Ajattelun ja tunteiden perusluonne 4

4. YLEISIÄ HUOMIOITA

Tuskin kukaan luonnontieteellisesti sivistynyt kyseenalaistaa sitä, että ajattelu ja tunteet ovat yleisimmällä tasolla kuvattuna jollain tavoin järjestäytyneen energian liikettä. Prosesseja paitsi psykologisessa niin myös objektiivisessa ajassa siten, että valveilla ainakin ajoittain jotenkin järjestäytynyt ”minä” voi tarkastella itseään. Ja että ajattelua ja tunteita on hyvä hahmottaa muodollisesti, muun muassa holistisesti, atomistisesti, systeemi- ja peliteoreettisesti, pikemminkin kuin mystifiointiin ja tarpeettomaan eksistentialismiin vivahtavasti olemuksellistaen.

  Voimmeko jatkaa näistä lähtökohdista johonkin sellaiseen yksityiskohtaisempaan käsitykseen, mihin ihmistieteiden saavutetut ja tulevat käytännön tulokset vaikuttaisivat korkeintaan vähän?

  Ainakin joitakin arkikokemukseen liittyviä huomioita voi tehdä. On esimerkiksi ilmeistä, että varsinkin voimakkaissa kokemuksissa ajan subjektiivinen kokeminen vaikuttaa tunneprosesseihin vähintään alitajuisesti.

  Mutta hahmotetaanpa ajattelua yleisesti. Tiedämme, että kyse on ajattelusta, kun 1) kyse on loogisesta prosessista, joka ilmenee itsetietoisella olennolla ja 2) joka etenee siten, että sen vaiheita voi kuvata – ainakin lähtötilannetta ja lopputilannetta. Lisäksi 3) samanaikaisesti tietoisuudessa ja alitajunnassa prosessi etenee jollakin ainakin osittain rajatulla tavalla informaatiohakuisesti ja jatkuvasti tiedostamattomalla tasolla esimerkiksi eri järjestysideoita kokeillen. (Tämä ei tarkoita sitä, että informaatio parhaista tuloksista ajattelun kuluessa yrityksistä huolimatta välttämättä lisääntyisi määrältään tai järjestyneisyysasteeltaan tai (ja tämä on osittain arvokysymyskin) laadultaan, vaikka ajattelemisen edetessä informaatio huonoista ajattelupoluista välttämättä lisääntyykin.)

  Ja kun jatkamme ajattelun hahmottamistamme, huomaamme, että se on yhä vähemmän meidän ymmärtämämme ilmiö. Tieteen kehittyessä olemme viime vuosikymmeninä oppineet enenevästi, että ajattelun ja yleensä elämän monimutkaisetkin mekanismit ovat hyvin energiatehokkaita, holistisia, pitkälti automatisoituja ja ehkä monitasoisiakin. Ajatteluun liittyvät varmasti voimallisesti – aina yksinkertaisista lähtökohdista lähtevät – soluautomaatit (ks. esim. Wolfram, Stephen: A New Kind of Science (2002)) ja geneettiset algoritmit. Ainakin fraktaalit ovat kaikille tuttuja yksinkertaisista kaavoista syntyviä loputtomia ”ihmeitä”. Kyse ei ole vain siitä, että ”luonto näyttää tietävän tehokkaat yksinkertaiset kaavat”, joista syntyy muun muassa fraktaalirakenteita, vaan luonto alitajunnassammekin myös kokonaisuuksien tasoilla tunnistaa itse luomansa järjestykset ja ulkopuolellaan havaitsemansa järjestykset. Valtavassa informaatiotulvassa järjestyksien tunnistuskyky on äärimmäisen tärkeä asia. Ihminen selviää uskomattomista informaationkäsittelyprosesseista tavalla, jota emme täysin hahmota (muutoinhan ainakin teoriatasolla kykenisimme kuvaamaan ihmistä vastaavan koneen), mutta eri järjestystyyppien hahmottaminen ei liene nykyiselle ihmiskunnalle ylitsepääsemättömän vaikeaa. Kyse on vain siitä, että järjestyksiä ja niihin liittyviä asioita ei ole tutkittu kovin paljon. (Yleistajuista esitystä asiasta on suomeksi ainakin kirjassa Bohm – Peat: Tiede, järjestys ja luovuus (1987, suom. 1992).)

  Ihmisen ajattelukoneisto toimii pelkästään informaatiohakuisesti, erityisen herkästi nimenomaan tuoretta informaatiota pitkäaikaismuistista ja havainnonsisällöistä päätellen muodostaen (ellei ihminen käske sitä hakemaan vain vanhaa informaatiota). Näin silloinkin kun ihmisyksilö on motivoitunut ajattelemaan vain löytääkseen syitä vihata joitakin ihmisiä tms. ja siten välillisesti hänen ajattelunsa voitaisiin nähdä tiettyjen tunteiden tuottamisena. Arkiajattelussa kenties hahmotamme asioita olemuksellisemmin, mutta käytännössä ihmisen henkinen toimintajärjestelmä ei tunnista mitään muuta kuin informaatiota.

  Osoituksena tuoreen informaation tärkeydestä ja informaatiolle herkkyydestä voidaan ottaa aivotutkimuksen uusi löytö peilisoluista. Ihmisen aivoissa peilautuvat toisen ihmisen tunteet siinäkin tapauksessa, että ihminen ei menisi ”tunteella” eli myötäeläen hänen tunteisiinsa ”mukaan”.

  Ihmisen tunteet tuntuvat ja ne voidaan jossain määrin ihmistieteissä huomioida pelkästään laatuina, joita voidaan käsitellä lähinnä kokonaisuuksina, mutta on ilmeistä, että ne ovat ajattelun ohella energian liikettä ajassa, omanlaisiaan informaatiosysteemejä, joita voidaan käsitellä hyvinkin atomistisesti. Se, että aivotutkimus ei tässä vaiheessa kuitenkaan tuota fyysisellä tasolla pysyessään kovin paljon kiinnostavia tuloksia atomistisissa tarkasteluissaan, on väliaikainen tilanne. Ja se, että tunteet saatetaan kokea erittelemättömissä olevina tasaisina, ehkä jopa irrallisina, laatuina, ei muuta sitä, etteivätkö ne energeettisesti olisi myös prosesseja ja useamman, ehkä hyvinkin monen tekijän tulosta aivan kuten useimmat maailmassa mahdollisista ja ilmenevistä väreistä. (Itse asiassa hyvin harvoin luonnossa tapaa kolmea perusväriä puhtaina, keskivalöörisinä.) Se, että koemme asiat laatuina, on vain osa luonnon käytännön syistä yksinkertaistavaa tyyliä. Samalla tavalla ajattelumme on arjessamme usein melko intuitiivista, laatuihin liittyvää…

  Itse asiassa on täysin haaveellista kuvitella, että jokin olisi olemassa itsessään, omassa avaruudessaan. Kaikki on suhteellista ja toisistaan riippuvaista – ”ilman valoa ei ole varjoa ja päinvastoin”. Voidaan olettaa, että luonnolta on ollut energiatehokkain ratkaisu luoda sekä ajattelulle että tunteille samanlainen perusta.

  Yleisesti voidaan sanoa, että vaikka ihmisen tajunnan selittäminen on vielä kaukainen haave, on varmaa, että fysiikka antaa perustan vain sellaisille malleille, joissa energian ja informaation, erityisesti tuoreen informaation liikkuminen on keskeistä. (Korostan asiaa, koska minusta tuntuu, että sen tietäminen jää helposti ilman olennaisia seurauksia.) Ne psykologiset mallit, joissa energian liikkuminen ei ole keskeistä, ovat yleensä myös sellaisia, joissa sitä ei myöskään ole havainnollistettu. Sellaiset tulevat poistumaan tai – energian liikkumisen (käytännössä vuorovaikutuksen) näkökulman korostuessa – muuttumaan varmaankin jo tämän vuosisadan kuluessa. Tietysti käytännössä tähänkin asti psykologisten mallien enemmistön tulkinnassa on kuvattu energian liikettä, mutta se näkökulma ei ole tietääkseni ollut merkittävä, mikä on siis näkynyt malleissa visuaalisesti... Ja tulkinnassa siten, että esimerkiksi tajunnan kolmijakoinen malli – millainen se sitten kulloinkin onkin ollut – on ollut lähinnä tyyppiä ”kolme lähes sulkeutunutta maailmaa”, joiden yhteisnimitykseksi on vain päälle liimattu ”tajunta” -nimilappu.