei jää jälkeä” (ja osapuolet saattavat vaikeina hetkinä tarvita tukea, muistutusta siitä, että suhteessa on jokin kaunis ydin - varsinkin, kun avioliittoon mennään yleensä suunnilleen 1. lapsen syntymisen hetkellä (plusmiinus vuosi) ja tunnetusti viimeistään lapsen kasvun alkuvuodet ovat monille suhteessa helvettiä);
4) suhteen sosiaalisen arvon nostoliike (nykyisinhän heteroliitot voivat olla homoliittoja "parempia" vain avioliiton kautta);
5) konservatiivisesti automaattisesti asemaa nostava valinta, koska merkittävä osa kansasta pitää yllä mielikuvaa siitä, että ei-avioliitto on jotakin vähemmän vastuullista, vakaata ja kaunista kuin avioliitottomuus, mihin viittaa ainakin vielä 1950-luvulla yleinen ilmaus "susipari". (Itse kuulin erään sanovan sen vakavasti sitä tarkoittaen viimeisen kerran noin vuonna 1988.) - Ja siksi avioliittoa pidetään muun muassa korrektina ja muutoin asiallisena viimeistään silloin kun ensimmäinen yhteinen lapsi on äskettäin syntynyt.
Nuo viisi avioliittoasiaa varmaan korostuvat Suomessa ajan yleisen konservatiivistumisen ja oikeistolaistumisen myötä.
(Tuo oikeistolaistuminen on tosiasia kovemmin kuin moni tietääkään.
Laajemmat ihmispiirit eivät ole tietoisia siitä, mitä Suomessa on tapahtunut ja tapahtumassa.
Kuten huomaa videosta, jossa nykyinen pääministerimme Stubb puhuu julkisesti englanniksi ulkomailla jo vuonna 2008 uudesta maailmanjärjestyksestä, jossa valtioiden rajat hälventyvät. Ja Wikileaks paljasti vuonna 2014 Kokoomuksen luvanneen viedä Suomen NATO:on – ja salaisella sopimuksella vuonna 2014 Suomen ilmatila jo luvattiinkin NATOn käyttöön kriisitilanteissa...)
Ehkäpä nykyään on myös erityinen syy siihen, että avioliiton pysyvään liittoon viittaavuutta halutaan korostaa varsinkin konservatiivipiireissä: Varsinkin nuorilla ovat jo viimeistään 90-luvulta alkaen yleistyneet kevytsuhteet, kuten - yhdessä asumistapauksissakin ilmentyneet – "hyppysuhteet".
(”Hyppysuhde” = lyhytsuhde, jonka avulla ihminen koettaa selvitä ajoista jotka uhkaavat muuten jäädä vähäseksisiksi/-läheisiksi, tai äskettäin päättyneistä vakavammista suhteista, uutta vakavampaa odotellessa.)
Lisäksi viime vuosina julkisuutta ovat saaneet polyamoriset suhteet. - Ehkä joillakuilla avioliittoon meneminen merkitsee myös erottautumista polyamoristeista.
Ks. lisää: http://polyamoria.fi/tietoa-polyamoriasta/ukk/.
Tuolla sivulla tuodaan esiin mm. se, että ryhmäavioliitto olisi mielekäs virallinen muoto joillekuille. Sen sijaan, että sitä vastaavasti asiat joudutaan järjestämään epävirallisesti. (Niiltä osin kuin se on mahdollista - esim. tapaturmaisissa kuolematapauksissa ei voi saada valtiolta henkivakuutusrahaa muu kuin virallinen aviopuoliso.)
Henkisissä yhteyksissä tuon mahdollisuuden pohdinta luulisi olevan selviö niille, joita mustasukkaisuus ym. matalataajuisuus ei vaivaa enempää kuin korkeintaan vähän.
Mutta matalataajuisiahan on paljon, vaikka usein kommunikoidaan korkeita. Ja "kaikki maallinen on harhaa" -ideologialla yritetään vähämerkityksellistää tällaisiin asioihin keskittyminen.
(Juha Pitkänen kyseenalaistaa henkisyyden nimissä polyamoriaa tuollaista enemmänkin Vapaus valita -esikoisteoksessaan.
Itse olen kuitenkin huomannut, että "kaikki on harhaa" -ideaa korostavat New Age ihmiset ovat jostain syystä kuitenkin parisuhteessa tai merkittävästi yrittäneet saada itselleen sellaisen. Eli melko valtavat tahto-, arvo-, ym. merkitys-panostukset heillä kuitenkin... - Usein ei myöskään huomata, että aatteellisten polyamoristien mukaan polyamorian käsitteeseen kuuluu vastuullisuus.)
Ikuinen syy suhteen pysyvyyden korostamiseen on lisäksi se, että ihmisillä on inhimillinen halu hallita - ehkä paljonkin tiedostamiaan mutta hankalan voimakkaita - heistä kumpuavia tarpeita ja haluja.
Monestihan moni ei tunne itseään ja puhuu ummetlammet höpöjä monenmoisten tarpeidensa sokeuttamana. - Heräten ehkä vasta, jos vaatii rakastelun ehdoksi avioliittoon menemistä.
Siinä sanoma, joka kannattaisi monelle rakkauden hienosti oivaltaneelle huutaa melko rajusti ja lujaa.
Muuten hän ei välttämättä herää.
*
"Vapaus on rakkautta ja rakkaus vapautta" on hieno iskulause. Ja ehkä sen sisällön voi muotoilla johdonmukaisesti monella tavalla suhteessa omaan ajatus-asenne-arvo- jne. maailmaan.
(Pohdintaa objektiivisten arvojen olemassaolosta ei tarvitse tähän kohtaan ottaa!)
Mutta jos tuota iskulausetta noin vain heittelee, kannattaa muistaa, että moni katsoo sen luontevasti merkitsevän sitä, että polyamorisen suhdekuvion muodostuminen olisi ok!
Ja polyamorisen suhdekuvion muodostuminen vasta oikeasti testaakin sen, millä tasolla oma pelottomuus, voima, harmonia ym. tietoisuus ja vapaus-ajattelu on.
"Vapaus on rakkautta ja rakkaus vapautta" voi olla hankala keskittymisen kohde sitenkin, että rajankäynti oman vapauden kanssa on loputon projekti ja prosessi sille, joka siihen todella menee...
Se ei todellakaan saa koko ratkaisuaan siitä, että oivaltaa rakkauden olevan vain nykyhetkessä.
Yhtä hyvin voi sanoa minkä tahansa olevan todella vain nykyhetkessä.
Se ei tee ketään paremmaksi ihmiseksi, ainakaan vähäistä enempää.
Voiko sitä paitsi sitoutumista ym. pitkäkestoista ajallisuutta irrottaa rakastamisesta?
Jos nimittäin emme ajattele korkeatasoisia henkisiä ihmisiä, joilla on loistava ilman riippuvuutta rakastamisen kyky, niin on vaikea ajatella, miten voisi olla jonkun ihmisen hienoa rakastamista vain kokea jatkuvasti rakkautta häneen ja sillä perusteella lähteä hänen kanssaan suhteeseen, jonka päättymistä liian nopeasti pitäisi todennäköisenä.
("Liian nopeasti" = esim. puolessa vuodessa, jossa toista ei ehdi tuntemaan ja jonka aikana toinen saattaa olla esimerkiksi jatkuvasti hankalassa elämäntilanteessa olematta oma itsensä.)
Rakastaahan kyllä voi etäältä niin paljon kuin haluaa.
YHTEENVETOA
Sympatisoin helposti ihanteellisia rakkauskäsityksiä. Mutta käytännössä on maadoittumatonta kommunikoida avioliiton yhteydessä rakkaudesta jotenkin irrallaan tarpeista jne. ja suhteesta ym. ajallisuudesta.
Ja se, että ihmisissä on pelkoa, riippuvuutta, huonosti yhteensopivuutta jne. ei muutu sielutason teoriatotuuksien kertomisilla eikä huumaantumisilla esimerkiksi suggestioista tai "merkitysnollatiloista" - kuin korkeintaan vähän.
JOHDANTO
Eräs vanhimmista taviksia koskettavista instituutioista on avioliitto.
Ihmisillä suunnilleen suurimmat urautumiset liittyvät yleensä juuri sen merkitykseen heidän mielenmaailmassaan.
Toki suurta vaihtelua on siinä, miten helposti eri ihmiset menevät avioliittoon, mutta siinä, mitä se heille käsitteenä ja ilmiönä merkitsee, ja missä rajoissa he pitävät sitä hyvänä asiana, on yllättävän paljon samanlaista.
Itselläni mieleni taustalla on useimpia tavallisuuksia kohdatessani usein: "Mitä hienoa on elää keskivertoelämä eli elämä, jonka rakennuspalikat ovat yleisinä ideoina toisten luomia?" Eikö todellakaan ole hohdokkaampaa ja Tarkoituksellisempaa luoda jotain parempaa, omintakeisempaa? Vai onko "avioliitto" jokin rajattu tila, paikka, jonka muotoa ei voi kyseenalaistaa ja luoda parempaa rituaalia - ja että tulisi keskittyä sisältöön?
En oikein ymmärrä.
Jos "avioliitto" merkitsee eri ihmisille hyvin eri sisältöjä, loogista luulisi muillekin kuin minulle olevan se, että avioliitto muotonakin menettää syvimmän merkityksensä.
Ei sitä tulisi pitää pyhänä, tyylikkäänä, statusta nostavana.
(Status-ilmiöt ovat ylipäätään henkisen kasvun ihmiselle kyseenalaisia.)
Pyhyys yleensäkin on olemassa täysin ihmisestä riippumatta.
Enkä minä ainakaan halua omalla esimerkilläni eli mahdollisella avioliittoon menemisellä nostaa avioliitto-instituution statusta, vaan teen sen muista syistä, jos teen.
Kyseinen instituutio on jo valmiiksi niin tekopyhä.
(Usein näyttää rehelliseltä - tosin ei aina tunneälykkäältä - kysyä: "Mitä tekemistä Jumalalla on sen kanssa, että jotkut haluavat varmistaa omistus-hallintasuhteensa säilymisen?")
Avioliiton merkitys on siis vain jotain konservatiivista sosiaalista ja juridista.
Kysytään siis uudelleen: "Mitä hienoa on elää keskivertoelämä eli elämä, jonka rakennuspalikat ovat yleisinä ideoina toisten luomia?"
Vai nouseeko elämäsi hienous siitä, että pystyt edistymään ja rakentamaan asioita toisten luomissa puitteissa ja vanhoihin arvoihin ja arvostuksiin liittyen toisia paremmin, nopeammin, tehokkaammin? Se voi liittyä nopeaan vakaaseen avioliittoon pääsyyn, rahan haalintaan ja moneen muuhun asiaan. Mutta viimeistään kuolemasi lähestyessä mielessäsi korostuu näkökulma siitä, miten paljon elämämsi on samaa kuin mitä on aina ennenkin tehty. Mistä tunteesi ja tahtotilasi pohjimmiltaan tulivat?
Saatamme pohtia paljonkin sitä, kestääkö jokin suhde kauan ja miksi - ja kestääkö se niin kauan, että avioliitto tulee mielekkääksi vaihtoehdoksi. Mutta monikaan ei pohdi sitä, miksi suhde ylipäätään on laitettava (juridisesti ja sosiaalisesti) avioliiton muotoon.
Liittyykö tuon asian pohtimattomuus mukavuudenhaluun ja korrektiuteen urautumiseen tai jopa kiintymiseen ja syvimmiltään pelkoon? Siihen, ettei muissakaan aiheissa oma-aloitteisesti koskaan ajatella mitään uutta, koeteta kyseenalaistaa, uudistaa, suuresti laajentaa mitään.
Lisäksi erittäin harvat ajattelevat ja prosessoivat avioliiton vaihtoehtoja.
Koko käsite/idea "avioliiton vaihtoehdot" on useimmille varmaan vieras kaikilla tasoilla. (Tasoja erotettakoon ainakin fakta-, tunne- ja arvotaso.)
Lukuun ottamatta tietenkin "vannoutunut sinkku" -käsitettä.
(Johdannon jälkeen alan sitä avata.)
Onko niin, että vain harvinaiset (yleensä nuoret?) kapinalliset kysyvät: "Miten ihmisistä on voinut tulla niin konservatiivisia ja tyhmiä tai mielikuvituksettomia, että heidän moninaisuuksistaan huolimatta avioliitto on eräs vakaimmista ja suosituimmista instituutioista?"
Miksi ei juuri vaikuta olevan keskusteluja syvimmistä syistä mennä avioliittoon ja avioliiton vaihtoehdoista?
Siksikö vain asiaintila on tuollainen, ettei avioliitolle ole juridisesti helppoja samantapaisia vaihtoehtoja?
Siis tokihan kaksi ihmistä - olivatpa he toisiinsa tunnesuhteessa tai ei - voi tehdä vaikkapa "YYA-sopimuksen(t)", johon kuuluu vaikkapa osin omanlaisiaan ja osin avioliittoa vastaavia kohtia. (Viime mainittuja ovat mm. elatusvelvollisuus sekä oikeudet ja velvollisuudet yhteisen kodin suhteen, jos ero tapahtuu.) Mutta sellaisten sopimusten tekeminen juridisesti päteviksi ja hyviksi on tavisten mielestä helposti huomattavasti avioliittoon menemistä työläämpää. (Varsinkin, jos tulee houkutusta yksityiskohtaistamiseen, kuten varmaan helposti tulee.)
Tilanne on erikoinen.
Avioliitto koetaan helpoksi tehdä, jos luottamusta suhteen pitkään jatkuvuuteen on, koska avioliitto on muodollisesti helppoa tehdä. Avioliitto on kuitenkin laissa monin tavoin säädelty ja lisäksi jotkut valtion laitokset huomioivat sen (ja niidenkin säädösten muutoksia voi joutua seuraamaan). Mutta ehdotapa ennen avioliittoa (tai parisuhteen rekisteröimistä) rakkaallesi jotain yksilöllisesti teidän erityislaatuisuutenne avioliittoa paremmin säätävää sopimusta! Kuinka se laskeekaan romantikkojen mielialaa - ja samaan aikaan niin vaimeana on mielikuvamaailmassa avioliiton juridinen luonne.
Ihmiset ovat kiintyneet rituaaleihin ja niiden konkreettisiin ja ei-konkreettisiin merkkeihin.
Kuten sormuksiin.
Pelko.
Pelko lamauttaa ihmisen itsenäistä ajattelua.
(Ajatellaanpa: yksi hoitaa asiat konservatiivisesti, toinen epäkonservatiivisesti, mutta molemmat saavat asiakkailta vain hyvää palautetta. Pelkojen hallitsemissa tilanteissa - eli yleensä - edellistä ei todennäköisesti arvostella lainkaan. Mutta jälkimmäistä arvostellaan helposti asioiden pieleen menemisen riskeistä kaukaa haetuin tavoin, esimerkiksi adjektiivilla "epämääräinen". - Vaikka kukaan ei väittäisi, että jotakin on oikeasti epäselvää.)
Lisäksi kansojen keskimääräinen älykkyys on vähenemään päin.
Tiede 12/14 -lehti kertoo, että tanskalaisten asevelvollisten (miesten) älykkyysosamäärä on laskenut jatkuvasti vuodesta 1998. Vaikka se sitä ennen nousi 1950-luvulta alkaen. - Tavallista älykkyyskäsitystä mittaavan, käsittääkseni Suomessakin tavallisen älykkyysosamäärätestin mukaan.
Tiede ei osaa asiaa selittää.
Mutta entä jos käytämme lähteenämme sitä tiedettä, mikä vielä on korruptoitumatonta tässä saatanallistuvassa maailmassa?
Silloin selityksinä löydämme lääkkeiden käytön lisääntymisen, elinympäristömme rajusti lisääntyneet sähkömagneettiset kentät, kuten tukiasemat, maadoittumisen huonon hoitamisen (talotekniikka ja jalkapohjien eristäminen maasta kumipohjaisin kengin), keskimääräisen nukkumisen vähenemisen jne. Miksei myös kaikki se kemikaalikuorma, mikä vaikuttaa kehoon, varsinkin aivoihin ja "vatsan aivoihin" eli suoleen.
(Ks. Tanskan vakavasta tilanteesta lääketeollisuuteen liittyen kirjasta Gøtzsche: Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus (suom. 2014, alkut. 2013). - Sähkömagneettisista kentistä taas on satoja tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittavat niiden vaarallisuuden... . Nykyään Suomessa vielä kolmasosan 3G:ä raskaammin säteilevä 4G-verkko monessa paikassa ja tukiasemia vastuuttomasti asetettuina joukkoliikennevälineissä (esim. junissa langaton verkko ainakin melkein joka vaunussa), ja vain vähän ja vaikeasti saatavilla olevia suojavaatteita.) Suomessa langattomien WLAN-verkkojen tukiasemia on asuinalueilla ilmeisesti tiheämmässä kuin missään muualla. (Lähde: http://ravintoasiantuntijat.blogspot.fi/2015/01/sateily-oma-kokemus.html, jonka alkuperäislähde OECD:n tilasto.)
Voimme silti ihmetellä: Ei uudistavuuksien huomaamisessa ole kyse niinkään paljon älykkyyden tasosta, vaan urautuneisuuksista. - Haluatko elää todeksi toisten ideoita vai omiasi niinkin syvällä alueella kuin rakkaussuhteessa?
Olen tähänkin blogikirjoitukseeni sisällyttänyt lähinnä asioita, joita luulisi vähemmälläkin järjellä ymmärtävän ja Suomen yleiskulttuuri on yleisesti ottaen melko tekninen, rationalisoiva...
Miksi siis niin monet ihmiset eivät nykyäänkään vaikuta ajattelevan enempää edes omastakin mielestään elämänsä tärkeimpiä psykososiaalisia asioitaan?
Haluavatko ihmiset fyysisen kuolemansa lähestyessä ajatella itsekseen, esimerkiksi: ”Ööh, niin no, elin elämäni ajattelematta ja prosessoimatta mitenkään erityisemmin monia suurimpia kuvioitani, kuten sitä, mitä avioliittoon meneminen minulle merkitsi ja mitä se olisi voinut merkitä”? Tai jopa: "Ööh, niin no, ehkä olin alkukantainen - kirkkovihkimiset eivät minulle pohjimmiltaan merkinneet, vaan se, että sain mahdollisimman virallisesti varata naaraani pois avoimilta markkinoilta."
Tuollaisia ajatuksia ja prosessointeja voi tietysti mielessään paeta ”henkisiin ulottuvuuksiin” kokien haluamiaan tunteita, saaden vaikkapa haluamansa onnellisuuden. Ja kokea nopeasti sielullista täydellisyyttä...
Mutta tässä(kään) kirjoituksessa en pakene.
Pakeneminen meditatiivisiin maailmoihin harvoin johtaa uudistaviin käytäntöihin.
Henkisiksi kutsumistani maailmoista ei tietojeni mukaan saa suoraa tukea yhdellekään epäkonservatiiviselle ajatukselle ritualisoida tms. erittäin tärkeäksi kokemansa rakkaussuhde...
Kyseiset maailmat joko tukevat avioliittoisuutta tai sitten ovat - tai esittävät olevansa - sellaisen tuolla puolen. (Ja usein kaiken muunkin maallisuutena pidetyn tuolla puolen.)
Henkisyys on ennen kaikkea rajatiedollisesti henkisille ihmisille, ainakin New Age -ihmisille, usein ydinolemukseltaan monin tavoin muodotonta.
Ihmiset ovat myös omaan henkisyyteensä syvästi tottuneet. Ja sitä myötä tottumattomia monien syvimpien näkemystensä kyseenalaistamiseen, suhteellisuudentajuiseen taustoittamiseen ja perustelemiseen.
Jos ihmiset harrastavat muotoja, ne ovat monesti suuresti rajoittavia.
Ajatellaan vaikkapa projektivistien ajattelua siitä, mitä ihmissuhde on.
Se voi olla niin rajoittavaa, että sen jälkeen avioliitolla on vain hyvin pieni asioita muuttava merkitys.
Siis vaikkapa: "Sen mitä olet, tulet oppimaan sen kautta, mitä olet projisoinut muihin ja mitä sen vuoksi uskot heidän olevan." (Ihmeiden Oppikurssi -kirja, T7.II.3.3)
- Tokihan tuo ajoittain monilla toimii. Vaikka kaikki eivät sitä tiedostakaan.
Mutta jos uskot koko elämän olevan todellinen ja sinulle henkisesti merkityksellinen ainoastaan Peilinä, rajoitat henkisen kasvun ja Elämän yltäkylläisyyden ilmenemisen mahdollisuuksia elämässäsi melko rajusti. Näet myös maailman ympärilläsi mustavalkoisesti.
Em. sitaatti on jo melko rajoittava. Mutta moni uskoo Peiliteorian ilmenevän elämässään jatkuvasti myös kapeimmassa merkityksessä. Eli niin, että elämän Peilistä näkyy (ajoittain ehkä hyvin rajustikin) itselle jatkuvasti erilaisia – ja jopa hyvinkin pieniä – oman luonteen ja käytöksen epäpuhtauksia.
Ajatellaanpa tuota perususkomusta tarkasti - eikö se olekin tavattoman rajoittava (täydellisessä itsekeskeisyydessään), JOS VAIKKAPA OLET TEHNYT MAAILMANKAIKKEUDELLE TAHDONILMAUKSEN SIITÄ, ETTÄ TAHDOT AIKAANSAADA MAAILMAN PARANTUMISTA?
Ja mitäpä muuta pohjimmiltaan henkisen kasvun ihmisen hyvä elämä on kuin maailman parantumisen aikaansaamista – työn lisäksi oleellisissa vapaa-ajan ratkaisuissakin.
Avioliitto on kuitenkin laissa tarkasti määritelty ja sosiaalisestikin ”varmimman/voimakkaimman suhteen” leimalla varustettu.
Sosiaalisista syistä avioliittoon myös yleensä mennään. Eikä esimerkiksi siksi, että varmistettaisiin ison rahasumman saaminen valtiolta (+ ehkä muualtakin), jos puoliso kuolee...
Avioliitto onkin hyvin voimakas instituutio.
Jos jonkun mielestä se ei voimakkaalta vaikuta, niin kyse voi olla muusta kuin itse avioliitosta.
Kyse voi olla siitä, että hänen ja hänen piiriensä elämässä parhaimmatkin aikuisten väliset ihmissuhteet ovat olleet kauan epävakaita.
Avioliiton suuresta asemasta kertoo esimerkiksi se, että jopa kristinuskosta vieraantuneet esoteerisuuksista kiinnostuneet piirit ovat mukautuneet avioliiton asemaan, muun muassa kehittämättä sille omia vaihtoehtoja.
Toisin sanoen vähälle huomiolle on jätetty esimerkiksi se, että omiakin rituaaleja ihmissuhteellisen liiton solmimiseen voisi kehittää.
Lisäksi jopa kaikki heistä, joille polyamoria-suhde voisi joissain tapauksissa olla mahdollinen, eivät edes tiedä, mitä polyamoria-sana tarkasti ottaen tarkoittaa (tarkoitan lähinnä sen ”aatteen” suurimpien ylläpitäjien taholta).
Onko kyse siitä, että avioliiton juridiikka taloudellisine kuvioineen ja avioliiton vahva sosiaalinen asema Suomen yleiskulttuurissa ovat yhteisesti yksilön voiman suuresti ylittävät?
Siitä huolimatta, ettei esoteerisuuksista kiinnostuneissa piireissä oteta vakavasti perinteistä kristinuskoa.
Mielenkiintoisen ristiriitainen yllä oleva kuvio on, sillä esoteerisissa piireissä usein esitetään, että ihmisen on mahdollista saavuttaa jollakin tavalla huikea, ylimaallinen voimaantuneisuus!
Kyse lienee siitä, että usein ihmissuhteet koetaan moniulotteisiksi prosesseiksi, joita ei ole mielekästä rajata-ohjata jotenkin tarkasti. (Tarkka jonkin rituaalin muodostaminen olisi sellaista energeettisesti.)
Lisäksi ihmiset tietävät edelleen korkeintaan vähän avioliitolle (ja muille siirtymäriiteille) vaihtoehtoisista rituaaleista...
Esimerkiksi vaihtoehtoja sisältävät uskonnot, kuten wiccalaisuus, ovat harvinaisia...
Ennemminkin esoteerisuuksista kiinnostuneissa piireissä hallitsevaa on á la carte -henkisyys (elämäntapa, jossa poimitaan sieltä täältä henkis-hengellisiä vaikutteita). Samoin kuin yleiskulttuurin kulutushenkisyydessä...
Eikä monellakaan ole itsetuntoa vaikkapa luoda itse parinsa kanssa jokin sellainen rituaali, josta arvaisi, että sen sisällön tulee kokemaan välttämättömäksi salata loputtomiin...
(Eiväthän ihmiset henkisissäkään piireissä ole niin arvoihmisiä, että tekisivät itselleen – edes epävirallisesti – esimerkiksi vaakunan.)
Toisaalta asiaa ei voi avata kehityksen mahdollistamiseksi, koska itsetunnon heikkoutta ei voi tunnustaakaan, koska se olisi omien henkisten perususkomusten vastaista...
******
AVIOLIITTOON?
Sinulla on jatkuvasti ylläpidettäväksi riittävän hyvä suhde? Ja aiot jossain vaiheessa solmia avioliiton, jos suhteesi on silloin osoittautunut avioliittoon riittävän hyväksi?
Miten ihmiset oikeasti ajattelevat ja prosessoivat sitä, milloin ja miksi avioliittoon menisivät?
En ole tietoinen, onko tuota kysymystä tutkittu tieteellisesti siten, että se olisi kiinnostavaa – eli lähinnä uusiin näkökulmiin avaavaa - henkisen kasvun näkökulmista.
Uskon myös, että tilanne on yksilötasolla jotenkin hämärä.
Siksi hyvin poikkeuksellisesti tämän varsinaisen tekstiosuuden alussa osittain toistelen sitä, mitä jo paljolti Johdannossa kerroin.
Tahdot avioliittoon...
- Okei, kiva, mutta miksi juuri avioliittoon?
Ensimmäiseksi siitä tulee mieleen monille varmaan siunauksen eli pyhityksen saaminen... Mutta moni parisuhdehan perustuu oleellisesti asioille, jotka ovat pyhyyden vastakohtia: kaiken mukavoittamiselle maallisin tavoin, etenkin yhteiselle fyysiselle läheisyydelle, usein seksuaalisuudelle. Jumalan edessä on aika paljon pokkaa mennä esittämään ensisijaisesti tuollaista suhdetta pyhäksi.
Tutkitaanpa suhdeasioita laajemmin.
Muuttuuko suhteesi todellisemmaksi/voimakkaammaksi, turvallisemmaksi, rakkaudellisemmaksi, kauniimmaksi, pyhemmäksi...
* ... kun olet julkistanut ja virallistanut sen;
* ... jonkin puolisosi kanssa suorittamasi rituaalin vuoksi, jota itse et ole edes keksinyt;
* ... siksi, että sinulle tulee lakisääteisiä velvollisuuksia, kuten elatusvelvollisuus
* ... jos liität avioliiton konservatiivisesti lapsen alulle saattamisen tai syntymän hetken lähelle?
(Viime mainittu ajatus tulee valtiolta, yleiskulttuurista.
Valtiohan tukee avioliittoinstituutiota monin tavoin paljon siksi, että sen mukaan kahden ihmisen (aiemmin: miehen ja naisen) liitto on keskimäärin paljon parempi ratkaisu lapsen huoltajuuteen ja kasvatukseen kuin yksinhuoltajan kyky ja halu huoltaa ja kasvattaa.)
Henkisistä näkökulmista vaikuttaa kuitenkin vähintään kyseenalaiselta perustaa oma henkisyytensä (siten kuin se yleensä koetaan) oman aidoimmaksi kokemansa yksilöllisyytensä löytämiselle ja samaan aikaan perustaa tärkein sosiaalinen kuvionsa muun muassa sille, että muut tietävät siitä yleisellä tasolla; jollekin ikivanhalle rituaalille, johon todennäköisesti osapuolet eivät paljolti edes usko, vaan tykkäävät vain sen tuomasta statuksesta ja turvallisuudesta. Avioliitto on siis vain osa ihmisen loputonta kaiken mukavoittamisen maailmaa ja julkikuvaa maailmassa, jossa itseä on usein esiteltävä ja myytävä.
Siten avioliitto toimii sosiaalisessa maailmassa samassa kategoriassa kuin iso omakotitalo ja kunnon auto.
Liittyykö avioliitto muuten vastuullisuuteenkin? Ikään kuin olisi vastuutonta olla ilman sitä.
Vaikkapa niin, että "on saatava ylleen lakisääteisiä velvollisuuksia, jotta voi olla uskottava", ikään kuin oman voiman rajaus-ohjauskyky (itsekuri ja sisältösuuntautunut tahto) olisi muutoin jotenkin epävakaa ja ennustamaton...
Kysy vielä kerran itseltäsi: Muuttuuko suhteesi todellisemmaksi, koska – tuntemasi ja ennen kaikkea sinulle tuntemattomat - IHMISMASSAT pitävät suhdettasi avioliiton alettuasi aiempaa voimakkaampana siksi, että se on muodollisesti täydellistetty?
Mistä sellaisen voimallisuus nousee?
Eikö sen voimalliselta tuntuvuudessa ole todennäköisesti kyse vähintään suurimmaksi osaksi statuksellisuudesta?
Vai onko avioliitto jokin tuntematon, arkkityyppinen energiamuoto, jota ei vain tunnu jostain syystä hyvältä koskaan kyseenalaistaa... Voima, joka on ikään kuin vapaan tahtomme ja Tarkoituksellisuuden(t) (syvän) tunnon yllä?
Miten joku voi olla mielestään selvästi, aatteellisesti henkisen kasvun ihminen, mutta sallia jonkin maallisen tahon vaikuttavan noin hänen Tarkoituksellisuuden(t) tuntoonsa?!
Ilman uskontoa ei olisi avioliittoa... Uskontoihin taas liittyvät usein pelot.
Ajatellaanpa suhteellisuudentajua hakien maailmaa ilman pelkoja.
Ilman pelkoja avioliittoon menemisen eräs motiivi ei olisi kenelläkään varmistelu. Ja sitä myötä varmasti paljon vähemmän ihmisiä olisi avioliitossa kuin muussa elämäntavassa.
Avioliitto olisi silloin varmaan melkein kummajaisten ratkaisu.
Sellaista tilannetta on monen kuitenkin vaikea kuvitella siksi koska avioliiton tuoma turvallisuus on ajatellaan-koetaan osaksi todellista onnellisuutta.
Toisaalta ymmärrän tuon turvallisuudentavoittelun henkisiltäkin ihmisiltä...
Toisaalta en jaksa ymmärtää, että monilla heistäkin on avioliiton solmimishetken ja lapsen alulle saattamisen välillä kytkentä.
Enkä sitä, ettei avioliitto-asioita kyseenalaistella siten kuin tässä teen.
Henkinen maailma on usein etenkin New Age -ihmisillä melko suurisuuntainen, lähes mahtaileva, mutta ajatukset (muun muassa) avioliitosta hyvin yksinkertaisia, perustelemattomia tai tavallisia.
MIELIKUVIEN VAIKUTUS
Avioliittoon liitetään yleensä hyvin myönteisiä mielikuvia ja täyttymyksellisyyden odotuksia.
Täyttymyksellisyydellä viittaan tässä suuriin, pitkäaikaisiin, (tarve-ja-halu-perusteisiin) odotuksiin kytkeytyvän hyvän elämän malliin.
Monilla ihmisillä on vakaa kuva loppuelämästään – siitä, millaisissa puitteissa se voi olla hyvä.
Avioliiton merkitys on siinä kuvassa usein eräs vakaimmista elementeistä.
Siinäkin tapauksessa, että ihminen olisi ollut vuosia epävarma siitä, tuleeko hän koskaan menemään avioliittoon.
Tavallisesti ajatellaan siis, että avioliittoon pääseminen on merkittävää ja korvaamatonta elämässä onnistumista.
Ja sitä myötä moni tunnustelee usein erästä merkittävistä elämässä onnistumisen mittareista: asteikkoa nollasta sataan tässä asiassa eli ”ei mahdollisuuksia avioliittoon” - ”vakaassa avioliitossa”.
Omaa asemaa kyseisellä janalla tunnustellaan tunnetusti status- ja itsetuntokytköisesti.
Ikävä kyllä ulkopuoliset tahotkin rajaavat-ohjaavat ihmisiä tuollaiseen vankimaisuuteen.
Esimerkiksi toistamalla parille kysymystä ”Milloinkas teidät vihitään?” (Ehkäpä myös puhumalla avoparin naispuolisesta osapuolesta – ilman sitaatteihin viittaavaa virnettä tai äänensävyä – vaimona, vaikka avopari ei olisi kommunikoinut avioliitosta tai "avovaimoisuudesta" mitään ja vaikka kihlasormus olisi selvästi kihla- eikä vihkisormuksen näköinen.)
Avioliitto on siis suuri tunne- ja sosiaalinen asia.
Avioliittoon liitettyjä mielikuvia ja odotuksia ei silti paljoa välttämättä tarkastella ja perustella.
Aivan samoin kuin on jopa korkeasti henkisiksi miellettyjä auktoriteetteja, joiden teoksia kutsutaan klassikoiksi oleellisesti siksi, että ihmiset ovat harhautuneet ylistämään niitä, koska niissä ei viitata niiden taustoihin, joita tarkastelemalla suhteellisuudentaju löytyisi.
Taustoilla viittaan esimerkiksi siihen, miten aiemmin tuntemassamme historiassa kyseisistä aiheista on kirjoitettu. Enkä tarkoita mitään vaikeaa. Yleensä kaikki jonkin henkisen klassikon ajatukset on kirjoitettu eri muodoissa moneen kertaan aiemmin jo viimeisen 10-50 vuoden aikana!
Muutenkaan henkisissä - varsinkaan selvästi newageläisissä - klassikkokirjoissa ei pyritä siihen, että niitä voisi ajatella suhteellistaen. Ennemminkin ne maalaavat oman universuminsa...
Hyvä esimerkki tuollaisista klassikoista on suggestiiviseen tyyliin kirjoitettu mutta sisällöltään vanhaa toistava ja yliarvostettu Eckhart Tollen Läsnäolon voima...
*
Tarkastelen seuraavassa avioliittoa ilman sen uskonnollisia kuvioita ja tähtäämistä lakien taloudelliseen hyödyntämiseen.
OMAN ELÄMÄN HENKISEN TARKASTELUTAVAN VAKIINNUTTAMINEN
Henkisyys on mielestäni oleellisesti meditatiivisuutta.
Meditatiivinen mieli ei pelkää, ole tarpeiden orja ja keksi jatkuvasti kyseenalaisia selityksiä asioille ja elämän tapahtumavirralle... Meditatiivinen mieli on faktakeskeinen, muttei tehottomasti niihin palaileva.
Toisin sanoen meditatiivinen ihminen voi olla kyllä tyhmä ja kykenemätön aavistamaan ja päättelemään monia oleellisia omiakin asioitaan. Mutta meditatiivinen mieli ei sekoile.
Meditatiivinen mieli on saavuttanut tasonsa pitkän ajan, monien elämien, kuluessa.
Kyse on henkisestä tasosta, jota ei saavuteta vain oppimalla – saati hokemalla - sopivaa henkistä tietoa, vaikka se olisi parasta luokkaa.
Tietotaitamisen (hallinnan) harhan voi kyllä itselleen aikaansaada toistamalla henkistä tietoa.
Varsinkin, jos jokin auktoriteetti(t) ja kaveritkin ovat siinä kuviossa vahvasti mukana.
HERÄÄMINEN AVIOLIITON KIRKKAASEEN POHDINTAAN?
Avioliittoon tai muuhun suureen sitoutumiseen meneminen on useimmille psykososiaalisista syistä niin iso askel, että suosittelen viimeistään silloin sellaista herätystä, missä henkisille harhoille ei ole sijaa.
Moni elää tiedostamatonta elämää...
Toki annamme merkitykset kaikelle. Ja toki voimme jossakin merkityksessä päästä hetkeksi "nollamerkitystilaan".
Mutta emme elä isoissa valinnoissamme omasta ja yleisestä historiasta ja kulttuurista irrallaan.
Siksi on oleellista muistaa se, että avioliiton solmiminen on valtion suojeluksessa oleva instituutio, jonka tavanomainen tulkinta on olla suhteen suggestiivinen muodollistus.... juridisesti helppo ja sopiva ratkaisu... suhteen kaunistus... ja suhteen sosiaalisen arvon nostoliike.
Yksityiskohtaisemmin ajatellen avioliitto on konservatismissa instituuio, joka on
1) merkittävästi suhteen muodollistus suggestiivisessa toistomerkityksessä.
Aivan kuten muistomerkkejä pystytetään ja annetaan tarkoituksessa juhlia tahdonvoimaa ja muuta keskittyneisyyttä (esim.: "tämän liiton tarkoitus on kestää ainakin 10 vuotta, koska henkisen kasvun kannalta lyhyemmässä ei ole mitään mieltä koska toista ei lyhyemmässä opi kunnolla tuntemaan"), tiedostaen, että suhde on monenlaista (toisin sanoen avioliiton solmiminen ei ole välttämättä lainkaan rakkauden suuruuden julistamista - rakkaus on eri asia kuin sitoutumistahto).
"Rituaaleja" arvosteleva voisikin miettiä, miten helppo hänen olisi luopua kaikista egoiluistaan, kuten vaihtaa nimensä epäsäännölliseksi numerosarjaksi (jos se olisi mahdollista).
2) juridisesti helppo ja sopiva ratkaisu, vaikka avioehto tehtäisiinkin (avoliittoa ei voi sopimuksinkaan tehdä laillisesti kaikilta osin avioliiton kaltaiseksi tai ainakaan elatusvelvollisuuden osalta)
3) suhteen kaunistus osapuolille ja ulospäin, koska yksityisistä korkeimman sitoutumistahdon ilmauksista ”ei jää jälkeä” (ja osapuolet saattavat vaikeina hetkinä tarvita tukea, muistutusta siitä, että suhteessa on jokin kaunis ydin - varsinkin, kun avioliittoon mennään yleensä suunnilleen 1. lapsen syntymisen hetkellä (plusmiinus vuosi) ja tunnetusti viimeistään lapsen kasvun alkuvuodet ovat monille suhteessa helvettiä);
4) suhteen sosiaalisen arvon nostoliike (nykyisinhän heteroliitot voivat olla homoliittoja "parempia" vain avioliiton kautta);
5) konservatiivisesti automaattisesti asemaa nostava valinta, koska merkittävä osa kansasta pitää yllä mielikuvaa siitä, että ei-avioliitto on jotakin vähemmän vastuullista, vakaata ja kaunista kuin avioliitottomuus, mihin viittaa ainakin vielä 1950-luvulla yleinen ilmaus "susipari". (Itse kuulin erään sanovan sen vakavasti sitä tarkoittaen viimeisen kerran noin vuonna 1988.) - Ja siksi avioliittoa pidetään muun muassa korrektina ja muutoin asiallisena viimeistään silloin kun ensimmäinen yhteinen lapsi on äskettäin syntynyt.
Nuo viisi avioliittoasiaa varmaan korostuvat Suomessa ajan yleisen konservatiivistumisen ja oikeistolaistumisen myötä.
(Tuo oikeistolaistuminen on tosiasia kovemmin kuin moni tietääkään.
Laajemmat ihmispiirit eivät ole tietoisia siitä, mitä Suomessa on tapahtunut ja tapahtumassa.
Kuten huomaa videosta, jossa nykyinen pääministerimme Stubb puhuu julkisesti englanniksi ulkomailla jo vuonna 2008 uudesta maailmanjärjestyksestä, jossa valtioiden rajat hälventyvät. Ja Wikileaks paljasti vuonna 2014 Kokoomuksen luvanneen viedä Suomen NATO:on – ja salaisella sopimuksella vuonna 2014 Suomen ilmatila jo luvattiinkin NATOn käyttöön kriisitilanteissa...)
Ehkäpä nykyään on myös erityinen syy siihen, että avioliiton pysyvään liittoon viittaavuutta halutaan korostaa varsinkin konservatiivipiireissä: Varsinkin nuorilla ovat jo viimeistään 90-luvulta alkaen yleistyneet kevytsuhteet, kuten - yhdessä asumistapauksissakin ilmentyneet – "hyppysuhteet".
(”Hyppysuhde” = lyhytsuhde, jonka avulla ihminen koettaa selvitä ajoista jotka uhkaavat muuten jäädä vähäseksisiksi/-läheisiksi, tai äskettäin päättyneistä vakavammista suhteista, uutta vakavampaa odotellessa.)
Lisäksi viime vuosina julkisuutta ovat saaneet polyamoriset suhteet. - Ehkä joillakuilla avioliittoon meneminen merkitsee myös erottautumista polyamoristeista.
Ks. lisää: http://polyamoria.fi/tietoa-polyamoriasta/ukk/.
Tuolla sivulla tuodaan esiin mm. se, että ryhmäavioliitto olisi mielekäs virallinen muoto joillekuille. Sen sijaan, että sitä vastaavasti asiat joudutaan järjestämään epävirallisesti. (Niiltä osin kuin se on mahdollista - esim. tapaturmaisissa kuolematapauksissa ei voi saada valtiolta henkivakuutusrahaa muu kuin virallinen aviopuoliso.)
Henkisissä yhteyksissä tuon mahdollisuuden pohdinta luulisi olevan selviö niille, joita mustasukkaisuus ym. matalataajuisuus ei vaivaa enempää kuin korkeintaan vähän.
Mutta matalataajuisiahan on paljon, vaikka usein kommunikoidaan korkeita. Ja "kaikki maallinen on harhaa" -ideologialla yritetään vähämerkityksellistää tällaisiin asioihin keskittyminen.
(Juha Pitkänen kyseenalaistaa henkisyyden nimissä polyamoriaa tuollaista enemmänkin Vapaus valita -esikoisteoksessaan.
Itse olen kuitenkin huomannut, että "kaikki on harhaa" -ideaa korostavat New Age ihmiset ovat jostain syystä kuitenkin parisuhteessa tai merkittävästi yrittäneet saada itselleen sellaisen. Eli melko valtavat tahto-, arvo-, ym. merkitys-panostukset heillä kuitenkin... - Usein ei myöskään huomata, että aatteellisten polyamoristien mukaan polyamorian käsitteeseen kuuluu vastuullisuus.)
Ikuinen syy suhteen pysyvyyden korostamiseen on lisäksi se, että ihmisillä on inhimillinen halu hallita - ehkä paljonkin tiedostamiaan mutta hankalan voimakkaita - heistä kumpuavia tarpeita ja haluja.
Monestihan moni ei tunne itseään ja puhuu ummetlammet höpöjä monenmoisten tarpeidensa sokeuttamana. - Heräten ehkä vasta, jos vaatii rakastelun ehdoksi avioliittoon menemistä.
Siinä sanoma, joka kannattaisi monelle rakkauden hienosti oivaltaneelle huutaa melko rajusti ja lujaa.
Muuten hän ei välttämättä herää.
*
"Vapaus on rakkautta ja rakkaus vapautta" on hieno iskulause. Ja ehkä sen sisällön voi muotoilla johdonmukaisesti monella tavalla suhteessa omaan ajatus-asenne-arvo- jne. maailmaan.
(Pohdintaa objektiivisten arvojen olemassaolosta ei tarvitse tähän kohtaan ottaa!)
Mutta jos tuota iskulausetta noin vain heittelee, kannattaa muistaa, että moni katsoo sen luontevasti merkitsevän sitä, että polyamorisen suhdekuvion muodostuminen olisi ok!
Ja polyamorisen suhdekuvion muodostuminen vasta oikeasti testaakin sen, millä tasolla oma pelottomuus, voima, harmonia ym. tietoisuus ja vapaus-ajattelu on.
"Vapaus on rakkautta ja rakkaus vapautta" voi olla hankala keskittymisen kohde sitenkin, että rajankäynti oman vapauden kanssa on loputon projekti ja prosessi sille, joka siihen todella menee...
Se ei todellakaan saa koko ratkaisuaan siitä, että oivaltaa rakkauden olevan vain nykyhetkessä.
Yhtä hyvin voi sanoa minkä tahansa olevan todella vain nykyhetkessä.
Se ei tee ketään paremmaksi ihmiseksi, ainakaan vähäistä enempää.
Voiko sitä paitsi sitoutumista ym. pitkäkestoista ajallisuutta irrottaa rakastamisesta?
Jos nimittäin emme ajattele korkeatasoisia henkisiä ihmisiä, joilla on loistava ilman riippuvuutta rakastamisen kyky, niin on vaikea ajatella, miten voisi olla jonkun ihmisen hienoa rakastamista vain kokea jatkuvasti rakkautta häneen ja sillä perusteella lähteä hänen kanssaan suhteeseen, jonka päättymistä liian nopeasti pitäisi todennäköisenä.
("Liian nopeasti" = esim. puolessa vuodessa, jossa toista ei ehdi tuntemaan ja jonka aikana toinen saattaa olla esimerkiksi jatkuvasti hankalassa elämäntilanteessa olematta oma itsensä.)
Rakastaahan kyllä voi etäältä niin paljon kuin haluaa.
YHTEENVETOA
Sympatisoin helposti ihanteellisia rakkauskäsityksiä. Mutta käytännössä on maadoittumatonta kommunikoida avioliiton yhteydessä rakkaudesta jotenkin irrallaan tarpeista jne. ja suhteesta ym. ajallisuudesta.
Ja se, että ihmisissä on pelkoa, riippuvuutta, huonosti yhteensopivuutta jne. ei muutu sielutason teoriatotuuksien kertomisilla eikä huumaantumisilla esimerkiksi suggestioista tai "merkitysnollatiloista" - kuin korkeintaan vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti