Ajattelun ja tunteiden perusluonne 9, Kirjallisuus ja Jälkihuomautus 6.4.13

9. LOPUKSI

(Tämä on 2013 maalis-huhtikuun vaihteessa eniten muokkaamani luku tästä tutkielmasta. Olen lisännyt tähän paljon sanoittaakseni tarkentaakseni tuntumiani ja tarkoituksiani vuosilta 2002-03.)

Kysymys: Miksi kirjoitin ajattelu ja tunteet -aihepiiristä näin teoreettisen artikkelin?

Vastaus 1

Mitä tähän tutkielmaan perehtyminen on ehkä sinulle opettanut?

  Tavallisia ihmisiä tällaiset tutkielmat eivät hetkauta.

  He ovat varanneet ajattelu- ja tunneprosesseilleen omat roolinsa ja muut merkityksensä, ehkä jotenkin paikkansakin. Ja ne ovat hyvin sitkeässä, vaikka he ehkä kovasti esittävätkin nykyhetkessä virtaavan keveästi eläviä.

  (Ihan sama juttu kuin se, miten romantikkonaisilla puheet ovat ainakin aluksi rajoittavuuden vastakohtia ja mitä korkeimpia, mutta oikeasti heillä on tiukat käsitykset siitä, millainen heidän kumppaninsa tulee olla. Ja että pari- tai irtosuhteen ja ystävyyssuhteiden välillä tulee olla hyvin suuri eroavuus tietyin tavoin.)

  Tavallisesti ihmiset eivät hae elämäänsä ja ajatteluunsa muutosta.

  Ihmiset hakevat elämyksiä. Varsinkin vahvistavia elämyksiä jo omaksumilleen ajatuksilleen sekä ajattelu- ja tunnetavoilleen. Arvostamatta totuutta sinänsä, koskaan saavuttamattomana päämääränä.

  Niinpä he lukevat tätäkin tekstiä katsoen siitä näkökulmasta, minkä elämyksen he tästä saavat, eli todennäköisesti ties mistä, totuuden kannalta toissijaisista seikoista.

  Todellisuudessa tässä kirjoituksessa on kuitenkin ilmeisesti ainutlaatuisinta ja kallisarvoisinta tietty ideani. Siis ideani siitä, että psyykkisesti ja filosofisesti ajattelu ja tunteet ovat tasavertaisia ja niillä on yhteinen perusta.

  Jos tuo ideani innostaa, se jo melko epämääräisestikin käsitettynä insiproinee terveitä ihmisiä suurempaan egosta irtipäästäneisyyteen, avoimuuteen ja tutkivaisuuteen kuin tavanomaisuus.

  Tavanomaisuus = tässä: se, ettei erityisemmin ajatella ja tiedosteta omien ajatusten ja tunteiden taustoja. Tai ajatellaan, että (rationaalinen) ajattelu on ensisijaista. Tai että tunteet (kokeminen) ovat ensisijaisia.

Miksi tavanomaisuus oikeastaan kiehtoo?

  Ajattelukeskeiset ihmiset haluavat tuntuman, että kykenevät hallitsemaan kaikkea älyllään. Tietolähteidensä tuella, tietysti.

  Tunnekeskeiset ihmiset taas kuvittelevat, että hallitsevat elämää muodostamalla niitä tunteita, joihin sattuvat olemaan mieltyneitä.

  Mutta kuinka moni edes yrittää päästä taaemmas? Siis valitsemaan vapaammin ajatuksiaan ja tunteitaan.

  Puhumattakaan tämän tutkielman edustamasta näkökulmasta - siitä, että ajattelulla ja tunteilla on yhteinen perusta.

Tavallisesti ajatellaan, että kaikki on hyvin, jos kaikki on tyydytettyä tavallisten asioiden kannalta (perustarpeiden tyydytys + raha ja läheisyysasiat).

  Mutta jos ihminen vähänkin ottaa todesta kuolevaisuutensa, hän voi kysyä, mitä hohtoa on olla samanlainen kuin erittäin moni muu.

  (Se on asiaintila, jota useimmat ihmiset eivät vain tule ajatelleeksi. Koska ihmiset ovat "sekoittuneita" planeetallemme eli samanlaiset ihmiset eivät yleensä tiedä toisistaan; ihmiset ovat yksilöllisiä nopeasti katoavaisilta seikoiltaan, kuten ulkonäöltään ja mm. tuoksuiltaan, joita on yli 4000 erilaista ja jotka vaikuttavat yleensä alitajuisesti.)

Käytännössä ihmiset eivät irtoa tavanomaisuudesta,

- jos eivät huomaa sen hintaa ja

- jos eivät osaa sitä kyseenalaistaa.

Ja hintaa taas on vaikea nähdä siellä, missä edustaa valtavirtaa ja menestyy siksi (mahdollisuuksien runsauden vuoksi).

  Siellä on vaikea huomata hintaa pinnallisesta suhtautumisesta ajatuksiin ja tunteisiin.

  (Olisi oman tutkielman aihe kuvata sitä hintaa...)

Vastaus 2

Pinnallisesti ja pikayhteyksissä ajattelemme ajatusten ja tunteiden olevan toisistaan erillisiä... Ja konkreettisia nopeita ratkaisuja tehdäksemme meidän on puhuttava niistä niin.

  Henkistyttyämme hieman ymmärrämme arvostaa enemmän kiireettömyyttä. Ja ehkä ajattelemme, että ohjaamme ajatuksillamme tunteitamme - tai päinvastoin. Koetamme luoda ajatuksia "tyhjästä". Ja kenties haluamme Olla itse "tyhjyys" ja "tila". Muistamme prosessoida suhdettamme sisäiseen vapauteemme kun koemme sen tuntuman, mikä ennakoi tunteiden ja ajatusten virtaa... jota ei ehkä tulekaan, tai tulee toisenlaatuisena, jos ehdimme prosessoida...

  Mutta ajoittain varmaan kaikille meistä tulee "takapakkeja" - tai siltä näyttää.

Ja silloin voi olla hyvä omata joitakin tukikuvioita eli muistuttajia siitä, että on olemassa perimmäinen taso - jotain reaktiivisuusilmiöiden taustalla.

  Jo sen muistaminen vähentää tai poistaa reaktiivisuutta.

  Ja siinä on eräs tämän tutkielman tausta.

  Eli tällaisten tutkielmien luomisella ja kunnollisella läpikäymisellä voimme toki edetä ajatusten maailmassa mielestämme hienosti. Mutta mikä tärkeämpää, voimme identifioitua johonkin ajatustemme ja tunteidemme taustalla. Ja vaikka se jokin ei olisi kovin selkeää jonakin hetkenä, se on parempi valinta kuin luovuttaa tiedostamisesta eli ottaa liian todesta elämän pinta ja olla reaktiivisuuksien virrassa "silloin kun siltä tuntuu".

Entä mitä muita syviä merkityksiä tällaisten tutkielmien luomisella ja kunnollisella läpikäymisellä voi olla?

  Kyse on siinäkin pysyvästä kysymyksestä, jonka mahdollisessa epämukavuudessa kannattaa viihtyä.

Kyse on arvoista, keskittymisestä.

  Jotkin valinnat elämässä ovat sellaisia, ettei niitä voi valita "tietämällä oikein", "rastimalla ruutuun oikein"...

  Voima ja kyky perimmäisten vaikuttimiensa tiedostamiseen ei tule itsestään, vaan tekemällä ja Olemalla itse.

  Eikä itsestään tule voimaa kunnolliseen avoimuuteen, mielikuvitukseen ja tutkivaisuuteen, objektiivisten tietojen "magnetisoimiseen" kohti itseä...

  Esimerkiksi, ihminen voi oikein hyvin menestyä sosiaalisesti omaksumalla monia objektiivista tietokykyä vääristäviä rooleja, perususkomuksia ja tavoitteita sekä selviytymisen, kommunikoinnin ja kamppailun tapoja.

  (Tai viime mainitut voivat olla jopa maallisen menestymisen edellytyksiä.)

  Ratkaisevaa yksilön psyykkiselle ja henkiselle (ja ehkä ammatillisellekin) kasvulle on etenkin se, ymmärtääkö hän kaikkea sitä, mikä vääristää ja pitää vaatimattomana hänen tietokykyään ja jättääkö hän sen, arvostaen suuntautumista objektiiviseen totuuteen niin paljon... ja miten kauan viihtyy epämukavien ongelmien seurassa... kyseenalaistellen ajoittain myös omia lähtökohtiaan. Ja miten hän hahmottaa suhteellisuudentajuaan ja etenee suhteellisuudentajuisemmaksi.

  Lopputuloksena ihmisestä tulee epätavallinen muuallakin kuin suhteessa itseensä.

  Hän voi helpommin esimerkiksi kohdata kaiken (ilman pakenemista) epämukavuusalueellaankin, luomatta tarpeettomia ylitunteellisia, ymmärtämistä heikentäviä vastakkainasetteluja.

  (Ja vastakkainasetteluthan ovat aina tarpeettomia. Paitsi silloin kun muutoin ajattelussa ei ilmene tarkkuutta, uutuudellisuutta, viisautta. - Itselläni, muuten, niitä hetkiä on usein. Mutta mielestäni olen hyvin onnistunut olemaan kutakuinkin ilman ylitunteellisuuksia. Ja se on eräs syy, miksi kirjoitan näkemyksiäni julkisuuteen.)

Suhteellisuudentaju ei toki ole nykyisin kovin suosittu tavoite. Eikä keskittymiskyky vapaa-aikana.

  Mieluummin halutaan olla myönteisiä nopeasti, varmistamatta mitenkään suhteellisuudentajua.

  Mutta mihin se johtaa?

  Hitlerin valtaan nousussa olivat hänen yksityiselämässään ja äänestyksissä oleellisia naiset. He myös ainakin sodan aikaan Saksassa häntä eniten kannattivat. Ja varmasti kokivat kannattaessaan itsensä ja sotilaalliset poikansa myönteisiksi. Monella tavalla.

  Useimmat meistä ovat vain halunneet unohtaa tuon.

  Useimmat meistä haluavat tehdä "liian erilaisista" ihmisistä pahoja tai tyhmiä, jotta näkisimme itsemme automaattisesti hyvinä ja kirkkaina.

  Silmänräpäyksellisesti.

  Vaikka ehkä sen jälkeen moni joutuukin käyttämään merkittävästi aikaa itselleen oikeantuntuisten sanojen löytämiseksi - älyllisten perustelujen löytämiseksi. Oleellisesti juuriltaan tiedostamattomuuksiin jäävän reagoinnin perustelemiseksi.

Ylitunteelliset eli tunteisiinsa suuresti usein samastuvat ihmiset ovat käytännössä aina pinnallisia Kaksinaisuuden orjia.

  He vierastavat suhteellisuudentajua, koska se laimentaa, moninaistaa ja ehkä hämärtääkin mahdollisuudet "tehotunteisiin" vastakkainasettelujen kautta. Ja "tehotunteita" he pitävät voimana, tosissaan. Vaikka kuitenkin ovat niin haavoittuvaisia, yliherkkiä.

Syvällistä on nähdä ajattelun ja tunteiden yhteen kietoutuneisuus ja niiden yhteinen perusta.

  Sitä kautta on mahdollista arvostaa voimakkaitakin tunteita, mutta olla joutumatta ylitunteellisuuden eli tunteistaan, mielialoistaan, asenteistaan, arvoistaan ja vaikkapa ylikorostuneesta Sydänchakrastaan sokaistuneisuuden valtaan.

  Tarvitseeko sanoa, että ne, jotka hehkuttavat "sydäntä", eivät yleensä edes ole julkisesti yrittäneet erotella sitä ei-Sydämellisyydestä.

  Ja siinä tiedostamattomuudessa ja tietämättömyydessä on epäharmonisen käyttäytymisen eräs perimmäinen syy.

Eli mielestäni ei kannata hokea sellaisia ympäripyöreyksiä, kuten Deepak Chopran sanomaa siitä, että jokainen tekee parhaansa omalta tietoisuudentasoltaan lähtien.

  Sillä jos tavanomaisin lähtökohdin empatoidumme toisten ihmisten maailmoihin syvälle, uppoamme niihin.

  Koska jokainen ihminen on kuin oma maailmankaikkeutensa...

  Tavallaan todellista ymmärrystä ei siis saa olemalla ensisijaisesti empaattinen.

Vielä hullumpaa olisi perustella linjauksiaan sydämensä äänellä. Varsinkin kommentoimatta esimerkiksi Goebbelsia, joka monesti ja aidosti käytti sydän-sanaa myös aatteensa kokemisensa yhteydessä... Mutta kuitenkin: pitkällä tähtäimellä kaikki tiet johtavat nykyistä suurempaan vapauteen...

  Niin myös tässä yhteydessä - ja paljonkin.

  Ajattelun ja tunteiden kunnollisessa mieltämisessä, prosessoinnissa ja ajattelemisessa ydinmerkitykset liittyvät minulla siihen, miten paljon vapaammaksi tällaisten tutkielmien luominen ja läpikäyminen saattaa ihmisen tehdä.

Ongelma on se, että varsin monet ihmiset luottavat vapautensa arvioimisessa vain vapauden tuntumaansa - tai sydämeensä tai johonkin muuhun, mikä voi yhtäkkiä kääntyä suureksi itsepetokseksi, vaikka se kerran olisikin tervehenkisyyttä.

  Tuntumiensa kuulostelijoiden soisi muistavan: Luuletteko todella, että diktaattorien fanittajat jne. eivät tänäkin päivänä tuntisi juuri niitä samoja tunteita kuin tekin tunnette, mm. vapautta?

  Ja kun joku kaupallinen henkinen opettaja opettaa seuraamaan tunnetta - luuletko todella, että hän tekee niin vapaana kaupallisuudesta?

  Siis.. varsinkin ihmisten, jotka joka viikko stressaavat pikkuasioista (luulen, että pienen keskustelun jälkeen voimme olla suht samaa mieltä, millaisia ne ovat)... ei kannata ottaa tunteitaan niin vakavasti kuin miten ne yleensä otetaan.

  Se on käytännössä viisas neuvo. Eikä poissulje sitä, että ihmiset ovat toki ajatusmallienkin vannkeja. Ja siksi rationaalisuus ei välttämättä tarkoita sitä, mikä on esimerkiksi valtavirran mielestä järkevää.

Ajattelen suoraviivaisesti: Mitä enemmän ihmisellä on - merkittävän tahdonkin sisältävää - suuntautumista ajattelun ja tunneosaamisen kautta ajan myötä yhä vapaammaksi, sitä vähemmän hänessä on selkeästi kuvattavissa olevaa mekaanisuutta. Mutta kuvitelma siitä, että ihminen on jo nyt oleellisen vapaa viisaisiin päätöksiin, on useimmilla ihmisillä perusvirhe.

  Esimerkki. Uskon kokonaisuuksiin, siis myös eheyteen, ja tärkeimmät kokonaisuudet ovat usein Kolminaisuuksia. Mutta en ajattele, että voisi puhua jonkinlaisesta yhdestä laadusta, kolminaisuussuhteesta, minkään kolmen tekijän kesken.

  Tässä: ihmisen halujen; kykyjen; ja halujensa / kykyjensä arvostamisen (ali-, ok- tai yliarvostamisen) välillä.

  Ajattelen suoraviivaisesti: minkä tahansa kolmen tekijän kesken on kolme kahden välistä suhdetta.

  Siis tässä: halujen suhde kykyihin, halujen suhde niiden arvostamiseen ja kykyjen suhde niiden arvostamiseen.

  Mutta yksikään noista suhteista ei ole koskaan mekaaninen, ei ainakaan millään tavalla lineaarinen, vaan riippuu kulloisestakin halusta, kyvystä ja oman arvomaailman tiedostamisesta.

  Se on tärkeää oivaltaa.

  Ja varsinkin naisten kannattaisi panostaa siihen tahdonvoimaa.

  Koska suurin osa tunteista useimmilla naisilla on yksityiselämän puolella. Ja siinä naiset yleensä pärjäävät vähintään ok ilman suhteellisuudentajuista ajattelua. (Useimpien miesten taas on oltava tosi tarkkoja, jos haluavat menestyä, siinä, että hahmottavat oikein sen, mistä todella on kyse etenkin pariutumisen, parisuhteen ja perheen peleissä.)

Jos syvennämme vielä, näissä kuvioissa vaikuttaa ihmisen elämäsuhde ja sosiaalinen status.

  Jos ihminen on kovin lannistunut, vastaanottavainen, passiivinen tai korkea statuksinen, niin hän ei välttämättä hahmota henkisen kasvun tahdon arvoa kohdallaan. Ja ajattelee, että on ihan ok, jos tulee tehneeksi välttämättömyydestä hyveen silloin kun tulee ajautuneeksi johonkin, missä kasvaa... Ja että on ihan ok vähätellä vaikeasti opittavissa tai toteutettavissa olevia asioita. Ja että varmaan ihmiset yleensäkin ovat samankaltaisia kuin hän on.

  Se on melko mekaanista ihmisyyttä.

  Vain hyvin mekaaninen ja/tai liian vastaanottavainen ihminen uskoo siihen, että ihminen oppii vain pakon edessä ja nauttii sitten "pienemmäksi" tultuaan kapeutuneesta elämästään...

  Sehän on vastaavaa kuin se, että kun ihminen ei kunnolla tiedä, mitä hän syvemmälti on tai on liian herkkä, niin hän on herkästi laitostuva.

  Eli laitoksessa esimerkiksi nauraa sellaisille asioille ja vitseille joille ei muualla nauraisi. Ja alkaa vakavammissakin asioissa käyttäytyä aivan toisin kuin laitoksen ulkopuolella käyttäytyi ja ilmeisesti tulee käyttäytymään.

Toivokaamme itsellemme heräämistä siitä mekaanisuudestamme, mikä meillä vielä on, niin, ettemme ikinä pitäisi luonnollisena yllä kuvatun kaltaista elämää.

  Luonnollista on yksinkertaisuus.

  Esimerkiksi hyvin yksinkertaisesti kuvattavissa olevat suhteet halujen, kykyjen ja niiden arvostamisten välillä.

  Mutta se, mikä yleensä kuvataan yksinkertaisuudeksi (ja nykyhetkessä elämiseksi jne.), on yksinkertaista vain pintamielessä. - Koko tajunnan huomioiden sitä voi sanoa ensisijaisesti vain tiedostamattomuudeksi.

  Jos todella ajattelemme, käytämme muun muassa strategisuuttamme.

  Pieneksi vakuudeksi asiasta Suomen ehkä parhaalta loogikolta, Jaakko Hintikalta (s. 1929): ”- - - voidaan osoittaa, että logiikassa parhaat mahdolliset strategiset säännöt eivät voi olla rekursiivisia (mekaanisia) vaikka ne pyrittäisiin muotoilemaan siirto kerrallaan.” (Hintikka, Jaakko: Filosofian köyhyys ja rikkaus (2001), 118)

  Siis.. toki tunteellisuus voi olla hienoa, mutta sitä emme voi mitenkään sanoin vakuuttavasti osoittaa. Sen sijaan, jos todella ajattelemme – emmekä vain kopioi ja heijastele toisten käsityksiä ja reagoi vanhojen tulostemme pohjalta – olemme kaikista näkökulmista parasta, mitä ihmisyydessä voi olla. Eli, jos kunniaa tarvitaan, ihmisyytemme kunniakkaita edustajia.

  Ei siksi, että välttämättä ymmärtäisimme maailmankaikkeudesta paljoa, vaan siksi, että yritämme parhaamme sisimmästämme käsin. Tiedostaen henkisyytemme kautta olevamme äärimmäisten rajoitusten alla siinä, mitä voimme tietää ja tietotaitaa.

  Se, mitä ihminen siis parhaimmillaan voi olla, vaatii meditatiivisuuden ja muun henkisyyden lisäksi välttämättä sanoja, sanakeskeistä kulttuuria.

  On turha edes yrittää ajatella tai väittää mitään syvällistä ihmisyydestä, tunteista, henkisyydestä, elämänpolitiikasta jne., jos ohitamme sanakeskeisyyden.

  Kaikki ensin sanattomalta näyttävä tiedostaminenkin kiteytyy lopulta, tilanteen tasapainotuttua, sanallisiksi oivalluksiksi.

  Ajattelu ja tunteet kuuluvat siis yhteen ja niitä kannattaa sanallisesti tarkastella.

  Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kiintymättömään läheisyyteen yhdistyvä Sydän(chakra)keskeisyys ole oma ainutlaatuinen, todella hieno ilmiönsä. (Tai rakkaus, jos haluat käyttää sitä sanaa. Mutta itse käytän tuota laajemmaksi määrittämääni sanaa...)

  Kuitenkin, Sydänkeskeisyys on melkein kaikilla ihmisillä vain rikka rokassa elämän tärkeimmissä asioissa.

  Ja niinpä se on vain rikka rokassa myös niissä rakenteissa ja prosesseissa, mitkä maailmaa oikeasti pyörittävät. Ja mahdollisuudet ja mahdottomuudet antavat kaikille, niillekin, jotka ovat Sydänkeskeisyyden tärkeyden oivaltaneet.

  Siksi suoraviivaisin eli sokein tavoin toteutettu Sydänkeskeisyyden korostaminen on - ainakin julkisesti - todella vastuutonta toimintaa.

Eli jos kuvittelet ymmärtäväsi Sydämellä, niin saatat olla toki esimerkiksi hyvä myötätunnossa, empatiassa ja telepatiassa... Mutta mitä siitä?

  Oleellistahan ei ole esimerkiksi se, olenko kirjoittanut tämän kirjoituksen innostuksessa ja autuudessa vai kriisissä ja tuskassa.

  Oleellista on se, olenko oikeassa siinä, mitä kirjoitan. Ja se, mihin rakentavaan kukin tämän kirjoituksen lukija pystyy tätä kirjoitusta käyttämään.

  Pystyn aivan loistavasti kirjoittamaan kirjoitusta, joka ei viittaa tunnemaailmaani kirjoitushetkellä.

  "Sydämellä ymmärtämisen" ei siis onnistuessaankaan arvosta totuudellisuutta siinä määrin kuin se ansaitsee.

  Totuushan on se, että jokainen voi kasvaa vain itse.

  Ja tunteiden korostaminen merkitsee helposti tunteisiin ja niiden sitomiin ajatuksiin samastumista. Samoin kuin ajattelun korostaminen yliälyllistämistä.

  Kasvun mahdollisuus on noiden molempien lähestymistapojen taustan tiedostamisessa...

JÄLKIHUOMAUTUS 6.4.13

Tunsin toki emootion käsitteen kirjoittaessani tätä Ajattelun ja tunteiden perusluonne -tutkielmaa. Mutta tutkielman tarkoituksiin nähden en tarvinnut sen tarkkuutta. Ja sen selvittäminen - eli myös sen lähikäsitteiden selvittäminen - olisi ollut vain pitkä rönsy.

  Mutta jatkomahdollisuuksien suhteen emootion käsitteen tarkka määrittely ja kunnon huomioiminen ovat pelkästään hyviä asioita.

  Emootio ei ole mitenkään yliälyllinen käsite (siihen nähden, millainen ihmisen psyykkisen todellisuus todella on).

  Se, ettei sitä ole huomioitu lukemissani henkisissä kirjoituksissa, kertoo siitä, että henkiset oivallukset yms. merkitsevät yleensä myös tiedostamattomuutta!

  Ja ajattelu taas ei ole riittävän älyllinen käsite.

  Onkin hyvä ajatella ajattelua - ainakin aluksi - päätöksenteon kautta. - Sellaisten ajatteluprosessien kautta, jotka etenevät päätöksiin.

  Ilokseni äskettäin on ilmestynyt suomeksi ihmisen tunteenomaisen ja ajattelevaisen käyttäytymisen suhteita pohtiva laaja, asiantuntevanoloinen, hyvin ainutlaatuinen artikkeli: Palomäki, Jussi - Laakasuo, Michael - Lappi, Otto: Ihmisen emootiot, päätöksenteko ja rationaalisuus (Ajatus 69 (2013), 91-120).

  Se kannattaa lukea alaviitteineen huolellisesti.

  Kirjoittajat ilmoittavat käsittelevänsä artikkelissaan affektien, varsinkin emootioiden, yhteyttä ihmisen päätöksenteon rationaalisuuteen. Pohjautuen hänen biopsykologiseen perustaansa eli omaa sanaa käyttääkseni hänen psykofyysisyyteensä. (Lue: merkittävästi siihen, mutta muuhunkin.)

  Otan tekijänoikeuslain puitteissa siitä yhden sen avainvirkkeistä (tämähän ei ole mikään kirja-arvio tms., jossa voisi enemmän lainailla):

"Affekteja ovat emootioiden lisäksi esimerkiksi kivun tai mielihyvän kokemus, ja emootiota pidempikestoinen mieliala."

  Artikkelissa on myös selvästi huomattu, että on käytännössä yhtä luontevaa puhua emotionaalisista prosesseista kuin emootioista.

  Se on ilahduttavan tervehenkistä, meikäläiselle, jolla on niin muistissa vielä viime vuosisadan filosofian eräiden suuntausten äärimmäinen teknisyys, kuten analyyttisyys.

  Artikkeli pohtii siis emootioiden ja vähän muidenkin affektien suhdetta päätöksentekoon. Osoittaen, kuten paras bisneskirjallisuus (johon artikkelissa ei toki viitata) on 90-luvulta alkaen toisin tavoin tehnyt, että 1) rationaalisuus ei ole missään päätöksenteossa yksiselitteinen asia, ja 2) että sitä ei edes voi ajatella ilman emootioita, emotionaalista järjestelmää...

  Tuo artikkeli tulkoon siis lisäykseksi alla olevaan Tulevia lisälähteitä -luetteloon.

Lisäksi nyt 2013 on otollisempi aika tälle tutkielmalleni kuin 2003 siksikin, että suomenkielinen filosofinen kirjallisuus on nyt merkittävästi rikkaampi.

  Esimerkiksi, omia käsityksiäni mielekkäimmästä filosofiasta kuvaava John Deweyn (1859-1952) merkkiteos Filosofian uudistaminen (alkut. 1929, Johdanto 1948) julkaistiin suomeksi 2012.

KIRJALLISUUS 

Bohm, David – Peat, David (1992): Tiede, järjestys ja luovuus (alkut. 1987)
Eskola, Antti (1997): Jäähyväisluentoja
Greene, Judith (1977): Ajattelu ja kieli (alkut. 1975)
Greibach, Sheila A. (1975): Theory of Program Structures, Schemes, Semantics, Verification

Halonen – Airaksinen – Niiniluoto (toim.) (1992): Taito. Suomen Filosofisen Yhdistyksen Helsingissä 11. – 12.1.1990 järjestämän kollokvion esitelmät

Hankamäki, Jukka: Minän rakentuminen ihmistieteissä (1994)

Hintikka, Jaakko (2001): Filosofian köyhyys ja rikkaus

Hintikka – Bachman (1991): What If…? Toward Excellence in Reasoning

Koskinen, Ismo (1991): Fundamentaalifilosofisten järjestelmien luokittelu-, jäsentely ja analyysimalli
Koskinen, Jaakko (1983): Opi oikein ohjelman jäsentäminen

Limnell, Petteri (1996): Ajan ja avaruuden kietoutunut järjestys. David Bohmin ajatuksia ajasta, avaruudesta sekä aika-avaruuden holistisesta prosessiontologiasta. Königsberg Vol 1 Nro 1 - 1996

Malcolm E. Lines (2000): Jättiläisen harteilla. Matematiikan heijastuksia luonnontieteeseen (alkut. 1994)

Neisser, Ulric (1982): Kognitio ja todellisuus. (alkut. 1980 nimellä Cognition and Reality. Principles and Implications of Cognitive Psychology)

Pernu, Tuomas K. (2003): Ihmismieli on luonnon tuote – mutta miltä osiltaan. HS 1.2.2003

Persoona. Neuropsykologia (2002). Tekijät: Petri Paavilainen, – Raija Anttila – Else Oksala – Mia Stenius (sekä kahdeksan muuta työryhmän jäsentä)

Pylkkänen, Paavo (toim.) (1989): The Search for Meaning. The New Spirit in Science and Philosophy

Raatikainen, Panu (2003): Tekeekö tieteen kehitys ihmistieteet tarpeettomiksi? Tieteessä tapahtuu 1 / 2003.

Raittila, Seppo (1998): Johdatusta äärettömyyden metafysiikkaan. Omakustanne. Tampere

Reunanen, Jyrki (2000): Tieto, tahto ja valta. Tahdonmuodostuksen menetelmä

Saariluoma, Pertti (1999): Mihin aivot riittävät: pärjääkö ihminen koneelle? kirjassa Rydman, Jan (toim.): Matkalla tulevaisuuteen. Tieteen päivät 1999

Salo-Gunst, Leena – Vilkko-Riihelä, Anneli (2000): Psyyke – kertaajan opas

Sheldrake, Rupert (1994): Seven Experiments that Could Change the World

Uusikylä, Kari – Piirto, Jane (1999): Luovuus. Taito löytää, rohkeus toteuttaa.

Varto, Juha (2001): Uutta tietoa. Värityskirja tieteen filosofiaan (2. painos)

Vepsäläinen, Marja-Leena (2003): Poikkitieteellisyys ei Suomessa kukoista. HS 7.1.2003

Wolfram, Stephen (2002): A New Kind of Science

Yesudian, Selvarajan (1995): Nouse ja ole vapaa

MUUT LÄHTEET

Jaaksi, Vesa (1997): Filosofian historian peruskurssi. Luentomuistiinpanoni. TYT:n opetusohjelma

TULEVIA LISÄLÄHTEITÄ

Hintikka, Jaakko (1982): Kieli ja mieli. Katsauksia kielifilosofiaan ja 

                                  merkityksen teoriaan

                      (1993): ”Logiikan rooli argumentaatiossa” teoksessa Malli 

                                 metodi merkitys. Esseitä Veikko Rantalan

                                 60-vuotispäivän kunniaksi (alkup. 1989)

Hintikka – Niiniluoto: An axiomatic Foundation for the Logic of Inductive Generalization” teoksessa Formal Methods in the Methodology of Empirical Sciences

Marjomaa – Vadén (toim.) (1999): Ihmisen tiedonkäsittely, symbolien manipulointi ja konnektionismi

Ehkäpä myös tämä:

Heinämaa – Tuomi (1989): Ajatuksia synnyttävät koneet. Tekoälyn unia ja painajaisia