Self-Identity Ho'oponopono - Ei rajoja -kirjan kirja-arvio

Tahdotko luopua halustasi parantaa ketään, jos sinulla sellainen halu on?

  Tahdotko luopua suuntautumisestasi tai halustasi olla hyvin innostunut kaikista jumalallisuuden vaikutuksista silloin kun ne hienoiksi ymmärrät?

  Nuo ovat ehdottomia edellytyksiä, jotta Ei rajoja -kirjassa kuvattu - muun muassa parantava - menetelmä voi onnistua.

Olkoonkin, ettei siitä haittaa ole, jos innostut kyseisestä kirjasta ja sen menetelmästä. Itsekin innostuin suuresti niistä luettuani tuon kirjan ja vähän muuta vuonna 2012. - Ja voi olla niinkin, että ilman innostumista et ota kyseisen menetelmän oppimista ja toteuttamista vakavasti.

  Mutta useimmilla meistä ideologisoituminen ja muu egoilu tapahtuu kovin helposti, olipa opittu asia miten hieno hyvänsä... Ja sitten tulee vääränlainen, takertunut pitkäjänteisyys - tai lyhytjänteisyys, jonka myötä ei tule lainkaan sitä, millä on merkitystä: pitkäjänteisyyttä, pitkäkestoista motivaatiota, "egottomuutta" (mm. sitä, ettei käytetä menetelmää lohdun hakemiseen tai vain kun on itsellä vaikeita tunteita).

Hyvin suurta Luottamusta vaativa menetelmä on kyseessä.

  Ja kannatan ja hehkutan sitä, vaikka en ole sitä edes kunnolla kokeillut.

  Itse asiassa sen maksimaalinen, ennätysmäinen vastuu-käsitys on ollut kaikessa kiehtovuudessaankin jotain sellaista, johon en ole ollut vielä valmis.

Tämä postaukseni on muutenkin täydellisesti uskon asiaa eli yliälyköt ohittakaa. Tässä on kyse sieluna mutta maadoittuneena elämisestä. (Ei haaveilusta. Toki voi haaveilla, mutta vain tulokset innostavat...)

Ihaleakala ohjeistaa Vitalea näin täydellisen lujaa:

"Jumaluus ei ole mikään palvelija. Et sinä mitään Häneltä pyydä vaan puhdistat vain."

Kasvattava kiitollisuuselämä

Kohtalaisesti maallistettu ja noin kolmasosan pidennetty versioni 6,5-liuskaisesta Kiitollisuus - hyveistä nautinnollisin, nautinnoista hyveellisin -artikkelistani (Minä Olen 1/2004). Kirjoitin tämän vuoden 2007 syksyllä. Pientä kieliasun viimeistelyä 22.4.13.

Saate

Kasvattava kiitollisuuselämä on aivan oma ideani. Hedelmällinen ajatuskoe ainakin sille, joka kunnolla - myös meditatiivisesti - syventyy kiitollisuuden ideaan.

  Tai ainakaan en ole mistään läheskään vastaavaa ideaa löytänyt suomenkielisestä kirjallisuudesta ja netistä, jossa olen lueskellut lähinnä vain suomen ja englanninkielisiä tekstejä.

  Kyseessä on vuoden 2003 puolen vuoden ja noin sadan liuskan tutkimiseni tiivistys.

Alla oleva lopullinen, vuoden 2007 versio on varovaisempi kuin Minä Olen -lehden versio ideani tehon suhteen.

  Olin kyllä jo 2003 syksyllä Minä Olen -lehden artikkeliani kirjoittaessani jonkin verran epäileväinen. Ja toinkin artikkelissani ilmi varauksiani.

  Kiitollisuus on kyllä - ainakin jonkin verran tietoisen henkisen kasvun tahdon ihmiselle - tärkeä, hoitava ja muutoin rakentava ihanne. Eikä vaikeissakaan elämäntilanteissa useinkaan keinotekoinen ilmiö, joten sille voisi ajatella rakentuvan siihen panostaen enemmänkin... Onhan jokaisessa ihmisessä jotain hyvää... Ja tunnetusti itsensä rakastamiseen panostaminen on yleisesti ottaen - ainakin pitkällä tähtäimellä - ykkösratkaisu kaikkiin ongelmiin.

  Mutta onko sittenkään mieltä suositella kenellekään ideani mukaisesti kiitollisuuden ottamista pysyvästi oman henkisen elämän keskiöön? Voiko sellainen olla yleensä kenellekään ykkösratkaisu kaikkeen, edes siten viisaushakuisesti kuin artikkelissani esitän?

  Kiitollisuus on sydänenergiaa rajaavaa... Ja se hyvä, mitä kiitollisuudessa on, on juuri sen taustalla oleva sydänenergisyys.

  Toisin sanoen sisäisesti vapaa elämä on ihanteeni ja siinä mielestäni tunteet ilmenevät luontevasti vain kuin meren aallot. Kun ihminen aina ajoittain tulee eheämmäksi (tai siltä näyttää), niin hän kokee ajoittain kiitollisuutta. Mutta kiitollisuus ei ole automaattiratkaisu. Eikä itseään pidä suuresti mihinkään pakottaa...

  Todelliset muutokset tulevat todennäköisimmin pienin askelin...

Joka tapauksessa aiheeseen kannattaa syventyä.

  Monelle kiitollisuus on harvinainen keidas oravanpyörien maailmassa. Onnen ajan eräs resonanssimaailma. Jotain, josta haluaa vain nauttia.

  Pikaisesti ajatellen ihminen saattaa ajatella, että kiitollisuus on jotenkin jumalallisuuden spontaania ilmenemistä.

  Ja onhan niin, että Sydänkeskeiset ihmiset vaistoavat, että kiitollisuudessa on jotain parempaa ja syvällisempää kuin tavanomainen self help -liikkeen itsetunnon kohottelu. Siis positiivarius, maailman Kahtiajakaminen ja vain pintamuodoissaan vaihteleva yllytys "älä ole negatiivinen, vaan positiivinen". Sitä tavallista kriisitilanteisiin sopivaa psyykkausta itse asiassa myös moni "henkinen" opetus on.

  Helppoa on todennäköisesti ainakin huomata löytäneensä mielialan, joka kiinnittää mieltä suhteellisuudentajuisuuteen...

Tätäkään tekstiäni en siis nyt lähtenyt suuresti uudistamaan.

  Vaikka viime vuosien ajattelussani on tapahtunut eteenpäinmenoja etenkin rakkaus-käsitteen suhteen. Ja sen suhteen, milloin, missä ja miten sitä kannattaa lähestyä.
  Tässä artikkelissa käsittelen kuitenkin muun muassa rakkautta mielestäni huomattavasti korkeatasoisemmin kuin yleensä kulttuurissamme.

22.4.13

S. R. 

******

Kasvattava kiitollisuuselämä

Kiitollisuus on hyveistä miellyttävin ja nautinnoista hyveellisin, väittää ranskalainen filosofi André Comte-Sponville (1952 -). (Comte-Sponville (2001), 173) Hän kuvailee kiitollisuutta muun muassa nöyräksi iloksi. 

Uskontojen yhteisyyden syventäminen hengellisten johtajien tehtävänä

Tutkielma 15.3.04.

Yleisaiheenani tässä tutkielmassa on kristilliset kirkot, johtajuus ja maailmanrauha.
  Koska useimpien uskontojen yleisluonteen tietäen ei ole mieltä tavoitella uskontojen yhteisyyttä erillisenä maailmanrauhasta.
  Erityisesti näkökulmanani on uskontojen keskinäisen ymmärryksen, sovinnon, kaiken rauhanomaisen kohtaamisen ja yhteistyön ym. yhteisyyden edistäminen etenkin kristillisissä organisaatioissa.


Saate
Kirjoitin tämän tutkielmani suurimmaksi osaksi lokakuun lopussa 2002.
  Viimeistelin - lähinnä vain kieliasultaan - tämän 14.-18.4.13.
  (Syvempi uudistaminen olisikin ollut hyvin suuritöinen homma. - Lopputuloksesta olisi tullut hyvin toisenlainen. Mutta uskon, että tämäkin on hyvin ainutlaatuinen ja olisi hyvin monelle edelleen merkittävä...)
Kuulostiko aihemäärittelyni yllä muuten liian korkealta arvoihin ja päämääriin liittyen?
  No, uskon inhorealisteiksikin itsensä mieltävien voivan saavani tästä työstäni merkittäviä inspiraatioita.
  Toiseksi, kristityissä on paljon positiivisuutta muutoinkin kuin mustavalkoisesti ymmärtäviä.
  (Vrt. Barbara Fredricson: Positivity -kirja - ja positiivinen psykologia: http://positiivinenpsykologia.wordpress.com/2013/04/11/negatiivisuuden-hyvaksyminen/ )
  Kolmanneksi, Lähi-Idän tilanne on nyt 18.4.2013 mielestäni huolestuttavampi kuin koskaan elinaikanani.
  Inspiroiden kommunikoimaan. (Sen sijaan, että tämäkin työ olisi jäänyt pöytälaatikkooni.)
  Lähi-Idässähän kärjistymisten ytimessä on muun ohessa se, että eri uskontojen rinnakkaiselon tulisi sujua.
  Uskontoja, maailmanlaajuisesti merkittäviä luonnonvaramääriä, ihmisiä, köyhyyttä sekä suuria tulo- ja oikeusvaltiollisia eroavuuksia on Lähi-Idässä paljon ja tiheässä.
  Rauhanomaisen yhteisyyden mahdollisuuksia heikentää jatkuvasti se, että kaikki "maailmanhaltiavallat" (USA, Venäjä, Kiina...) ovat hyvin maallisin motiivein hallitsevien oligarkkien käsissä. Ja etenkin Yhdysvaltoja piinaa valtionvelka, joka "pakottaa" sen käyttämään kansainvälisen lain vastaisia tarkoituksia ja menetelmiä ympäri maailmaa niitä kohtaan, jotka eivät alistu sen intresseihin.

Tutkielmani on vanha, mutta näkökulmani ydinolemus tässä tutkielmassa on minulle edelleen mielenkiintoinen.
  Muun muassa siksi, että

  1) on edelleen Suomessa harvinaista lähestyä suvaitsevaisuuden kaltaisia aiheita tyyleilläni eli muutoin kuin yliälyllistäen ja/tai ylitunteellistaen;
  2) koetan aina ymmärtää johtajuutta syvällisesti ja onnistuin tässä tutkielmassa saavuttamaan joitain kestäviä ideoita.

Esimerkiksi tässä on yliälyllistämistä suvaitsevaisuudesta - mainitsen, koska tässä on harvinaisia, kiinnostaviakin oivalluksia sisältävä postaus: http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131710-onko-suvaitsevaisuus-vain-teeskentelya-ja-nayttelemista . (Toki harvinaisia oivalluksiakin sisältävä postaus.)
  Kohdasta 2 taas mainitsen, että eräitä suosikkejani ovat Jim Collinsin kaikki suomennetut kirjat. Varsinkin uusin eli Tietoisesti paras (2011, suom. 2013).

Johtajuus-aihe on minua kiehtonut luovin ja henkisen kasvun näkökulmiin soveltavin tavoin 80-luvulta asti Ja 90-luvulta asti paljolti myös liiketaloudessa.
  Isojen kokonaisuuksien johtajuus on sitten toisaalta kiehtovampi, toisaalta latistavampi ajattelun aihe kompromisseihin ja vaikutusmahdollisuuksien laajuuteen liittyen.
  Suoraviivaisesti edeten toki kaikki olisi yksinkertaista.
  Kuten se, että uskonnot voisivat painottaa vegaaniutta.
  (Vrt. esim. Frank Mann: http://freefromharm.org/videos/educational-inspiring-talks/father-manns-journey-to-embracing-a-vegan-vision-of-christianity/ )
  Ja löytää yhteisyyttä toistensa kanssa muutoinkin eläinten oikeuksiin liittyen. - Varsinkin Suomessa, koska täällä on laajamittaisesti turkistarhausta ja laittomasti kohdeltujen teollisuuseläinten kuvaamisesta rangaistaan.
  Suuremmissa kuvioissa on valtauskontojen konservatismissakin usein kyse muun muassa denialismista (sokeasta kieltämiskeskeisyydestä). Oleellisesti samantyyppisesti kuin ääriliikkeissä.


18.4.13

S. R.
******

Kiitokset inspiroivasta kiinnostuksesta Iikalle, Sarille ja Jaakolle.

Sisällys
 

Päämääriäni ja aiheeni nykytilanteen kuvausta

Yksinkertaiset perusratkaisut ovat valttia  

Johtajuus, arvot ja päämäärät  

Johtajuuden laatu

Odotukset lähtökohtina

Tärkein aloitusnäkökulma johtajuusvision muodostamiseen

Irrallinen johtajuus-näkemyksen muodostaminen 

Hyvällä johtajalla on tunneälyä  

Uskonnollinen johtajuus ja tulosvastuu / laadun arviointi  

Yritän keskittyä siihen, miten ihmisiä johdetaan  

Uskonnollisen johtajuuden ajaton paikka ja päämäärien ihanneluonne  

Yhä uudelleen on kysyttävä: miten lähestyä johtajuutta  

Johtajuudessa on ratkaisevinta näkökulmien määrittäminen

Johtajuuden haasteiden tavallisimmat sumentumistavat

Johtajuuden hahmotelmia ja vastuullisuuden näkökulmaa

Lopuksi

Kirjallisuus

PÄÄMÄÄRIÄNI JA AIHEENI NYKYTILANTEEN KUVAUSTA

Miten tutkia uskonnon, rauhan ja johtajuuden suhteita, etenkin uskontojen välisen kohtaamisen, ymmärryksen, sovinnon ja kaiken rauhanomaisen yhteistyön edistämisen näkökulmasta?

  Tietenkin miltä tahansa osapuolelta sopii odottaa ainakin ajatuksellisesti merkittävää panosta tähän yhteisen hyvän etsimiseen. Mutta tässä kirjoituksessa pohdin aihettani etenkin kristillisten kirkkojen osalta, koska tunnen ne paremmin kuin muut uskonnolliset yhteisöt.

  Ainakin on torjuttava vastustajieni leimaväitteet, kuten se, että laajempi ekumenia tai jopa pienempikin uskontojen yhteisyys olisi välttämättä aina relativistista ja / tai pluralistista.

  Lähtökohdathan voivat olla monessa mielessä jopa tiukkoja ja silti lopputuloksena terveestä hengellisestä elämästä on avarakatseisuus ja Jumalan ilmentymisen näkeminen kaikissa uskonnoissa ja osin jopa ateistien elämässä. Ja kolmanneksi tietysti varovaisuus toisten uskonkokemusten ennakolta olettamisissa.

  On todella tyhmää uskonasioissa lähteä puhumaan toisten uskonkokemuksista – puhumattakaan niiden ryhmistä, jopa kokonaisista uskonnoista – ilman esimerkiksi omakohtaista melko vapaasti osallistuen tullutta kokemusta kyseisistä uskonnoista.

  On parasta vain kysyä yksinkertaisesti: Miten saavuttaa uskontojen yhteisyyttä?

  Kysehän on siitä, että oleellista ei ole nyt taistella älyllisten järjestelmien tasolla, vaan saada uutta tiedostamista ja uusia polkuja hengenelämään!

  En tarkoita sitä, että tulisi välttämättä joka tilanteessa pyrkiä uskontojen sisällölliseen tai jopa muodolliseen ykseyteen, vaan pienemmät päämäärät ovat valttia. Kun päämäärät ovat sopivan kokoisia, ihmisillä on motivaatiota niitä todella tavoitellakin. Suuntaankin tämän kirjoituksen todellisille uskontojen yhteisyyden työntekijöille – en taivaanrannan maalareille, joita on paljon enemmän.

  En myöskään tarkoita, että meidän tulisi ensisijaisesti pyrkiä älylliseen ykseyteen, kuten samaan teoreettiseen käsitykseen Jumalasta. Paljon oleellisempaa on pyrkiä luomaan tehokkaimpia käytäntöjä saavuttamaan Jumala–yhteys – tai miten kukin sitä nimittääkään. Ja jakamaan kyseistä tietotaitoa ja Olemisen resonanssia.

Rauhanrukoileminen ja kristillisyys - Osa oheismateriaaleistani alustamaani Näky ry:n Teemailtaan 19.4.01 (kaikkea tarkistamatta hieman uudistettu 12.4.13)

Huom. Jos sinulle ei sovi sana "Jumala" tässä kirjoituksessani, korvaa se jollain sinulle sopivalla sanalla. - Ei tällaisessa asiassa ole varaa jäädä sanoihin kiinni.

Ydinsanomani on se, että rauhanrukouksilla voi olla puheenaiheeksi asti merkittävää merkitystä vain, jos rauha on muutoinkin oleellista rukoilijain elämäntavassa korkeamoraalistenn rukousten ja Luottamuksen kautta.

  (Onko Luottamus sitten helposti vaarallisesti sokeaa? Siitä keskusteltiin Näky ry:ssä hyvin. Ja keskustelussa esittämäni näkemykseni tulen esittämään lähiaikoina tässä blogissa.)

Jumala on ykseys - kommentteja

Artikkelini. (Etsijä 4/2000 + hieman uudistettu 31.10.02)

Kai Alhanen ja Tuukka Perhoniemi kävivät ansiokkaasti haastattelemassa uskonnonfilosofian professori Heikki Kirjavaista (Etsijä 3/2000, s. 14 - 19). Inspiroiduin uskonnonfilosofisesti ja laajemminkin, koska mielestäni filosofia ei irrallisena vain itseensä ja arkikokemukseen tukeutuen useinkaan toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Kristillisen etsimisen lähtökohdista + Jälkisanat

Kolumnini Etsimisen lähtökohdista (Etsijä 4/2000)

Versio 2 (= hiukan uudistettu 31.1.01)

Mistä lähtökohdista kristityn etsijän olisi syytä aina rajautua, virittyä ja ponnistaa?

Vastuu, globaalisuus ja kristillisyys

Sitaatteja artikkelistani Vastuu-sanan aika. Vastuu globaalisuus ja kristillisyys (Etsijä 4/1999). 

Johdanto

Tässä tulee lähes koko artikkeli ja monestakin näkökulmasta parhaat palat. - Olen poistanut alkuperäisestä 10-20 % (7.4.13.)

  Lisäksi olen tehnyt neljä pikkulisäystä (5.8.99).

  Tietysti nyt tekisin tästä aiheesta aivan toisenlaisen artikkelin. Mutta on tässä monin paikoin vieläkin viehättäviä kohtia.

Artikkelini on noussut ensisijaisesti erikoisesta kehyksestä - eräästä kauan sitten loppuneesta, tietämistäni vapaamielisimmästä, filosofisuuttakin sisältäneestä kristillisestä keskustelupiiristä.

  (Sai osallistua mitä uskontoa tai muuta katsomusta sitten kannattikaan. Ja itse asiassa määrittelin itseni jossain vaiheessa vapaasti Kristuskeskeiseksi. - Sitä kristillisempää nimikettä en ole itsestäni koskaan käyttänyt.)

  Poisjättämäni pätkät liittyvät eniten kuvioihin, joista on hankala mitään merkittävää sanoa kun suuntaa tekstinsä samanaikaisesti monenlaisille kristityille. (Ääriryhmät poislaskien.) Ja ovat myös paikoin melko kaukana nykyisestä ajattelutavastani.

  Tarkoitan esimerkiksi rukoilemista ja halua tehdä (yksityisinkin) rukouksin makropolitiikkaa, mikä kuvio liittyy tietysti rukoilemisen käsitteeseen.

  Ja myös varsin haasteellisena pidän sitä, miten pitäisi käsitellä halua tai haluttomuutta kristillisyyden kautta (mutta yhtä hyvin myös: minkä tahansa kautta) olla ikään kuin koko maailmasta vastuussa... mikä tietysti liittyy siihen, mikä kaikki katsotaan yleissivistykseksi; miten joukkoinformaatiovälineiden informaatiotulvaan suhtaudutaan, jne.

Tein julkaisuni tarkoituksella ensisijaisesti selailuluontoiseksi.

  Sillä otteella toimien saatoin olla menemättä lehden linjaan nähden liian radikaaliksi (artikkelini oli jo osin käsittääkseni silloisen linjan ulkorajoilla) ja kuitenkin pysyä täysin sanojeni takana.

  Toivon, ettet luovuta, jos jossain vähän koet puuduttavuutta ja muuta ei-niin-kivaa, sillä artikkelissa on ainutlaatuisen kiehtoviakin kohtia mukana.

7.4.13

S. R.

******

" Hahmotellen haluaisin keskustella siitä, millainen on rukoilemisen, kristillisyyden ja varsinkin kristittyjen vastuullisuuden rooli maailmassa, joka on yhä enemmän kuin yksi laiva? Maailmassa, jossa - vaikka kaikki eivät sitä halua - ekumenia lisääntyy, myös uskontojen välinen ekumenia. Maailmassa, jossa uskontojen arvovaltaisten edustajien yhteistyö myös suoraan, tarkoitan ateistienkin ymmärtämällä tavalla suoraan, on turvallisuuspoliittisesti merkityksellistä, kuten Kosovon tapahtumien taustaneuvotteluista olemme saaneet tietää (Serbian ortodoksikirkon käännyttäminen Milosevicia vastaan). Itse asiassa, eheästi kysyen, yli "pitäisi"-täytymöjen, mitä kaikkea rikasta vastuullisuus voisi pienelle ihmiselle olla? Mitä vastuu on? (Tykkään filosofiasta.)

Planeetan tilasta ja ihmiskunnan henkisestä ja määrällisestä kasvusta johtuen ajatukset siitä, että voisi elää vaikuttamatta muihin, käyvät yhä vähemmiksi. Ajattelu siirtyy yhä enemmän maailmanlaajuiseen perspektiiviin.

  Uskontojen hengellisestä perinnöstä ponnistaa muun muassa globaalin eettisen vastuun hahmottamisen ja levittämisen maailmaneetos-prosessi. Siinä on sitä koko ajan yleistyvää oivallusta, että maailman väkiluvun lisääntymisestä huolimatta yksilöiden sisäiseen muutokseen on hyvin tärkeää keskittyä.

  Hans Küngin ja kumppaneiden Maailmaneetossäätiö toimii Saksassa. Lutherkin toimi, mutta nyt voin ilokseni todeta, että jako maalliseen ja hengelliseen katsotaan lievemmäksi. " (...) " [P]yhyydentunto [kun sen haavoittuvaisuus ja todellisuus ymmärretään] on nähdäkseni yhä enemmän toimimassa eräänä siltana uskovien välisessä yhteistyössä.

Nähdäkseni ehyt pyhyydentunto, sellainen mitä ei tarvitse salata, sellainen, minkä luota ei helposti suljettaisi muita lähimmäisiä pois, sellainen, minkä mieluusti soisi vain laajenevan eikä jäävän vaikkapa kirkkoihin, on valtava asia. (Niinpä jos ihmisiä tarvitsee luokitella tai erotella, esimerkiksi tässä ja suhtautumisessa oman kehittymisen mahdollisuuksiin voisi olla jotain paljon tärkeämpää kuin vaikkapa jopa eroissa uskontojen välillä.)

Ajattelun ja tunteiden perusluonne 9, Kirjallisuus ja Jälkihuomautus 6.4.13

9. LOPUKSI

(Tämä on 2013 maalis-huhtikuun vaihteessa eniten muokkaamani luku tästä tutkielmasta. Olen lisännyt tähän paljon sanoittaakseni tarkentaakseni tuntumiani ja tarkoituksiani vuosilta 2002-03.)

Kysymys: Miksi kirjoitin ajattelu ja tunteet -aihepiiristä näin teoreettisen artikkelin?

Vastaus 1

Mitä tähän tutkielmaan perehtyminen on ehkä sinulle opettanut?

  Tavallisia ihmisiä tällaiset tutkielmat eivät hetkauta.

  He ovat varanneet ajattelu- ja tunneprosesseilleen omat roolinsa ja muut merkityksensä, ehkä jotenkin paikkansakin. Ja ne ovat hyvin sitkeässä, vaikka he ehkä kovasti esittävätkin nykyhetkessä virtaavan keveästi eläviä.

  (Ihan sama juttu kuin se, miten romantikkonaisilla puheet ovat ainakin aluksi rajoittavuuden vastakohtia ja mitä korkeimpia, mutta oikeasti heillä on tiukat käsitykset siitä, millainen heidän kumppaninsa tulee olla. Ja että pari- tai irtosuhteen ja ystävyyssuhteiden välillä tulee olla hyvin suuri eroavuus tietyin tavoin.)

  Tavallisesti ihmiset eivät hae elämäänsä ja ajatteluunsa muutosta.

  Ihmiset hakevat elämyksiä. Varsinkin vahvistavia elämyksiä jo omaksumilleen ajatuksilleen sekä ajattelu- ja tunnetavoilleen. Arvostamatta totuutta sinänsä, koskaan saavuttamattomana päämääränä.

  Niinpä he lukevat tätäkin tekstiä katsoen siitä näkökulmasta, minkä elämyksen he tästä saavat, eli todennäköisesti ties mistä, totuuden kannalta toissijaisista seikoista.

  Todellisuudessa tässä kirjoituksessa on kuitenkin ilmeisesti ainutlaatuisinta ja kallisarvoisinta tietty ideani. Siis ideani siitä, että psyykkisesti ja filosofisesti ajattelu ja tunteet ovat tasavertaisia ja niillä on yhteinen perusta.

  Jos tuo ideani innostaa, se jo melko epämääräisestikin käsitettynä insiproinee terveitä ihmisiä suurempaan egosta irtipäästäneisyyteen, avoimuuteen ja tutkivaisuuteen kuin tavanomaisuus.

  Tavanomaisuus = tässä: se, ettei erityisemmin ajatella ja tiedosteta omien ajatusten ja tunteiden taustoja. Tai ajatellaan, että (rationaalinen) ajattelu on ensisijaista. Tai että tunteet (kokeminen) ovat ensisijaisia.

Ajattelun ja tunteiden perusluonne 8

 

8. TUNTEIDEN JA ASENTEIDEN MERKITYS

Ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä psykologiaa, vaan perustavasti erilaisia psykologian suuntauksia. (Edelleen voimassa oleva asiaintila, joka ei ehkä kaikille lukiopsykologian lukijoille ole selvää.)

Asiaintilan eräänä ilmennyksenä, psykologian maailma on käsitteiltään melkoinen viidakko.

  Jos ajatellaan vaikkapa tunteita ja asenteita, mielikuvat johdattavat meidät helposti aktiivisuuden maailmaan. Johonkin sellaiseen, missä tunteet ja asenteet ovat kapeita, (mm. aivoaaltoina ilmenevästä) tietoisuudentasosta erillisiä kohteita.

  Tähän tutkielmaan kuuluisikin, jos haluaisin tehdä tämän kunnolliseksi, ajattelun ja tunteiden muna-kana –luonteen pohtiminen. (Samantapainen kuvio kuin meditaation luonteen pohtimisessa.)

  En siksi harkinnutkaan tälle lyhyelle luvulle täydellistä otsikkoa.

  Ajattelen vain, että tunteet ja asenteet ovat houkuttelevin avaus, kun halutaan käsitellä dynaamisesti koko psyykkistä maailmaa. Siis ei koko psyykkistä maailmaa, vaan dynaamisesti sitä, mikä siinä on dynaamista: tunteiden ja asenteiden lisäksi mielialoja, tahtotiloja, arvoja, arvostuksia...

  Noista kaikista on tapana puhella kuin ne olisivat selviä asioita.

  Mutta moni niitä kunnolla tutkinut filosofi on todennut ne ongelmallisiksi käsitteiksi.

  Hieman niin kuin rakkaus-käsite. - Tiedämme sen epäselvyyden sen yleisimmissä, rajatuissakin, hahmotelmissa, mutta emme yleensä halua sitä sanoa ääneen.

Uudenlaisia näkökulmia voi saada, jos psyykkistä maailmaa hahmottaa esimerkiksi näin perusulottuvuuksin:

* Ajattelu; tunteet; ja asteikko (aina rajautuneesta) tahtotilasta (aina rajaamattomaan) antautumiseen sille-mikä-on (tai sille, mitä kulloinkin tiedostaa)

* Tasapaino; eheys; virtaavuus

* Rakenne; laadut; määrä

* Tuki; itselle ja maailmalle antava ylläpito- ja rakentamistoiminta; vastaanottaminen, tapahtuminen (persoonallinen prosessoituminen; transpersoonalliset tilat: kanavoiminen, kanavoituminen, yms.)

* Vakaus, resurssit ja maine (säteily)