Ajattelun ja tunteiden perusluonne 2

2.  JOHDANTO

2.1 HAVAINTOKYKYMME JA AJATTELUN LUONNE
Valtavirta psykologiassa ja paljolti filosofiassakin piilo-oletetaan, että havaintokykymme suhdetta psykologianfilosofisen perussuuntautumisen tekemiseen ei tarvitse pohtia.

  Havaintokykymme rajoittuneisuus siis otetaan annettuna. Ehkä se tehdään laiskuuden vuoksi, ehkä ns. materialististen tai ns. realististen tieteenfilosofisten lähtökohtien vuoksi – tai ehkä jopa siksi, että koko ihmisen käyttäytymisen synty halutaan selittää mekanistisesti, biologistisesti ja suurten populaatioiden tasolta yksilöitä hyvinkin määräävästi. (Huomattakoon, että tietokone-analogioita etsivän lähestymistavan lisäksi myös ihmisen käyttäytyminen selittäminen meemeillä on vielä tässä historian vaiheessa, 2000-luvun alussa, mekanistista.)
  Tämän vuoksi niin monet päätyvät mekanistisiin psykologisiin ja psykologianfilosofisiin suuntautumisiin, vaikka 1) ihmisen datan käsittelykyvyn kasvulle ei ole osoitettu mitään estettä tms. aivoissa ja 2) jo psykologian valtavirran yli satavuotisen mekanistisen selittämisen vähäisen onnistumisen vuoksi voisi arvioida – kuten arvioinkin – ennemminkin niin, että mekanistisen selittämisen ei tulisi psykologiassa ja psykologianfilosofiassa olla päänäkökulma.
  Tarkoitan tietysti sitä, että psykologia mielestäni yleensä epäonnistuu psykologisten ilmiöiden syvällisessä – perimmäisiä syitä koskevassa – selittämisessä. Ihmisten käyttäytymisen ennustaminen on eri asia. Mutta sittenkään, kun psykologia tai sanotaan ihmisen käyttäytymistutkimus psykologiaa laajemmin totuuksiin osuen löytää tutkimistaan ilmiöistä mikrotasoja, se ei välttämättä merkitse syvällistä selittämistä. Eihän nykyinen fysiikkakaan vielä selitä todellisuutta kovin syvällisesti, vaikka esimerkiksi kvanttifysiikka ymmärtää jollakin tasolla (jopa sillä tasolla että monia sovelluksia on luotu) ilmiöitä, jotka ovat ehdottomasti ”aivan toisesta maailmasta” kuin makrotason ilmiöt. (En tarkoita tätä vain vertauskuvallisesti. Mielestäni fysiikka on tietämättään tutkimassa pienimpien ilmiöiden osalta joiltakin osin astraalimaailman perustekijöitä.)
  Tietysti valtavirran psykologiakin myöntää, että ihminen ei ole kone, mutta minä haluan, että se todella otettaisiin vakavasti myös teorioiden eikä vain psykologian sovellusten joidenkin piirteiden tasolla. Silloin kaikessa olennaisessa ihmisen käyttäytymisen kuvaamisessa ja ymmärtämisessä tulee käyttää holistisempia ja energeettisempiä käsitteitä, malleja, lähestymistapoja.
  Asia tietysti edellyttää kokonaan uudenlaisia näkemyksiä. Olemme niin tottuneita mekanistiseen ajatteluun.
  Kuitenkin mekanistisuudesta poispäin meillä on arvovaltaisiakin rohkaisevia tuloksia. Esimerkiksi kvanttifysiikan tulokset, kuten kvanttihyppyjen ja hienoviritteisten energiakenttien olennaisuus todellisuudessa. Mukaan lukien kuin toisistaan tietoisina liikkuvat hiukkaset. Tai se, että jo pelkän lämpenemisilmiön todellisuus on laadullisesti mikrotasolla aivan erilaista (esim. molekyylien tasolla, kun otetaan riittävän pieni otos, ilmeneminen on nykivää) kuin makrotasolla (riittävän suuressa otoksessa ilmenee vain tasainen lämmön nousu). Ja lämpö on sentään yksinkertaisimpia ellei yksinkertaisin fysikaalisuuden ilmiöistä.
  On siis syytä olettaa, että lämpöilmiötä paljon monimutkaisemmat psykologisetkin ilmiöt ovat eri tasoilla laadullisesti erilaisia. Valtavirran psykologia ei kuitenkaan suuntaudu tämänkaltaiseen ajatteluun. Se haluaa pitää vanhoista käsitteistään kiinni. Tässä on nähtävissä turtumista vanhoihin tapoihin ja takertumista mukavuudenhaluun – arkikäsitteisiin, joita vain hiukan hienostellaan ”tieteellisiksi”. Psykologian uudistamiseksi tarvittaisiin jonkinlainen psykologian Einstein – vaikkakin toisaalta kvanttifysiikan ja siihen liittyen neurologian edistyminen, molemmat tietysti voimakkaasti ryhmätöinä, taitavat olla perusta, jota pitää odottaa. Einsteinin jälkeen ei ehkä ole ollut enää mahdollisuuksia loistaa todella suuria synteesejä hallitsevana yksilönä, nerona…


2.2 VALTAVIRTA PSYKOLOGIAN LUONNE IHMISEN INFORMAATIONKÄSITTELYN YMMÄRTÄMISESSÄ

1) Valtavirran psykologiset suunnat ovat huvittavia, koska ne antavat ymmärtää, että psykologinen maailmanjäsennystapa on riittävä psykologisten ilmiöiden hahmottamiseen. Ja enemmänkin: ne antavat ymmärtää, ettei psykologisten käsitteiden rakenteissa ole lainkaan tulkintaa, vaikka mielestäni sitä on niissä tieteelliseksi tiedoksi harvinaisen paljon…

2) Valtavirtapsykologia ei em. luonteestaan johtuen koskaan hahmota psyykkisiä ilmiöitä perimmäisiltä lähtökohdiltaan moninäkökulmaisesti. Perimmäisiä näkökulmia esimerkiksi ajatteluun voidaan esittää ainakin nämä:

- Materialistinen ja mekanistinen (äärimmillään deterministinen) näkökulma: ”Mitä enemmän energiaa määrällisesti ja tiheydeltään eli intensiteetiltään sijoitetaan, sitä enemmän tapahtuu jokin tietty ilmiö”; ”Kaikkeen on periaatteessa olemassa selvä, yksikäsitteinen syy(t)”

- Informaation näkökulma: jokin materiaalinen, ainakin energiamäärällinen, minimi on välttämätön, mutta se ei sinänsä määrää mitään, vaan oleellista on informaation laatu eli sen 1) järjestäytyneisyysaste ja 2) järjestäytyneisyyden erityinen laatu / suuntautuminen. Informaation välittyminen on rinnastettavissa resonanssiin. Kuten akustiikassa ja homeopatiassa. Ja osittain tai kokonaan aktiivisen informaation energiakenttien välillä eli a) energiahoidoissa ja b) ihmisen ja isompien energiakenttien, esim. ihmisen ja Jumalan, välillä. (Entä milloin a ja b tapahtuvat osittain, milloin kokonaan? Asia riippuu paljolti ihmisen (ihmisen kaltaisen itsetietoisen olennon) intentiosta. Selvempää on ottaa käsittelyyn vain kohta a. Esim. rukoushoidot suuntautuvat yleensä pelkästään resonanssityyppiseen vaikutukseen ja jos rukoilija ei halua jotakin lopputulosta egollaan, niin hän ei tule hoidettavalle vahingossakaan antaneeksi omasta energiastaan – sen sijaan esim. Reiki-hoidossa puhutaan energioiden kanavoinnista, mikä on energioiden siirtämistä, vaikka siinäkään ei ole tarkoitus antaa omista energioista.)

- Holistinen, kvanttifysiikasta vaikuttunut energiakenttäkeskeinen näkökulma (sopii yhteen informaation näkökulman kanssa): ainakaan useimmissa tapauksissa ei ole olemassa yksikäsitteisiä syitä, vaan kaikki on tilastollista, todennäköisyyksiä. Tämän vuoksi se, että vaikka kykenisimme kuvaamaan ihmisen psyyken täydellisesti päämäärätasolta, emme olisi hänen ymmärtämisessään vielä pitkällä (kuten emme nyt vielä olekaan, valtavirran psykologian hallitessa psykologista tutkimusta (kuten siihen käytettäviä varoja) ja keskittyessä operoimaan rakenteeltaan päämäärähakuisilla käsitteillä).

- Teoreettisen filosofian yleissuhtautuminen, etenkin tietoteorian ja ontologian näkökulmat. Em. informaation ja holististen kokonaisuuksien näkökulmat haastavat vakavasti pohtimaan ymmärryksen ja totuuden suhdetta ajatteluun sekä toisaalta informaation olemassa olemista, riippumatta siitä, tiedetäänkö ja havaitaanko ajatusten fysikaalista perustaa ja tapahtumista yksityiskohtaisella tasolla. Jos informaation näkökulma hyväksytään keskeiseksi ja ihmisen tajunnan rakenne ja ilmiöt kyetään hienosti ja kiistatta sen avulla selittämään, se, että fysikaalinen tajunnan tutkimus (nykytieteessä lähinnä aivotutkimus) ei tarjoa mitään varmaa yksityiskohtaista tietoa ajatusten tapahtumisesta, on vain hiukan kiusallinen tosiseikka. Tällä kaikella en tarkoita, että psykologian pitäisi laajentua tontiltaan vakavaan syvimmän filosofian harrastamiseen, vaan sitä, että valtavirran psykologian perustavia metaratkaisuja, kuten sitä, mitä aloja hyväksytään psykologian lähialueiksi ja millä painoarvolla, tulisi uudelleen arvioida. Esimerkiksi neurologian painoarvoa tulisi vähentää. Informaatiokeskeisen näkökulman painottamisesta lopputuloksena todennäköisesti olisi, että psykologian käsitykset monista psykologisista ilmiöistä syvällistyisivät. Esimerkiksi rakkaus on syvällinen, moniulotteinen ilmiö ja sitä tutkitaan psykologiassa yleensä hyvin pinnallisesti. Niinpä hyvin FM Tuomas K. Pernu kirjoittaa käytännössä koko valtavirta psykologian pinnallisuudesta vastatessaan Helsingin Sanomien lyhyessä evoluutiopsykologisessa keskustelussa tammikuussa 2003 kahden keskustelukumppaninsa kirjoituksiin, tosin viittaamatta informaation näkökulmaan, mutta voihan asian muutoinkin oivaltaa. Aloittaen ”Kirjoitusten perustavin ongelma koskee niiden psykologisten ilmiöiden yksilöintiä, joiden oletetaan olevan luonnonvalinnan tuotteita." (Pernu (2003) Edeten sanojen erilaisiin tarkoitteisiin eri kulttuureissa, minkä hämäryyden myötä ei ole mielekästä kysyä siitä, miten jokin psykologinen ilmiö kehittyy ihmiskunnassa... (Kyseenalaista minustakin tosiaan ottaa lähtökohdaksi ihmisten samanlaisuus, koska planeetallamme on niin monenlaisia kulttuureja ja niin eri tavoin maailmaa käsitteellistäviä luonnollisia kieliä.)

3) Vaikka teoreettisen filosofian lähestymistavat hylättäisiin kokonaan, vakavan virheen psykologia tekee eristäytyessään informaation käsitteen analysoinnista ja vieroksuessaan logiikkaa ja jopa merkityksen käsitteen analysointia. (Ks. esim. matematiikan filosofinen pääteokseni: Raittila (1998), 54 – 66, missä tutkin informaation, logiikan ja merkityksen suhteita.) Esimerkiksi, informaatiota ei kannata jättää vain passiivisuus-aktiivisuus-jakoon nähden neutraalisti käytettäväksi psykologiassa ja kognitiotieteessä. Eräät kvanttifysiikan filosofit ovat fysiikan osalta ottaneet käyttöön käsitteen aktiivinen informaatio erotuksena passiivisesta informaatiosta. (Ks. esim. Pylkkänen (1989).) Edelleen merkityksen ja laadullisuuden käsitteiden yleistä merkitystä kiistämättä niiden analysointi yksittäistapauksissa kehittyneiden järjestyksen käsitteeseen liittyvien käsitteiden avulla on varmasti hedelmällistä. Sitä kautta päästään näkökulmaan, missä kaikki nähdään informaationa ja informaatio nähdään todella moniulotteisesti. Yksinkertaisestikin ajatellen voidaan nopeasti nähdä, että informaatiota on monta lajia. Ja mielestäni esimerkiksi strategista informaatiota on luonnossa kaikkialla ja siis myös ihmistajunnan yksinkertaisiksikin katsotuissa ”osissa” eikä vain joissakin tietoisissa ponnistuksissa.

4) Erityisen huvittavia valtavirran psykologiset suunnat ovat varmaan ns. Jumalan näkökulmasta. Ihmisen itsetarkkailun ”korkeimmassa tuotoksessa”, ”tieteellisessä psykologissa”, eräissä tapauksissa kutsutaan ihmisen tiedonkäsittelyä ajatteluksi vain muodollisista syistä. Toisin sanoen ihminen A ja ihminen B saattavat käsitellä tietoisesti jonkin ongelman tullen samoin päätellen samaan lopputulokseen. Psykologialle A ja B ovat välttämättä ajattelijoita, vaikka tosiasiassa jompikumpi tai molemmat ovat voineet olla pelkästään kopioijia. He ovat kopioineet esim. a) alitajunnastaan joskus aiemmin suorittamansa mutta unohtaneensa päättelyn, b) ihmisten tai luonnon kollektiivisesta kentästä alitajuisesti nappaamansa päättelyinformaation, ainakin sen lopputuloksen, minkä jälkeen usein päättelyaskeleet taakse päin ovat helppoja tehdä, c) ulkopuolinen avustaja, kuten enkeli, on syöttänyt heidän tajuntaansa ko. päättelyinformaatiota ja heidän tajuntansa on kopioinut sen itselleen.
  (En kuitenkaan tarkoita, että olisi tyhmää kopioida. Kopioituminen on osa ihmisen ja hänen ympäristönsä moniulotteista luonnollista vuorovaikutusta, halusipa hän sitä tai ei. Sitä tapahtuu tietysti myös toiseen suuntaan eli myös me säteilemme ajatuksiamme ja kokemuksiamme yleisiin energiakenttiin, halusimmepa sitä tai emme. Ihminen kopioi jopa alitajuisesti ja puhtaasti energeettisestikin joskus merkittäviäkin oivalluksia – yleisestä, vaikkapa hyvin perustavaa laatua olevasta Jumalan / luonnon kentästä tai jostakin erityisestä lähteestä, kuten joltakin tietyltä henkiolennolta. Tässä ykseyden ymmärryksessä voidaan muistuttaa myös perusenergioiden liikkeestä. Voidaan kysyä, miten ihmis- ja eläinyksilöiden tajunnat pysyvät koossa, tasapainossa, elleivät isompien, viime kädessä Jumala-kentän ansiosta. Ihmisten elämäntapahan on usein ei-meditatiivinen – se, mitä he tekevät elämässään, on ennemminkin heidän tajuntaansa hajottavaa kuin keskittävää, voimistavaa. Ja kuitenkin he pärjäävät, pysyvät yleensä ainakin samalla tietoisuudentasolla, mihin aikuistuttuaan pääsivät. Tässä kohdin voidaankin kysyä, mitä nukkuessa tapahtuu. Miten ihmistajunta alitajuisesti nukkuessa latautuu? Vrt. tässä yhteydessä myös niiden ihmiskehossa olevien sielujen tietoisuudentaso, jotka eivät nuku.)

5) Psykologian piilo-oletuksena näyttää olevan, että ajattelu on jotenkin erityisesti informaation käsittelyä. Tosiasiassa psykologian pitäisi vastata: mikä ihmistajunnassa ei ole informaation käsittelyä? Jos kaikki tajunnassa on informaation käsittelyä, eikö informatiivisen näkökulman pitäisi olla ykkönen ja eikö eri käsittelytapojen erojen kuvaamiseen pitäisi keskittyä paljon vakavammin?
  Valtavirtapsykologian ykkös- tai jopa ainoa näkökulma on kuitenkin se, että kaikki on kuvattavissa tai kaiken tulisi olla kuvattavissa hyvin päämääräpitoisilla käsitteillä.
  (Esimerkiksi vaikka ajattelua ilmiönä kuvattaisiin laajasti, filosofian näkökulmasta käsitteenä se on valtavirran psykologiassa jotakin sellaista yksinkertaista kuten ”Ajattelu on päättelyn yrittämistä tai suorittamista tai meta-ajattelua kuten ajattelun kehittämistä”.)
  Ja vielä naurettavammin: laajaa ajatteluilmiön kuvaamista kutsutaan peräti ajattelun määrittelyksi. Näin ihan abiturienteille ja eri oppilaitosten pääsykokeisiin tarkoitetussa psykologian oppikirjassa Psyyke – kertaajan opas (Salo-Gunst – Vilkko-Riihelä (2000), 125)
  Kuitenkin on mm. niin, että hyvin paljon päämäärällisyyttä painottavat psykologiset käsitteet johtavat helposti staattisiin ja muutoin rajoittuneisiin muotoiluihin. Samaan aikaan kaikki kuitenkin tietävät, että ihminen voi selvästikin muuttaa ajattelunsa luonnetta vain ajattelemalla ajattelunsa olevan jonkin tietyn tyyppistä tai ryhtymällä ajattelemaan jollakin erityisellä tavalla. Olipa ihmisen käsitys ajattelustaan objektiivinen tai vähemmän objektiivinen, uskomuksillaan ihminen joka tapauksessa voi – objektiivisesti todennetusti – muuttaa ajattelunsa luonnetta. Tämän seurauksena – toisin kuin valtavirtapsykologia asian esittää – ajattelun ajattelu voi olla vähintään yhtä tärkeä käsite kuin ajattelu.

6) Kohta 4 ja kohdan 5 päämääräpitoisuus-ajatus osoittavat, että miten ikinä valtavirran psykologia haluaakin ajattelu-käsitteensä määritellä, se on aina perusrakenteeltaan sitä mitä se on nimenomaan tietoisuuden näkökulmasta, se on luotu 100 %:sti tietoisuuden prosesseja kuvaamaan ja vain suoraan siirretty alitajunnankin ajatteluksi. Näin on tehty, vaikka alitajunnan ajattelu (vastaava informaationprosessointi kuin tietoisuudenkin ohjaama) myönnettäisiin tärkeäksi ilmiöksi. Miksi? Siksi että psykologit vain haluavat asian olevan niin – ilmeisesti mukavuudenhalustaan ja vanhaan tottumisestaan.

7) Filosofisesti kaikkein älyttömintä ja sivistymättömintä valtavirran psykologisissa suunnissa on se – erityisesti henkisestä näkökulmasta paljastuva – piilo-oletus, että ajattelu jotenkin luo ihmisen vapauden. Ihmisen sisäinen vapaus on tietysti ihmisen tietoisuuden tila ja tietysti ihminen on tietoisuudessaan luonut itselleen järjestäytyneen minän ja minäkuvan. Ja tietysti ajattelu luo ja ylläpitää ihmisen vapauden tunnetta ja objektiivistakin vapautta. Mutta on naurettavaa ajatella, että ihmisen vapaus olisi pohjimmiltaan hänen ajattelustaan lähtöisin siinä merkityksessä, missä valtavirran psykologia käsitettä ”ajattelu” käyttää.
  Kokonaan toinen asia on, että ajattelu paljastaa ihmisen perimmäisen vapauden erityisen herkästi. Siksi että maailman hahmottamisemme on hyvin symbolipitoista, informaatiokeskeistä. Tavallisilla eläimillä – sikäli kuin valtavirran eläinpsykologia osuu oikeaan – on viestinnässään vain signaalijärjestelmä, joka on peritty, sidoksissa välittömiin ärsykkeisiin, merkit vaistonvaraisia, merkkien määrä rajallinen ja koko järjestelmä muuttuu hitaasti. Ihmisillä taas on avoin, kehittyvä symbolijärjestelmä, joka on riippumaton välittömistä ärsykkeistä (mikä mahdollistaa myös hyvin liikkumisen ”menneisyydessä” ja ”tulevaisuudessa”), merkkien määrä rajaton ja missä keskeistä on käsitekeskeisyys ja käsitteiden hierarkiat ja yleensä metatasot, joiden lisäämiselle ei ole mitään periaatteellista rajaa. Tosin on kyseenalaista, voidaanko sen lisäksi, että on ajattelu ja ajattelun ajattelu, väittää vielä esimerkiksi niin, että ihminen voi aidosti ajatella ajattelun ajatteluaan. Ihminen voi tietysti ajatella ajattelun ajattelustaan muodostamiaan ajatuksia, mutta sekin on mielestäni pohjimmiltaan vain ajattelun ajattelua, 2. kertaluokan päättelyä.
  Valtavirta psykologia näyttää sokaistuneen mekanistisuuteen lähtien siitä tosiasiasta, että ihmisen ajattelu paljastaa ihmisen perimmäisen vapauden selvästi ja mitään parempaakaan paljastajaa ei näytä olevan sille saatavilla. Valtavirran psykologiassa harvoin puhutaan ihmisen vapaudesta tai – kuten se haluaa asiaa nimittää – esim. itseohjautumisestakaan, mutta em. sokaistuneisuus näkyy siinä, miten ihmisen informaation käsittelyn käsitteistö on muodostettu. (Huom! Em. kirja puhuu tässä yhteydessä aina vain tiedonkäsittelystä – vaikka tarkoittaa informaationkäsittelyä – mikä on iso virhe.).
  Ajattelu on ihmisen henkisen kasvun ja jossain määrin myös tietoisuudentason kannalta neutraali ilmiö. Jos valtavirran psykologia ottaisi paremmin huomioon ihmisen henkisyyden ja henkisen kasvun, esiin nousisi muitakin mahdollisuuksia ainakin aavistella ihmisen vapauden ilmenemistä kuin vain ajattelu tai muu normaali informaationkäsittely.

Kannattaa lukea ko. kirjan kuvaus ajattelun kokonaisuudessaan, koko epämääräisyydessään, sivulta 125. Huipentuen toteamukseen: "Ajattelu vapauttaa ihmisen tässä ja nyt olevasta konkreettisesta tilanteesta; mielikuvien ja kielen avulla ihminen luo psyykkistä maailmaansa.” (emt., 125)

Huomattava on kuitenkin, että valtavirran psykologia varaa ajattelulle kapean päämäärähakuisen roolin erotettuna havaitsemisesta, oppimisesta ja muistamisesta, vaikka ensivaikutelmalta kuulostaa laajalta kun em.:ssa esitetään: ”Ajattelu liittyy kaikkeen psyykkiseen toimintaan yksinkertaisia refleksejä ja täysin automatisoituneita toimintoja lukuunottamatta.”
  Sivulla 132 esitetään sentään J. P. Guilfordin jonkin verran laajempi käsitys (mikä on vielä kuitenkin kaukana omasta näkemyksestäni), missä luovuus on osa tiedon käsittelyä (jostain syystä tiedonkäsittely kirjoitetaan kirjassa kahtena sanana): 1) ihmisen ”tiedon käsittely” jaetaan vain kahtia muistiin ja ajatteluun. 2) Ajattelu jaetaan kolmeen osaan: tunnistava ajattelu, luova ajattelu ja arvioiva ajattelu. 3) Luova ajattelu jaetaan konvergenttiin (yksinkertaistaen sanottuna tavanomaiseen, mitä älykkyystestit mittaavat) ja divergenttiin (yksinkertaistaen sanottuna epätavalliseen, erityisestikin erityisen omaperäiseen ja joustavaan) ajatteluun.

8) Erityisen hassua on sellainen psykologia, kognitiotiede ja varmasti moni muukin tieteen ala, joka koettaa muodostaa yhtä jättikäsitettä selittämään suurta joukkoa erilaisia ilmiöitä. Psykologiassa tällainen käsite on perinteisesti ollut ”persoonallisuustyyppi”, varsinkin kun persoonallisuustyyppejä on perinteisesti katsottu olevan olemassa vain vähän. Persoonallisuustyypeillä selittäminen on katsottu kuuluvan psykologian alaan, vaikka itse selittämisen pinnallisuus, makrorakenteisuus ja syvempää psykologista tutkimusta hyödyttämättömyys viittaisi siihen, että sitä voitaisiin yhtä hyvin käyttää muissakin ihmistieteissä ja psykologian kannattaisi jättää sellaisten rakentelut toistaiseksi vähemmälle.
  Uudempi esimerkki on skeeman käsite. Sitä on käytetty monessa merkityksessä. Ulric Neisser kirjoittaa ”kognitiivisen psykologian” alaan kuuluvassa kuuluisassa kirjassaan Kognitio ja todellisuus. Alkaen: (…) ”Skeema on havaitsijan sisäinen osa havaintosyklistä, osa, jota kokemus voi muuttaa ja joka liittyy erityisesti juuri kyseessä olevaan havaittavaan ainekseen." (…) (Neisser (1982), 50, alkut. 1980)
  Kannattaa lukea tuosta alkaen vähän matkaa s. 50, 51-52. (Tekijänoikeussyistä en voi lainata enempää.)

En väitä, etteikö skeeman käsitteestä voisi olla jotain hyötyä ajattelunkin mallintamisessa. Miksipä väittäisin, kun en kaikkiin skeeman määritelmiin ole edes perehtynyt. Mutta jatketaan tähän kuuluisaan Neisserin kirjaan perehtymistä. Varsinkin seuraavassa sitaatissa käy vielä aiempaa selvemmin ilmi, miten Neisser selvästi haluaa psykologian valtavirralle tyypillisesti hallita paljon enemmän kuin mihin kyvyt riittävät. Esimerkiksi hän ei halua erotella edes yleislaadullisesti eri tasoisia ohjelmia tai edes rakenteita. Tietokonetieteessä erotellaan ainakin ohjaus- ja suoriteosarakenne ja usein niistä lähtien muodostetaan tarkat prosessien rakennemallit, mutta Neisser esittää, että skeeman käsite kattaa erottelematta molemmat, perustelematta ratkaisun mielekkyyttä millään tavalla. Lisäksi hän pysyy kaukana mielestäni tärkeästä energiaprosessien näkökulmasta.

Skeeman käsitteen huonouden oivaltamisella on merkitystä ajattelun ymmärtämisen kannalta juuri siksi, koska psykologiassa ajattelu liitetään kaikkeen informaationkäsittelyyn.
  Skeemat liittyvät myös tunteisiin. Ei ole siis mitenkään ihmeellistä, että olen tässä julkaisussani lähtenyt etsimään ajattelun ja tunteiden yhteistä perusluonnetta.